Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Erik Axl Sund. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Erik Axl Sund. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hittikamaa ruotsiksi


KIRJALLISUUS  ---  Jerker Erikson & Håkan Axlander Sundqvist: Pythians anvisningar (Pocketförlaget, 2012)

Luin dekkarin ruotsiksi. Se on suomennettu nimellä Varjojen huone. Yllättäen myös kirjailijan nimi on "suomennettu" Erik Axl Sundiksi.

Sillisalaatilinja jatkui tässäkin dekkarissa. Kolmososa sisältää niinkin moninaisia aineksia kuin sarjamurhaamista, insestiä, pedofiliaa, lapsipornoa, kannibalismia, balsamointia, kiduttamista, vankeudessa pitämistä, sensorista deprivaatiota, paleltumiskuolemia, juutalaisvainoja, keskitysleirejä, joukkomurhia, teloituksia, Bosnian sotaa, uskonlahkoja (lestadiolaisuutta?), Gnosis-ideologiaa/filosofiaa, kapsulotomiaa (=lobotomiaa?), psykoanalyysia, sivupersoonahäiriöitä, dissosiaatiota, muistihäiriöitä, dementiaa, mielisairautta, itseterapointia, vihaa, kostonhimoa ja koko komeuden kruunaa - lesboilu.

Lyhyesti sanottuna vähempikin olisi riittänyt. Ja anteeksi nyt vaan, etten pysty suhtautumaan tähän sekametelisoppaan ollenkaan vakavasti. Mutta jos kirjailijat Erikson & Axlander Sundqvist eivät ole koskaan kuulleet ilmiöstä nimeltä "aiheen rajaaminen", en voi asialle mitään.

Koska aiheita on näin tuhottamasti, ei tarvitse ihmetellä, miksi kerronnassa hypitään jatkuvasti ajasta toiseen, paikasta toiseen ja henkilöstä toiseen. Eikä tarvitse ihmetellä sitäkään, miksi dekkarissa mainitaan tolkuton määrä henkilönimiä ja miksi minun alkoi olla todella vaikea muistaa, kuka on kukin. Eikä ihme, jos nimet eivät pysy mielessä, koska Pythians anvisningar -dekkarissa mainitaan noin 60 nimeä! Sehän on suunnilleen yhtä paljon kuin Fedor Dostojevskin romaaneissa. Olen lukenut Dostojevskiltä ainakin romaanit Rikos ja rangaitus, Idiootti ja Karamazovin veljekset. Ei minulla silloin ollut vaikeuksia muistaa, kuka on kukin, mutta nyt oli, koska tässä dekkarissa henkilökuvaus on niin ohutta, ettei siitä jää kunnollista muistijälkeä.

Takerruin dekkaria lukiessani erityisesti sivupersoonahäiriön kuvauksen uskottavuuteen. Dekkarista syntyy vaikutelma, että häiriöön sairastunut ihminen voisi kontrolloida omaa häiriötään. Psykologina työskentelevä, sivupersoonainen Sofia Zetterlund pystyy toimimaan täysin tervehenkisesti työaikanaan yhdeksästä viiteen, mutta heti kun työaika loppuu, alkaa sivupersoonia pukkaamaan. Ei kuulosta kovin uskottavalta. Eiköhän sivupersoonahäiriöinen ihminen kärsi häiriöstään 24/7. Vielä epätodennäköisemmältä kuulostaa, että sivupersoonainen voisi omalla päätöksellään päättää, että nyt loppuu sivupersoonaongelma ja alkaa "normaali" elämä. Enpä ihan usko.

En pitänyt dekkarissa myöskään siitä, kuinka vakavat aiheet kuten insesti ja pedofilia hukutetaan kaiken muun sälän alle. Jos dekkarin on tarkoitus olla vakava keskustelunavaus seksuaalisesta hyväksikäytöstä, miksi ympätä sekaan kaikkea mahdollista keskitysleireistä säätiöihin ja sisäoppilaitoksista uskonlahkoihin. Jotenkin myös seksuaalirikollisen vastuu omista teoistaan näyttää katovan kokonaan, koska syy sysätään muulle taholle kuin yksilölle itselleen. Dekkarista syntyy vaikutelma, että pedofiili ei ole vastuussa omista teoistaan, koska hän on "uhri". Milloin pedofiili on juutalaisvainojen uhri ja siksi viaton; milloin säätiöiden ryhmäpaineen "uhri" ja milloin sisäoppilaitosten simputuskäytäntöjen uhri ja jälleen kerran viaton, vaikka seisoo vieressä, kun lapsi raiskataan.

Enpä tiedä, voiko tätä dekkaritrilogiaa suositella kenellekään. Ainoa syy, miksi minun kannatti lukea Pythians anvisningar, oli ruotsin kielen trimmaus. Ilokseni huomasin, että pystyn lukemaan ruotsinkielistä tekstiä parhaimmillaan 50-100 sivua päivässä. Mieluummin tietysti lukisin jotain tasokkaampaa kuin dekkareita, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

En jaksa linkittää muuta kuin yhteen blogiin:
Kirjavalas 

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Hittikamaa Ruotsista

(Tarjoiluehdotus: ruotsalaisia piparkakkuja ja dekkareita)

KIRJALLISUUS  ---  Erik Axel Sund: Varistyttö (Otava, 2014)(Ruotsinkielinen alkuteos Kråkflickan)(Suomentanut Kari Koski),
Erik Axel Sund: Unissakulkija (Otava, 2014)(Ruotsinkielinen alkuteos Hungerelden)(Suomentanut Kari Koski)

Olen jo moneen kertaan päättänyt, että en enää ikinä lue yhtä ainutta ruotsalaista dekkaria. Mutta tässä sitä taas ollaan. Näistäkään kirjoista en jaksaisi kirjoittaa paljon mitään väsymykseni ja silmien kirvelyn takia, mutta velvollisuudentunnosta pakotan itseni tähän pakkopullapäivitykseen.

Dekkareiden juonen ja sisällön sivuutan, mutta tässä luettelo avainsanoista: Ruotsi, Tukholma, Tanska, lapsimurhat, insesti, pedofilia, ihmiskauppa, sieppaukset, vapaudenriistot, pedofiliaringit, psykoterapia, psykoanalyysi, terapeutit, psykoosit, rajatilapersoonat, sivupersoonat, dissosiatiiviset persoonallisuushäiriöt, muistikatkot, identiteettihäiriöt jne.

Pidin Varistytöstä huomattavasti enemmän kuin Unissakulkijasta. Varistyttö oli mielestäni psykologisesti oivaltava ja selkeästi rajattu aihepiiriltään, kun taas jälkimmäisessä osassa henkilöitä pulpahtelee tolkuton määrä. Yleensä minulla ei ole vaikeuksia muistaa, kuka romaanissa on kukin, mutta Unissakulkijan henkilöhahmotungoksessa osa hahmoista jäi kysymysmerkeiksi. Unissakulkijassa minua hermostuttivat myös pirstaleinen kerronta ja useiden tarinalinjojen risteily (simputustapaukset sisäoppilaitoksessa ja säätiön mahdollinen sekaantuminen pedofiarinkiin ja näiden rikoksien mahdollinen liittyminen lapsimurhiin).

Dekkareiden lukemisen aikana ja lukemisen jälkeen mietin lähinnä kahta kysymystä: 1) kuinka pitkälle dekkareiden julmuuden voi viedä ja tuleeko raja jossain vaiheessa vastaan ja 2) millainen on kahden kirjailijan kirjoitusprosessi (Erik Axel Sund = Jerker Erikson + Håkan Axlander Sundqvist) ja onko minulla lukijana mahdollisuus erottaa kahden kirjoittajan tekstit toisistaan?

Kakkoskysymyksestä en jaksa ruveta saivartelemaan. Ykköskysymyksestä olen ollut huomaavinani, että monissa nykydekkareissa rikosten brutaalisuus on jo viety sille tasolle, ettei sitä voi enää ylittää. Ihmettelen vain, mitä tämän jälkeen keksitään. Siirtyykö huomio rikollisiin itseensä vai tuleeko rikosten uhreihin entistä laajempi kirjo? Alkaako dekkareissa esiintyä entistä enemmän lapsia murhan uhreina - tai vanhuksia? Tai raiskattuja ja murhattuja miehiä (raiskaajana toinen mies)? Mitä voi vielä keksiä, jos ihmisen silmien kaivaminen päästä ja ruumiin paloittelu kylpyammeessa eivät enää paljoa hätkähdytä?

Mutta tulipahan nämäkin hittikirjat luettua. Tuntui kuitenkin ajanhukalta lukea ne suomeksi. Varistytön voisin lukea uudestaan ruotsiksi. Kolmatta osaa tuskin on saatavilla muuten kuin ruotsiksi, ainakaan kirjastoissa. Toivon todellakin, ettei se ole samanlaista sillisalaattia kuin Unissakulkija.

Sundin dekkaritrilogiasta on kirjoitettu mm. näissä blogeissa:
Kirjavalas
Marjatan kirjaelämyksiä
Kirsin kirjanurkka
Lukuisa