sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Hittikamaa Ruotsista

(Tarjoiluehdotus: ruotsalaisia piparkakkuja ja dekkareita)

KIRJALLISUUS  ---  Erik Axel Sund: Varistyttö (Otava, 2014)(Ruotsinkielinen alkuteos Kråkflickan)(Suomentanut Kari Koski),
Erik Axel Sund: Unissakulkija (Otava, 2014)(Ruotsinkielinen alkuteos Hungerelden)(Suomentanut Kari Koski)

Olen jo moneen kertaan päättänyt, että en enää ikinä lue yhtä ainutta ruotsalaista dekkaria. Mutta tässä sitä taas ollaan. Näistäkään kirjoista en jaksaisi kirjoittaa paljon mitään väsymykseni ja silmien kirvelyn takia, mutta velvollisuudentunnosta pakotan itseni tähän pakkopullapäivitykseen.

Dekkareiden juonen ja sisällön sivuutan, mutta tässä luettelo avainsanoista: Ruotsi, Tukholma, Tanska, lapsimurhat, insesti, pedofilia, ihmiskauppa, sieppaukset, vapaudenriistot, pedofiliaringit, psykoterapia, psykoanalyysi, terapeutit, psykoosit, rajatilapersoonat, sivupersoonat, dissosiatiiviset persoonallisuushäiriöt, muistikatkot, identiteettihäiriöt jne.

Pidin Varistytöstä huomattavasti enemmän kuin Unissakulkijasta. Varistyttö oli mielestäni psykologisesti oivaltava ja selkeästi rajattu aihepiiriltään, kun taas jälkimmäisessä osassa henkilöitä pulpahtelee tolkuton määrä. Yleensä minulla ei ole vaikeuksia muistaa, kuka romaanissa on kukin, mutta Unissakulkijan henkilöhahmotungoksessa osa hahmoista jäi kysymysmerkeiksi. Unissakulkijassa minua hermostuttivat myös pirstaleinen kerronta ja useiden tarinalinjojen risteily (simputustapaukset sisäoppilaitoksessa ja säätiön mahdollinen sekaantuminen pedofiarinkiin ja näiden rikoksien mahdollinen liittyminen lapsimurhiin).

Dekkareiden lukemisen aikana ja lukemisen jälkeen mietin lähinnä kahta kysymystä: 1) kuinka pitkälle dekkareiden julmuuden voi viedä ja tuleeko raja jossain vaiheessa vastaan ja 2) millainen on kahden kirjailijan kirjoitusprosessi (Erik Axel Sund = Jerker Erikson + Håkan Axlander Sundqvist) ja onko minulla lukijana mahdollisuus erottaa kahden kirjoittajan tekstit toisistaan?

Kakkoskysymyksestä en jaksa ruveta saivartelemaan. Ykköskysymyksestä olen ollut huomaavinani, että monissa nykydekkareissa rikosten brutaalisuus on jo viety sille tasolle, ettei sitä voi enää ylittää. Ihmettelen vain, mitä tämän jälkeen keksitään. Siirtyykö huomio rikollisiin itseensä vai tuleeko rikosten uhreihin entistä laajempi kirjo? Alkaako dekkareissa esiintyä entistä enemmän lapsia murhan uhreina - tai vanhuksia? Tai raiskattuja ja murhattuja miehiä (raiskaajana toinen mies)? Mitä voi vielä keksiä, jos ihmisen silmien kaivaminen päästä ja ruumiin paloittelu kylpyammeessa eivät enää paljoa hätkähdytä?

Mutta tulipahan nämäkin hittikirjat luettua. Tuntui kuitenkin ajanhukalta lukea ne suomeksi. Varistytön voisin lukea uudestaan ruotsiksi. Kolmatta osaa tuskin on saatavilla muuten kuin ruotsiksi, ainakaan kirjastoissa. Toivon todellakin, ettei se ole samanlaista sillisalaattia kuin Unissakulkija.

Sundin dekkaritrilogiasta on kirjoitettu mm. näissä blogeissa:
Kirjavalas
Marjatan kirjaelämyksiä
Kirsin kirjanurkka
Lukuisa 

6 kommenttia:

  1. Luen hyvin vähän dekkareita, ja varsinkin ruotsalaisia sellaisia; olen tainnut lukea yhden kokonaisen ja yhden 1/400 tai jotain. Johan Theorinin dekkari oli minusta pitkästyttävä, ja tuo kesken jäänyt, tai siis hyvä että alkuun päässyt, oli kuuluisa Millennium-trilogian eka osa. Olen kuitenkin harkinnut tätä Sundin sarjaa, mutta ääh, voihan tämäkin olla sitten taas niitä "hakkaan päätäni seinään" dekkareita. En tiedä. Pitää katsoa, ehkä jos tulee sopivasti vastaan. =D

    Muistelen, että Stephen Kingin ja Peter Straubin yhteiset tuotokset Talismaani ja Pimeyden talo syntyivät niin, että he käytännössä vain vuorottelivat kirjoittamisen kanssa. Ensin King kirjoitti luvun/pätkän, sitten oli Straubin vuoro. Jos en ihan väärin muista. Hyviä kirjoja molemmat. Siskoni sanoi (väitti) huomanneensa kumpi oli kirjoittanut mitäkin, minä en niinkään huomannut. =D

    Pepparkakor! Tulee niin mieleen pippurikakut! =D

    VastaaPoista
  2. Liza Marklundin dekkarit ovat vihoviimeisiä. Niitäkin olen erehtynyt lukemaan useita. Jossain vaiheessa päätin, että ei enää koskaan. Muitakin sietämättömän rasittavia dekkareita olen lukenut, osan jopa ruotsiksi. En hirveästi edes syttynyt Stieg Larssonin(?) Lisbeth Salander-dekkareista. Niissä meni juoni monesti täysin överiksi, esim. uhria on ammuttu päähän ja haudattu elävältä ja sieltä se puolikuollut vain kömpii haudasta täysin itsenäisesti eikä kärsi muusta kuin lievästä päänsärystä... Joopa joo! :D

    Kyllä niitä taitaa olla useitakin kirjailijakaksikkoja (tai mitä nimeä käyttäisi). Nicki Frenchiä kirjoittivat muistaakseni mies ja nainen. King-Straubista en ole edes kuullut. Ja mikä toinenkin kirjailijakaksikko on Ruotsista? Sjöros-Wahlgren tai jotain? Ehkä kahdestaan kirjoittaminen on sitä ruotsalaista demokratiaa ;)

    Melkoinen ylläri, mutta Annas pepparkakor valmistaa myös pipareita, joihin on laitettu mustapippuria! Pakko kokeilla! ;)

    VastaaPoista
  3. Samaa se on! Ohuita henkilöhahmoja ja raakuuksien luetteloa.

    Luin juuri tyylikkään rikosromaanin, en tiedä, voiko sitä kutsua dekkariksi, Karin Fossumin kirjan Carmen Zita ja kuolema. Sinä piirtyi moniulotteinen kuva henkilöistä ja voi, miten palkitseva loppu. Minä näen tämän kuvina edessäni.

    VastaaPoista
  4. Siis tarkoitatko, että kolmaskin osa on samanlainen kuin kakkososa. Hyvä tietää, mutta luen sen varmaan kuitenkin, koska uteliaana ihmisenä minun on "pakko".

    Aivan kuin olisin lukenut Fossumilta jotain. Taitaa olla norjalainen kirjailija. Aivan kuin olisin silloinkin ärsyyntynyt jostain. Voi kamala, onko minusta tullut räpättävä räpätäti? ;) Välillä kannatttaisi lukea vanhoja suosikkeja, ettei koko elämä muutu pelkäksi räpätykseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tuija, sinä suloinen räpättäjä! Virkistävää, kun joku on vastahankaan. Ikäänkuin saisin itsekin luvan välillä änkyröidä. ;)

      Minusta se kolmas osa oli yhtä huono kuin kakkonenkin. Luin, koska halusin selvittää, miksi näistä kirjoista pidetään. Hullu tavoite minulla, koska sehän on makuasia, mistä pitää.

      Kyllää, Fossum on norjalainen. Rakas Poona ja Harriet Krohnin murha ovat sellaisia, joita olen lukenut ja joista olen pitänyt. Fossum saa henkilönsä elämään.

      Poista
    2. Näin on, räpättäminen ja änkyröiminen eivät ainakaan vielä kuulu Suomen rikoslain piiriin... ;)

      Ajattelin jopa ostaa kolmannen osan, ihan vain treenatakseni ruotsin kielen taitoani. Samalla voi selvittää, onko kirja täysin epäonnistunut ja voisiko se mahdollisesti olla vieläkin huonompi :D

      Poista