Sivut

perjantai 8. elokuuta 2014

Murakamin laukaisema identiteettikriisi

((Kannibalistinen) tarjoiluehdotus: kirja ja ihmisen jalka)
KIRJALLISUUS  ---  Haruki Murakami: 1Q84

Avautumistarve Murakamista iski jälleen. Purkautumispaine on niin kova, että mahaa vääntää, reisiä pistelee ja kurkussa tuntuu oksettavalta. Melkein hengityskin salpautuu. Näistä tuntemuksista esitän kyseenalaiset kiitokset Herra Murakamille, joka on onnistunut kirjallisella tuotoksellaan sekoittamaan pääni.

(Kirjoitan tätä tekstiä tekstiä lähinnä itselleni. Jos pääni sisäinen todellisuus ei kiinnosta sinua, älä tuhlaa kallisarvoisia sekunteja elämästäsi tekstini lukemiseen. Mutta jos kiinnostaa, kiva juttu.)

Murakamin 1Q84-romaanitrilogia on melkein romuttanut identiteettini. Olen kuvitellut olevani todella suvaitsevainen ihminen erilaisten taidemuotojen suhteen. Olen kuvitellut, että arvostan luovuutta, omaperäisyyttä ja persoonallisuutta yli kaiken. Olen uskotellut itselleni, että hyväksyn taiteilijan täydellisen taiteellisen vapauden toteuttaa itseään omassa taiteessaan niin kuin itse haluaa (täsmennys: täydellinen taiteellinen vapaus ei tietenkään oikeuta rikollista toimintaa)

Olen pitänyt itseäni avarakatseisena ja monipuolisena ihmisenä taiteellisen sulatuskykyni takia. Nykytanssin ilmaisukieltä olen pystynyt ymmärtämään iät ja ajat. Jorma Outisen koreogratiat eivät tuottaneet minulle minkäänlaisia vaikeuksia katsomossa. Siedän hyvin myös David Lynchin lievästi sanottuna persoonallisia elokuvia. Itse asiassa rakastan niitä. Kuvataiteessa ja nykytaiteessa pystyn nielemään melkein mitä vaan. Minulle sopivat niin esittävä kuin ei-esittävät maalaukset. Nykytaiteeseen suhtaudun pääasiassa uteliaan myönteisesti. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi osa ihmisistä saa hepulin, jos nykytaidemuseossa tehosekoittimet vatkaavat ulostetta, pöytä on kasattu täyteen vaaleanpunaisia dildoja tai katossa roikkuu linnun höyhenistä tehty takki. Nykytaide on nykytaidetta.

Mutta miksi Murakami on minulle liikaa? Eikö sietokykyni kirjallisuuden suhteen pitänyt olla rajaton? Miksi ajattelen Murakamin kohdalla, että vähempikin luovuus riittäisi? Eikö minun pitänyt ajatella, että taiteilijalla on taiteessaan on täydellinen oikeus tehdä mitä huvittaa? Jos kirjailija haluaa sijoittaa fiktioonsa ilmakotilon (air chrysalis), antaa sijoittaa. Tai jos kirjailija haluaa sekoittaa romaanissaan dekkariaineksia rakkauskertomukseen ja scifivaikutteisiin - so what? Vai olenko sittenkin niin suvaitsematon ja rajoittunut ihminen, että uskon, että taiteessa on säännöt? "Taiteen säännöt" - mikä naurettavuuden huipentuma! Mutta siihenkö uskon kuitenkin?

Miksi ajattelen, että Murakamin kirjasarjassa esiintyvä telepatia olisi "väärin"? Onko yksinkertainen syy vain se, etten ole tottunut siihen? Vai johtuuko hermoiluni siitä, etten pysty määrittelemään ja lokeroimaan Murakamin kirjallisia aineksia? Jos pystyin huomaamaan, että "ahaa, tää viittaa nyt siihen ja siihen ja tässähän on ihan selviä vaikutteita siitä ja siitä", rauhoittuisin heti.

Mikään ja kukaan ei tietenkään estä minua tekemästä taustatyötä ja lukemasta, mitä Murakami itse kertoo teostensa taustoista haastatteluissa tai lukemasta Murakamista tehtyjä tutkimuksia. Muistaakseni olen joskus kuullut Murakamin yhteydessä shintolaisesta mytologiasta. Siitäkö tässä on kyse? Tai japanilaisesta kulttuurista laajemminkin? Manga-sarjakuvista? Japanilaisista kauhuelokuvista? Japanilaiset sadut ja muut kertomukset? Aasilainen kertomusperinne yleisemmin? Jossain vaiheessa selvitän kaiken, mutta en juuri nyt, kun 1Q84 on vielä kesken.

Vai olisiko sittenkin niin, että todellinen syy nuppini sekoamiseen on tämä helleaalto ja sen aikana syntynyt nestevajaus? Vettä olen lipittänyt tasaiseen tahtiin, mutta arktisen Suomen trooppisessa kesäilmastossa mikään tunnu riittävän. Tai "suolavajaus"? Jos en ole saanut ravinnosta tarpeeksi erilaisia suoloja ja hermostoni toiminta on häiriintynyt...

17 kommenttia:

  1. Murakami on herättänyt minussakin tuntemuksia, minusta "Murakamin kirjallisia aineksia" voisi kuvata sanoilla pinnallinen ja tekotaiteellinen, mutta toisaalta hänellä on vankka fanikunta bloggareiden keskuudessa. Itse en kuulu siihen enemmistöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, en halua sivuuttaa Murakamin kirjallisia aineksia pelkällä olan kohautuksella ja leimata niitä pinnallisiksi ja tekotaiteellisiksi. Murakamissa on haastetta. Kyllä mä ajattelin kaivaa tän tapauksen pohjia myöten :)

      Poista
    2. OK, itse olen lukenut vain Suuren lammasseikkailun, siinä ei ollut paljoakaan kaivettavaa, kuten ei juoksukirjassakaan. Ilmeisesti 1Q84 on paljon enemmän, mutta olen ajatellut lukea kuitenkin jotain muuta.

      Poista
    3. 1Q84 on 1300-sivuinen, 3-osainen romaanisarja yhdessä niteessä. Kyllä siinä riittää työsarkaa!

      Poista
  2. Jälleen mielenkiintoista pohdintaa, joka kyllä toisaalta vahvisti tunnettani siitä, että en ihan heti tartu ainakaan tähän Murakamiin. Sinänsä jännä juttu, että Aasia ja etenkin Japani kiinnostaa, mutta jostain syystä tämä Murakami en vain väräyttele viisareitani. Noh, en nyt ihan kokonaan tyrmää tätäkään herraa; ehkä joskus mummona (paitsi että minusta ei tule mummoa) kiikkustuolissa... ;)

    VastaaPoista
  3. Jos viisarisi ei värähtele Murakamin tahtiin, ei kannata ei kannata ainakaan väkisin lukea. Mulla on Japani-kiinnostus selvästi lisääntynyt Murakamin myötä. Aikaisemmin lähinnä ällötti, kun "kaikki" jankuttivat "koko ajan" Japanista. Yksi syy Japani-intoiluni lisääntymiseen on se, että lähisukulaiseni kävi siellä ja sain kivat tuliaiset ;)

    VastaaPoista
  4. Hmm! Onkohan tämä Murakami hipsterien must-kirjailija? Ei tunnu minun kirjailijaltani. Joka tapauksessa sinä kirjoitat ja analysoit lukuprosessiasi niin hyvin, että oikeastaan pitäsi tutustua ko herran teoksiin. Epäilen, että suhtautumiseni olisi samaa luokkaa kuin Jokella.

    VastaaPoista
  5. Hipsterien must-kirjailija? En ihan ymmärrä. Miten hipsterit liittyvät tähän? Olen siinä luulossa, että hipsterit suhtautuvat kaikkeen ironisesti ja fanittavat sitä sun tätä "ihan vain läpällä". Asiaa on vaikea tarkistaa, koska kukaan ei koskaan tunnusta olevansa hipsteri. En osaa itse määritellä hipsteriyttä. Siitä tulee lähinnä mieleen ylisuuret vaatteet.

    Murakamia aion lukea enmmänkin, koska siinä on minulle sopivaa haastetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Murakami tuntuu niin muotikirjailijalta. Olen ymmärtänyt, että on trendikästä lukea Murakamia. Olen saattanut ymmärtää väärin, enkä tarkoita ollenkaan, että sinulla olis tällainen motiivi.

      Poista
    2. Ei kai Murakami ole sen trendikkäämpi kuin Kalle Päätalokaan. Onhan ainakin blogeissa näkynyt Päätalo-innostusta.

      Rupesin oikein googlaamaan, miltä hipsterit näyttävät. Tein varmuuden vuoksi vielä hipsteritestin, joka todistaa, etten ole hipsteri (jos sitä epäilit). Hipsteritestissä vain 25 % vastauksistani oli "oikein".

      Poista
    3. Heh, heh, minäkin etsin hipsteritestin - taisi olla Iltasanomien laatima - ja olen sen mukaan 35 prosenttisesti hipsteri. ;)
      Murakami on tämän hetken "vaikea kirja", siksi varmaan jossain esitettiin, että on hienoa esiintyä se näkyvillä, sellainen hupijuttu, kuten koko hipsteriys.

      Olet Tuija kirjoittanut niin kiinnostavia väliraportteja Murakamista, että odotan kovasti loppuarviotasi.

      Poista
    4. Siistii! 35-prosenttinen hipsteri! Luvallasi kirjoitan Murakamista vielä kolmannen (ja viimeisen?) kerran ;)

      Poista
    5. Ei kahta ilman kolmatta! Sori, että sotkeennun tähän, mutta aihe kiinnostaa, vaikka kyseisen kirjan lukeminen ei kiinnosta. Terveisin 20% hipsteri (joo, ihan oli pakko tehdä se testi, kun kerta tekin)!

      Poista
    6. Ei tarvitse pyytää anteeksi. Vähäiset hipsteripisteeni sain varmaankin vastaamalla, että minusta olisi kiva hengailla Berliinissä. Avokadopastaakaan en ole kokeillut... ;-/

      Poista
    7. Voi ei! Elegiakin on vähemmän hipsteri kuin minä. Berliini, vinyylilevyt ja taidegalleriat nyt kuuluu ilman muuta vanhemman rouvashenkilön suosikkeihin ;)

      Poista
    8. Marjatta, olet varmasti kouvolalaisen hipsteriskenen keskeisimpiä edustajia. Perusta yhdistys nimeltä Kouvolan Hipsterit ja rupea sen puheenjohtajaksi! ;)

      Poista