perjantai 30. lokakuuta 2015

Jotain genreistä

En ollut tänä vuonna Helsingin kirjamessuilla ollenkaan. Syyt: kyllästyminen, inho, viha, raivo, epätoivo, pelko, ahdistus, masennus ja muut ns. negatiiviset tunteet. Muuten olen kuitenkin harrastanut kulttuuria eri muodoissa. Raportoin niistä jotain tässä pakonomaisessa pakkopullapäivityksessäni. Tavoitteenani on kai todistaa, etten ole koomassa, psykoosissa, tiputuksessa, hengityslaitteessa enkä haudassa.

Äskettäin kävin katsomassa Guillermo de Toron kauhufantasiaelokuvan Crimson Peak. Tyylillisesti elokuva linkittyy kai goottiseen kauhuromantiikkaan, koska se sisälsi synkkiä linnoja, häiriintyneitä ihmisiä, murhia, perversioita, kuolemaa ja haamuja. Goottinen kauhu kiinnostaa minua jopa niin paljon, että haluaisin lukea Ann Radcliffen The Mysteries of Udolpho (1794), jossa kuvataan mm. inkvisition julmuutta. Vähintään yhtä paljon kiinnostaa myös Matthew Gregory Lewisin The Monk (1796), jossa on inkvisition lisäksi vielä äidinmurhaa, verikekkereitä, demoneita ja munkkeja!

Muutama viikko sitten kävin katsomassa Ridley Scottin scifi-hörhöilyn Yksin Marssissa, jossa pääosaa esittää Matt Damon. Avaruus- ja scifi-leffat ovat minulle vieras genre,  ja siksi minun oli vaikea suhtautua tähän elokuvaan asiallisesti. Sympaattisen oloinen ohjaaja selosti haastattelussa, että halusi tehdä muunnelman Robinson Crusoesta. Itse olisin toivonut edes jotain realismia ja johdonmukaisuutta touhuun. Avaruusaluksessa astronautit välillä leijuvat kuin ilmattomassa tilassa, välillä istuvat tuoleilla kuin kahvilassa. Järkeä vai ei? Marsiin juuttunuta miestä välillä vaivaa -50 asteen pakkanen, välillä ei. Yksinäistä marsilaista ei epätoivo riivaa, vaan sen sijaan kuuntelee avaruusromussaan 70-luvun discomusaa. Miehen optimismi ei rakoile. Kaikkein paksuinta oli, kun Marsin ainoa ihminen alkoi viljellä perunoita ihmispaskasta ja planeetan hiekasta tehdystä seoksessa. No just joo.

Luin äskettäin Marko Hautalan kauhuromaanin Kuokkamummo. En päässyt oikein tunnelmaan kiinni. Myönnän kyllä, että Hautala kuvasi taitavasti ainakin teinien rakkautta. Kauhua en tuntenut. Samoin kävi myös, kun luin Stephen Kingin kauhukirjoja. Kauhukirjallisuus on minulle genrenä outo. Monesti minua häiritsee selittämättömät muutokset. Esimerkiksi tässä kirjassa henkilö menettää äkisti muistinsa. Miksi? Jossain toisessa kauhukirjassa henkilön tunnereaktiot muuttuvat äkisti. Miksi? Kauhugenren suurkuluttajat varmasti hyväksyvät tällaiset ratkaisut välittömästi, mutta minä ulkopuolisena kyseenalaistan niitä.

Kohta Helsingissä alkaa kauhuelokuviin keskittyvä festivaali Night Visions. Silkasta uteliaisuudesta haluaisin mennä katsomaan muutaman leffan. Erityisesti minua kiehtoo genre body-horror. Sitä edustaa Chad Archibaldin Bite-leffa, jossa ötökän puraisu aiheuttaa kuvottavia muodonmuutoksia. Esitteessä kerrotaan, että ensi-illan katsojista kaksi pyörtyi ja yksi oksensi kesken näytöksen! Elokuvan esitysajankohta on kuitenkin aamulla kello 05.15, joten väliin jää. Saman vuorokauden aikana esitetään 11 kauhuleffaan, johon voi ostaa yölipun. Ainoastaan hulluille?

Night Visionissa raflaavalta kuulostaa myös muunnelma elokuvasta Rosemaryn painajainen. Se on David Keatingin Cherry Tree, jossa on määritelmän mukaan "Hammer-kauhun saatanallisia perinteitä" ja "tummanpuhuvaa retroestetiikkaa". Hammer-kauhu? Taas uusi genre.

Olen huomannut, että on helpompi hyväksyä genrejä, jotka ovat itselleen tuttuja. Satugenressä ei hetkauta puhuvat eläimet, ajattomuus ja paikattomuus eivätkä moraaliltaan mustavalkoiset ihmiset. Olen joskus miettinyt, voiko blogikirjoituksia kutsua omaksi genreksi. Edustavatko blogit hybridigenreä, joihin on yhdistetty kirjoittajasta riippuen vähän mitä sattuu (analyysiä, arvottamista, juonireferaattia, esittelyä, päiväkirjaa, kokeellista tekstiä, pakinaa, moralisointia, tunteiden kuvaamista, omien unien kertomista, sosiaalisuutta jne)? Siksikö blogit herättivät vielä muutama vuosi sitten melkoista vastustusta, paheksuntaa, raivoa, inhoa, halveksuntaa ja pyrkimyksiä vaientaa ne - mielellään lopullisesti? Siksikö että ne eivät sopineet mihinkään jo olemassa olevaan genreen, johon on jo totuttu?

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Pisin blogitekstini (aiheena Antti Holma)

Olen kirjoittanut ja muokannut alla olevaa 3 x Antti Holma -blogitekstiä peräti viitenä peräkkäisenä päivänä. Nyt se on valmis. Tekstini on fanituspohjainen. Teksti on pitkä, mutta toivottavasti ei pitkästyttävä.