maanantai 21. marraskuuta 2016

Suuria odotuksia - ja pettymys


KIRJALLISUUS  --  Kaj Korkea-aho: Paha kirja (Otava, 2015)(ruotsinkielinen alkuteos: Onda boken)(suomentanut: Laura Beck)


Kuluttajat eivät vihaa mitään muuta enemmän kuin huijatuksi tulemista. En ole ostanut tätä kirjaa, vaan lainannut kirjastosta. Kirjallisuuden kuluttajana, lukijana, koen tulleeni petetyksi, koska kirjan ulkoasu lupaa enemmän kuin antaa.
 
Kirjan dramaattisen musta-punaisen värityksen, uhkaavan tekstin ja rajun valokuvan perusteella odotin jotain poikkeuksellista. Kenties okkultismia ja maagisuutta. Pimeitä luolia. Salaisia rituaaleja. Mitä tahansa jännittävää ja kiehtovaa, jotain ennenkokematonta. Mukaansatempaavaa juonta ja piinaavaa jännitystä. En saanut mitään näistä.

En edes tiedä, miksi vaivaudun kirjoittamaan tästä. Ilmeisesti selvittääkseni itselleni ja mahdolliselle lukijalleni, mikä tässä mättää. No ainakin nämä: pirstaleinen juoni, tolkuton määrä (yhdentekeviä) henkilöitä, hajanaisuus, turhat juonenkäänteet, arkipäiväisyys, pyrkimys shokeeraamiseen siinä onnistumatta, ruma ruumiillisuus, vastenmieliset päähenkilöt (joihin on mahdoton samaistua), paikallaan junnaaminen, pääasian kiertely ja kaartelu...(näin muutamia ongelmapesäkkeitä mainitakseni). Vai olenko sittenkin käsittänyt kirjan väärin? Jos kirja ei edes pyri olemaan kummitustarina, vaan kuvaus repeilevästä suomenruotsalaisesta idyllistä? Mistä minä sen tiedän. Mutta ei kai kukaan normaaliälyinen ihminen edes usko mihinkään bättre folk -kuvioon, jossa rahoissa kylpevät suomenruotsalaiset viettävät rapujuhlia päivästä toiseen ja juovat snapsiryyppyjä.

Selitysmalli 1: kummitustarina tai kauhukertomus?
Kummitustarinaksi varsinainen pelote-efekti eli fiktiivisen(?) Leander Granlundin demoninen runokirja unohtuu romaanissa yllättävän pitkäksi aikaa. Sen sijaan kerronnassa pompitaan seuraamassa Åbo Akademin kirjallisuuden opettajan, Mickel Backmanin, avioelämän kriisejä Myrnan kanssa, valotetaan Mickelin selkäkipuja ja kadonneen Ragnar-pojan edesottamuksia. Sieltä hypitään tarkkailemaan opiskelijoiden arkipäiväisiä rahaongelmia, sekavia suhteita, huumeiden käyttöä, juopottelua ja biletystä. Lukijana tunnelma tosiaan lässähti kohdassa, jossa haahuillaan opiskelijaruokalassa mättämässä ruokaa lautaselle. Siitä oli dramatiikka niin kaukana kuin ikinä pääsee.

Välillä romaanissa palataan kummitustarina-aiheeseen. Siihen kietoutuu monia henkilöitä. Granlundin "saatanalliset säkeet" vetävät puoleensa kuin magneetti ja vie tuhoon. Opiskelija Pasi Maars suunnittelee kirjoittavansa tutkielman Granlundin julkaisemattomasta lyriikasta. Muutama vuosikymmen aikaisemmin Mickelin kurssikaveri, Dietrich Wangman, hurahti myös Granlundiin. Huonosti kävi. Wangman menetti järkensä, tappoi ihmisiä ja lopulta itsensä. Mickelin rakastajar, opiskelija Elsa Sinnemäki, tuhoutuu myös joko päättyneen rakkauden jälkimainingeissa tai sitten Granlundin runouden myrkyttämänä. Elsa päätyy mielisairaalaan.

Enpä vain ihan ymmärtänyt, mikä Granlundissa loppujen lopuksi oli niin kammottavaa, että niin monen ihmisen piti tuhoutua mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Jos romaanissa oli joku sitaatti Granlundilta, siitä ei jäänyt minulle minkäänlaista muistijälkeä (ei tainnut olla kovin dramaattinen). Ainakaan minun tapauksessani romaani ei toiminut kummitustarinana. Kun ei toimi, niin ei toimi.

Selitysmalli 2: suomenruotsalaisuuden kuvaus?
Yrittääkö romaani sitten rikkoa piintynyttä(?) käsitystä suomenruotsalaisesta idyllistä? Haluaako kirja kertoa yllättävän(?) tosiasian, että myös suomenruotsalaisissa piireissä osataan juoda viinaa, sekoilla kännissä, pilata ihmissuhteet, pettää ja riidellä? Romaanin perusteella suomenruotsalaisten bravuurinumeroita on huumeiden käyttö ja nimenomaan Åbo Akademin yliopistopiireissä. Mielenkiintoista. Romaani antaa ymmärtää, että kun suomenruotsalainen opiskelija menee keskustelemaan professorin kanssa, opiskelija vetää ensin pohjiksi joko amfetamiinia tai pilveä tai molempia. Sitten onkin sopivassa mielentilassa, että voi tunkeutua proffan kotiin kiroilemaan, puhumaan rivouksia ja uhkailemaan. Mielenkiintoista.

Romaani antaa myös ymmärtää, että suomenruotsalaisen kustantamon johtoporrasta ei moraali pahemmin kiinnosta. Ainakin kustannusjohtaja Mårten Tanner on kiinnostunut sekä naisista että miehistä että erityisesti pojista. Myös viina maistuu Tannerille. Viina myös vapauttaa Tanneria ilmaisemaan itseään entistä estottommin, varsinkin saunailloissa. Mielenkiintoista.

Ehkä Paha kirja toimii paljon paremmin suomenruotsalaisuuden ironisena kuvauksena kuin kummitustarinana. Olisi pitänyt jo alusta saakka kääntää kelkka tähän suuntaan. Syytän kirjan harhaanjohtavaa ulkoasua tulkintani alkuperäisestä vinoutumisesta.

Linkkien lisäys kahden päivän kuluttu: (Otroligt! Bara två dagar! Hur kan jag vara så snabb? Det är ju värkligen överraskande!)
Pahasta kirjasta on kirjoitettu mm. blogeissa Kirsin kirjanurkka, P.S. Rakastan kirjoja, Lumiomena ja Reader why did I marry him?
Lisään blogeja, (om jag orkar. Hur kan det vara så svårt? Varför är jag så trött? Och varför skriver jag på  svenska? Har jag blivit galen? Eller har jag alltid varit? Jättekiva).

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jaahas, nyt kannattaa huolestua ja varmasti myös epäillä olevansa idiootti (mutta sitähän olen epäillyt jo muutenkin). Eli näköjään tulkitsit kirjan aivan eri tavalla kuin minä.

      Poista
  2. Tämä kirja on ollut (ei ole enää, kiitos siitä) mentaalisella lukulistallani, mutta se kuuluisa (tai en tiedä, miten kuuluisa se on) INTUITIONI on taas huudellut, että mieti vielä. Peräti kosketin Pahaa kirjaa viimeksi Suomessa ollessani, mutta jätin hyllyyn. Siis vaikka kirjastossa olin ja ilmaiseksi olisi saanut. Pelkkä kirjan takateksti alkoi taas kyllästyttää.

    Pahasta kirjasta kiinnostuin lukiessani muutamia blogimietteitä siitä, mutta edelleen silti epäröin. Nyt unohdan joko kirjan toistaiseksi ja kylläpä keveni olo. Jos nyt jostain syystä satun kirjan lukemaan myöhemmin, esim. viidenkymmenen vuoden kuluttua, ja pidän siitä niin luonnollisesti haastan sinut oikeuteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sitä mieltä, että jos lupaillaan helvetillä niin lupaukset on pidettävä!!! :D Muuten saatan haastaa kustantamon oikeuteen lukijan huiputtamisesta.

      En ole lukenut muuta kuin yhden blogitekstin ja siitäkään en muista mitään. Nyt alkaa tosissaan jännittää, että muut ovat tietenkin lukeneet ja tulkinneet kirjan aivan eri tavalla. Väistämättä tulee mieleen, että muut ovat oikeassa ja itsehän olen tietysti hullu, tyhmä ja lisäksi minulla on vääränvärinen pusero :-o

      Poista