Sivut

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Ajatuksia kesken 1Q84:n lukemisen



KIRJALLISUUS  ---  Haruki Murakami: 1Q84

Kun olin äsken valmistamassa gazpachoa (espanjalainen kylmä tomaatti-kurkkukeitto), minuun iski pakottava tarve päästä kirjoittamaan lukufiiliksistäni Haruki Murakamin romaanitrilogiasta 1Q84. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, luen kirjaa englanniksi. Tällä hetkellä olen lukenut noin 800 sivua 1300 sivusta.

Lukiessani törmäsin omiin rajoituksiini ja ennakkoluuloihini. Huomasin, että minulla on päässäni erittäin voimakas käsitys siitä, mitä fiktiossa saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Varmaankin arvaatte, että Murakami rikkoo näitä käsityksiäni.

Jouduin huomaamaan, että minulla on hyvin rajallinen sietokyky yliluonnollisten ainesten suhteen fiktiossa. Huomasin rajoittuneisuuteni jo silloin, kun luin Murakamin romaania Kafka rannalla. Sain melkein hermoromahduksen kohdassa, jossa sammakoita yhtäkkiä vain alkoi sataa taivaalta. Nieleskelin pahasti myös kohdassa, jossa nuori opettajanainen oli metsäretkellä koululuokan kanssa. Metsässä naisen kuukautiset alkoivat ja samalla koko metsä saastui.

En ymmärtänyt, mitä Murakami halusi tällä kaikella sanoa. Viittaavatko ne johonkin japanilaiseen tai aasialaiseen mytologiaan, joka on minulle täysin vieras? Vai liittyykö kuukautisveren "saastuttama" nainen raamattun vanhaan testamenttiin, jonka mukaan menstruoiva nainen saastuttaa kaiken, mihin koskee? Mutta mihin taivaalta satavat sammakot liittyvät? Ja mitä Murakami haluaa niillä sanoa? En ymmärrä. Eivät kai satavat sammakot voi viitata vanhan testamentin kertomuksiin "syntistä" kaupungia riivaavista vitsauksista. Vai voivatko?

1Q84-romaania lukiessani huomasin, että pystyn sulattamaan vain tietyntyyppisiä yliluonnollisia aineksia kerronnassa. Puhuvat eläimet ja lentävät noidat hyväksyn, koska ne ovat entuudestaan tuttuja saduista. Samoin pystyn sietämään raamatullisia ihmeitä, kuten veden päällä kävelyä, kuolleiden heräämisiä tai neitseistä syntymisiä. Populaarikulttuurin yliluonnollisuudet sulatan myös, koska olen niihin jo tottunut. Poltergeist on ok, koneihmiset ovat ihan jees, muodonmuutokset menettelee, yliluonnolliset kyvyt eivät hätkähdytä.

1Q84:ssä on kuitenkin piirteitä, joihin en ole tottunut missään yhteydessä. Henkilöhahmojen välinen telepatia uhkaa ylittää sietokykyni. En tiedä, miksi reagoin näin. Kyse ei varmaankaan ole mistään muusta kuin tottumisesta. 1Q84:ssa esiintyy myös yliluonnollinen taho nimeltä Little People. Pystyisin hyväksymään näiden mini-ihmisten olemassaolon fiktiossa, jos niiden luonne tai toiminnan tavoitteet olisivat selkeitä. Mutta en ole vieläkään päässyt selvyyteen, ovatko Little People hyviä vai pahoja ja mitä ne ihmettä ne oikein haluavat ihmisistä.

Ei kai fiktiossa voi ja saa esiintyä yliluonnollista tahoa, joka on luonteeltaan täysin neutraali ja jonka suhde ihmisiin on epäselvä. Tällaista ei saa tehdä, ei saa! Pystyisin hyväksymään nämä oudot mini-ihmiset, jos ne olisivat luonteeltaan joko täysin pahoja (kuten esim. noidat) tai täysin hyviä (kuten esim. haltijat) ja jos ne joko yrittäisivät tuhota ihmiset tai yrittäisivät auttaa ihmisiä parhaansa mukaan. Mutta epämääräistä, neutraalia välimuotoa en vain kestä. Ei tällaista voi tapahtua edes fiktiossa. Mutta juuri tätä tapahtuu Murakamilla.

1Q84 jatkuu vielä 500 sivun verran. Luen romaanin tietysti loppuun. Välillä kirja on liian jännittävä. Hermoilen myös loppuratkaisun suhteen. Pelkään, että lopussa kaikki lässähtää. Kaikkein pahin kirjan loppu olisi lause "And then I woke up". Tätä en enää kestäisi. Siksi olenkin jo tarkistanyt romaanin viimeisen lauseen eikä se ole tuo. Onneksi.

(En voi linkittää tätä tekstiä muihin blogiteksteihin, koska en uskalla lukea muiden kirjoituksia tästä kirjasta. Voi olla, että en uskalla lukea edes kommentteja, jos niitä tulee. Jokuhan saattaa saada päähänsä vaikka kostaa aikaisemmat juonimöläytykseni ja paljastaa tämän kirjan loppuratkaisu minulle. Nyt vihdoin viimein käsitän, kuinka ärsyttäviä juonipaljastukset voivat olla ja siksi yritän jatkossa olla enää sortumatta niihin)

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Elävien kirjoissa

Jos joku on ihmetellyt, miksi en ole päivittänyt blogiani, tässä syyt:

1. Luen parhaillaan Haruki Murakamin 1Q84-romaania englanniksi. Olen tällä hetkellä lukenut yli 700 sivua 1300 sivusta.

2. Sairastin elämäni pahimman (kesä)flussan, josta olen jo melkein toipunut. Ensin tuli virusinfektio (kurkkukipu, kuume, lihaskivut, nuha, yskä, väsymys, voimattomuus) ja sen päälle vielä bakteeri-infektio (silmätulehdus, korvatulehdus ja nielutulehdus). Nyt olen jo melkein terve, paitsi korvat tuntuvat oudoilta. Tuntuu kuin päässäni olisi edelleen jotain häikkää, mutta tässähän ei ole kenellekään mitään uutta.

Terveysterroristina toivon/vaadin, että kaikki kiinnittävät huomiota D-vitamiinin riittävään saantiin myös kesällä, koska D-vitamiini tunnetusti parantaa vastustuskykyä.

Vaikka sairaana ei paljoa naurattanut, oli sairastumisesta ehkä jotain hyötyäkin. Nyt pystyn ainakin paremmin ymmärtämään, miltä 95-vuotiaista vanhuksista tuntuu, kun he köpöttelevät hitaasti rollaattorin varassa. Pystyn myös aavistamaan, miltä tuntuisi lojua pitkäaikaissairaana vuodeosastolla, kun on niin voimaton, ettei jaksa pitää edes silmiä auki. Siperia opettaa.

Nyt tervehtyneenä lukeminen tuntuu ihanalta. Lukemisiin!