perjantai 28. helmikuuta 2014

Putous loppuu!

TELEVISIOSARJA  ---  Putous (2014)

Hillittömänä Putous-fanina kirjoitan jo toistamiseen tänä vuonna tästä megalomaanisesta komediasarjasta. Nyt on aivan pakko avautua finaalin sketsihahmokilpailun asetelmista. Kuten varmaan kaikki fanit ja ei-fanit ovat huomanneet, voitosta taistelevat Ymmi Hinaaja ja Antsku.

Ja kumpi näistä on hauskempi? No, Ymmi tietysti!!! Eihän Antsku edes ole sketsihahmo, koska se on liian realistinen, tavallinen, mukava, miellyttävä ja sympaattinen. Siksi toivon, että Antsku-Bantsku poistetaan kilpailusta välittömästi! Tämä on tunnepohjainen mielipiteeni, ja muistakaa että miul on oikeus miun omii tunteisii. Ja kai sitä muutenkin saa mielipiteensä ilmaista, koska sitähän sä kysyit.

Ymmi puolestaan on ehdottomasti sketsihahmo, koska se on sietämätön, rasittava, ärsyttävä, liioiteltu ja kärjistetty. Eihän kukaan tällaisen ilmestyksen seuraa jaksaisi puolta tuntia pidempään oikeassa elämässä. Juuri siksi Ymmi toimii sketsihahmona erinomaisesti! Olen kuitenkin varautunut siihen, että Antsku voittaa kilpailun. Jos näin käy, en romahda.

Mutta voi Aku (Hirviniemi) minkä teit! Slaikka "Köntsähousu" Gustafsson laulu- ja soittotaidottomana "mestari""muusikkona" vaikutti ensinäkemältä erittäin lupaavalta, mutta miksei koomikko saanut siitä juuri mitään irti? Jäin odottamaan sketsihahmolta maailmankaikkeuden historian huonoimpia musiikkiesityksiä, kuten ensijakson Venaa-kappale, mutta niitä ei kuulunut! Miksei? Melkein itkettää, että Aku jätti hahmon potentiaalin käyttämättä. Kyllä täytyy sanoa, että tällaisenaan Slaikan hahmo köntsähousuna oli aivan uskomatonta ulostetta, ihan hirveetä kakkaa ja täyttä scheisenderia! (kaikella kunnioituksella) Entä miksi Aku vetänyt voittoa kotiin umpisaamelaisena BB-Aslakina? Miksi, oi miksi, Aku?

 Mutta jatkuuko Putous enää ensi vuonna? Mie romahan, jos ei jatku. Ainakaan samalla juontajalla ei jatku, mutta jos koko sarja tyssää tähän, se on törkeetä! Tai jos jatkuu, mutta erilaiset parodiat lopetetaan, se on törkeetä! Jos nykyiset näyttelijät kaikkoavat Putouksesta, se on törkeetä! Ja ne ihmiset, jotka mahdollisesti päättävät Putouksen lopettamisesta, viestini teille: te ootte kaikki kyl ihan bitsei!

Jos Putous ei jatku, sekoan täysin. Viimeisetkin ruuvit irtoavat päästäni, jos komediasarja loppuu. Seonneena saatan mennä julkisille paikoille ulostamaan. Oma ja muiden elämä muuttuu kertaheitolla ihan köntsäksi! Saatan joutua epätoivon valtaan ja leikkaan moottorisahalla pääni irti julkisella paikalla. Ajatelkaa siitä syntyvää sotkua! Valelen itseni bensalla ja sytytän itseni palamaan. Kuvitelkaa nyt, kuinka vastenmielinen löyhkä syntyy palavasta ihmislihasta! Ja mikä pahinta, saatan ruveta laulamaan julkisella paikalla (en osaa laulaa). No vitsivitsi. En ryhdy mihinkään ylläolevista. Vähän rankempaa huumoria! Haittaakse?

Viimeinen vetoomukseni: Putouksen on jatkuttava! Aivanaivanaivanaivan, todellakintodellakintodellakintodellakin!  

(kursivoidut kohdat ovat Putous-hokemia joko tältä vuodelta tai aikaisemmilta vuosilta)
---------------------------------------------------------------------

Myöhempi lisäys (noin tuntia ennen Putouksen alkua)

Blogini ei ole ruokablogi, mutta Putouksesta riehaantuneena lisään poikkeuksellisesti yhden ruokakuvan. Perustelu: Antsku-fanit todennäköisesti syövät ohjelmaa katsoessaan pasta carbonaraa. Koska en ole Antsku-fani, syön itse pyöräyttämääni meksikolaistyyppistä salsaa (sis. chiliä, tomaatteja, paprikaa, maissia, kidneypapuja ja oliiviöljyä) ja maissilastuja. Uskon, että Ymmi Hinaaja, Mämmi Manaaja ja BB-Aslak hyväksyvät ruokaratkaisuni.


Nyt kyllä jännittää iha hitokseen. En pysty ajattelemaan enää mitään muuta kuin aivanaivanaivantodellakintodellakinPutousPutousalajoalajoalajoalajoaivanaivanaivanaivantodellakin

Kolmatta kertaa en tästä ohjelmasta enää kirjoita. Olipa äänestyksen lopputulos mikä hyvänsä. Seuraavassa postauksessani kirjoitan joko elokuvista tai kirjoista. Jännittävää ja hauskaa iltaa kaikille!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti