keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Älä muuta vanhaan omakotitaloon!

(kuvat sivulta: Finnkino)
ELOKUVA  ---  James Wan: Kirottu (The Conjuring), 2013

Tarkennus otsikkoon: Älä koskaan muuta keskellä metsää sijaitsevaan vanhaan omakotitaloon, joka on päällystetty valkoiseksi maalatuilla laudoilla! Tai jos muutat, ota etukäteen selvää, onko talossa murhattu ketään!

Elokuvan seitsemänhenkinen perhe erehtyy pahan kerran ostaessaan asunnon poliisin huutokaupasta. Jos he olisivat ostaneet uuden asuntonsa asunnonvälittäjän kautta, tällä olisi ollut velvollisuus kertoa talon väkivaltaisesta historiasta. Talon entisistä asukkaista eräs äiti hukutti lapsensa ja sen jälkeen murhaaja itse hirttäytyi pihapuuhun. Eikä tämä ollut edes ainoa luonnoton kuolema.

Kun uusi perhe muuttaa taloon, eipä aikaakaan, kun ikävyydet alkavat. Lattiat narisevat, putkistot paukkuvat, ovet paiskautuvat itsestään kiinni. Nukkuvia lapsia häiritään tökkimällä yöllä heidän jalkojaan. Pahansuopa olento näyttää olevan talossa murhattu lapsi, joka haluaa ilmoittaa olemassaolostaan kylmillä ilmavirroilla, kuiskauksilla, seinien naputtamisella ja soittamalla pianoa epävireisesti keskellä yötä.

Paikalle kutsutaan yliluonnollisiin ilmiöihin perehtynyt tutkijapariskunta. He alkavat tutkijaryhmänsä kanssa dokumentoida talon karmivia tapahtumia. Tavoitteena on saada tarpeeksi todistusaineistoa katolista kirkkoa varten, jotta manausmenot voitaisiin aloittaa.


 Poikki. Ei enää juonipaljastuksia. Täytyy myöntää, että elokuva oli oikeasti pelottava. Ainakin kaltaistani kauhuamatööriä se onnistui säpsähdyttämään moneen otteeseen. Muutamassa kohtauksessa kirkaisin ja lysähdin tuolissa alaspäin. Manausjakson aikana havahduin, että olin ristinyt käteni ja aloin tapailla Isä meidän -rukousta. Aloin myös toivoa, että olisin ennen leffaanmenoa ripustanut kaulaani ristikorun! 

Myös muu yleisö reagoi voimakkasti elokuvan pelottaviin kohtauksiin. Joku muukin taisi huudahtaa. Sivullani tai takanani kuulin myös teinityttöjen kikatusta. Ilmeisesti he nauroivat toistensa kauhureaktioille. Oikeastaan oli hyvä, että heidän tirskuntansa esti minua uppoamasta liian syvälle kauhuun.

Sen verran epämiellyttävää katsottavaa ja kuunneltavaa elokuva oli, että luokittelen sen onnistuneeksi kauhuelokuvaksi. Elokuvan ohjaaja jaksoi luoda pitkäkestoista kauhun odotusta eikä hän sortunut halpahintaisiin kikkoihin, kuten jatkuvaan säikyttelyyn ja veren roiskuttamiseen. Mielestäni kauhu tunteena on juuri tätä: hitaasti hiipivä, epämääräinen ja hahmoton tunne, joka johtuu epäilystä ja epävarmuudesta. Pelkoa pidän tunteena helpommin hallittava, koska pelon syynä on yleensä jokin konkreettinen, nimittävä asia. Pelko on tunteena selkeärajainen, kauhu puolestaan hahmoton möhkäle, joka kasvaa kasvamistaan.

Oikeastaan minun piti kirjoittaa aivan muista elokuvista, mutta ajauduin kirjoittamaan Kirotusta. Lähiaikoinan haluaisin kirjoittaa myös draamaelokuvasta My Life with Liberace ja komediasta Matkarakastajat. Ne pitäisi mennä katsomaan uudelleen.

Kirottu-elokuvasta on kirjoitettu ainakin blogissa Sinin leffablogi

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa lupaavalta! Itse odottelen tämän tulemista vuokrattavaksi, leffaan en jaksa mennä.

    Minuun uppoaa monenlainen kauhu, myös veriroiskeet ja kiduttaminen, jos elokuvassa on kuitenikin joku tolkku. En siis jaksa noita verijuttuja niiden itsensä takia - pitää olla muutakin. Kuten esim. Sahoissa.

    VastaaPoista
  2. Tässä leffassa ei pahemmin veri roisku. En muista, onko yhdessäkään kohtauksessa verta. Käsittääkseni leffan ohjaaja on aikaisemmin tehnyt Saw-leffoja eli täyskäännöksestä taitaa olla kyse. En ole nähnyt Saw-leffoja.

    Minua on alkanut kauhugenre kiinnostaa entistä enemmän, koska olen huomannut että psyykkeeni kestää kauhua. Joskus tavaratalossa harkitsin jopa Teksasin moottorisahamurha -dvd:n ostamista. Överiksi viedyssä splatter-kauhussa saattaa olla oma hohtonsa.

    VastaaPoista