 |
| (Tarjoiluehdotus: kirja ja mango) |
Olen lukenut tämän klassikkopläjäyksen jo kerran aikaisemmin. Silloin pidin Kiven rehevästä kirjoitustyylistä ja erityisesti minua huvitti vanhimman ja nuoremman veljeksen, Juhanin ja Eeron, välinen nokkela ja nenäkäs sanailu. Nokkeluus jäi tosin pelkästään teräräpäisen Eeron harteille ja Juhanin osaksi jäi lähinnä ymmärrysvaikeudet ja apinan raivo. Hauskuutuin kirjassa myös huvittavista episodeista lukkarin opissa, suurella kivella härkiä paossa ja jopa saunan palosta.
Mutta tällä lukukerralla lukeminen oli vaivalloista. Kiven kirjoitustyyli tuntui tahmealta ja lukeminen eteni hitaasti. Kiven lauserakenteet eivät tuntuneet liittyvän yhteen, vaan pikemminkin jäivät sojottamaan irrallaan. Kirjan näytelmällinen rakennekin alkoi tökkiä. En pitänyt myöskään kaikkitietävän kertojan otteesta. Koko Kiven kuvaama maailma tuntui vanhanaikaiselta ja vastenmieliseltä. Erityisesti kavahdin metsästyskohtauksia.
Vastakarvainen reagointini johtui lähinnä siitä, että Juhani Ahon romaanit Papin tytär ja Papin rouva tekivät minuun niin suuren vaikutuksen, ettei niiden jälkeen kansalliskirjailijakaan tuntunut enää miltään. Lukiessani Seitsemää veljestä vertailin koko ajan mielessäni Kiven ja Ahon kieltä ja kerrontaa. Aho nousi tässä vertailussa ylimmälle palkintopallille, lähinnä kai hänen ylivoimaisen psykologisen syvyyden takia. Ei voi mitään. Anteeksi Aleksis Kivi.
Toinen syy, joka häiritsi lukukokemustani tällä kertaa, on jälleen kerran blogimaailma. Kirjaa lukiessani mielessäni kieppui koko ajan ajatus, mitä kirjasta ylipäänsä kehtaa kirjoittaa. Tiedostin, että Seitsemän veljestä on monessa koulussa pakkoluennan kohteena, ja huonosti motivoituneet koululaiset ja oppilaat joutuvat hampaat irvessä lukemaan tätä ikivanhaa kirjaa. Tiedän, että monet koululaiset eivät suostu kirjaa lukemaan koulutyötä varten ja mieluiten kopioivat jostain blogista valmista matskua omissa nimissään.
Mietinkin, miten voisin kirjoittaa kirjasta niin, etten suututa äidinkielenopettajia enkä myöskään koululaisia ja opiskelijoita. Opettajat saattavat ärsyyntyä siitä, jos blogiteksti sisältää liikaa juonipaljastuksia ja koululaiset puolestaan siitä, jos blogiteksti sisältää liian vähän juonireferaattia. Mielessäni käväisi myös ajatus, olisiko minun aiheellista liittää blogitekstiini varoitus tyyliin "blogikirjoitukseni edustavat kaikkea muuta kuin luotettavaa tiedonvälitystä, joten koululainen/opiskelija, ole hyvä ja etsi kopioitava tekstisi jostain muualta kuin minun blogistani TAI lue kirja ihan itse ja käytä omia aivojasi, kun mietit, mitä mieltä olet kirjasta.
Kummasti minua huvitti Seitsemässä veljeksessä kohta, jossa kovakalloiset veljekset ovat lukkarin luona opettelemassa lukemaan. Siitä tulikin mieleen nykypäivän koululaiset, joista osa tekee kaikkensa, ettei vain tarvitsisi käyttää jo olemassaolevaa lukutaitoa. Jotkut eivät halua oppia lukemaan, jotkut puolestaan eivät halua pitää lukutaitoaan yllä. Ihmettelen tätä suuresti. (Oho, ettei vain lipsahtanut moraalisaarnan puolelle)(En ole itsekään pyhimys, mutta lukemista ja kirjallisuutta olen arvostanut aina. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että pitäisin joka ikisestä lukemastani kirjasta.)
Aleksis Kiven klassikkoromaanista on kirjoitettu mm. näissä blogeissa:
Sallan lukupäiväkirja (juuri tällaisia näppäriä juonireferaatteja kopiointivimmaiset peruskoululaiset kaipaavat)
Villasukka kirjahyllyssä (bloggaaja on lukenut Seitsemän veljestä puhelimella!)
Matkalla Mikä-Mikä-Maahan (bloggaaja ilahtui klassikon hauskuudesta ja ihastui veljeksistä Aapoon!)
