sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Rakkaudella ja ammattitaidolla?

(kuvat sivulta: hiff.fi)
ELOKUVA (dokumentti)  ---  The Ceremony (Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestarivaali / 28th Helsinki International Film Festival, 17.-27-9.2015, Helsinki)

Ohjaaja: Lina Mannheimer
Genre: dokumentti
Henkilöt: Catherine Robbe-Grillet, Beverly Charpentier, Daniel Yi Andersson, Carl Olof Berg, Dominique Corringer, Ulriga Fernqvist, Emma-Clara Folin, Francoise Fournier, Piotr Giro, Emma Kim Hagdahl, Sandra Haraldsen, Claude Helleu, Cristian Hersant
Valmistumisvuosi ja maat: 2014, Ranska, Ruotsi

Edellisen kerran kävin Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestareilla katsomassa dokumentin, jonka aiheena oli ihmissyönti Andeilla (lentokoneonnettomuuden jälkeen). Tällä aiheena oli ranskalainen, 84-vuotias dominatrix (domina) Catherine Robbe-Grillet ja hänen sadomasokistiset sessionsa, joita kutsutaan dokumentissa seremonioiksi, koska ne yhdistelevät teatteria, rituaaleja, pelejä, leikkejä ja uskontoa.

Ennen dokumenttia tunnetilani oli lähellä paniikkia. Sadomasokismi aihepiirinä manasi mieleni syvyyksistä monenlaisia demoneita. Tunne-elämäni demoneista esille ryömi pelkoa, ahdistusta, kauhua, masennusta, epätoivoa ja lamaannusta. Jostain aivolokeroista alkoi kummuta myös monenlaista populaarikulttuurin aiheita, mitkä samanaikasesti kiehtovat ja kauhistuttavat minua, kuten Nosferatu, Jekyll ja Hyde, Dracula, Oopperan kummitus, Sweeney Todd, Addams Family, Twin Peaks, American Horror Story (kaudet Murder House, Asylum ja Coven), Grimmin sadut ja Dorian Grayn muotokuva.

Päässäni alkoi pyöriä myös muistikuvia Luis Bunuelin elokuvasta Belle de jour -Päiväperho ja tunnelmia Georges Franjun kauhuklassikosta Silmät ilman kasvoja. Mieleeni tuli myös David Lynchin ja Peter Greenawayn elokuvia, joissa pidän uhkaavan oudosta tunnelmasta. Eikä tässä vielä kaikki. Mieleeni palautui välähdyksiä myös lukemistani todellisista murhaajista, kuten Gilles de Rais (ranskalainen, harras katolinen kristitty, joka hyväksikäytti ja tappoi lapsia linnassaan), Erzsebet Bathory (unkarilainen kreivitär, joka kylpi murhaamiensa naisten veressä kauneudenhoitorituaaleissaan) ja Delphine LaLaurie (amerikkalainen hienostorouva, joka kidutti kuoliaaksi mustia orjia talonsa kauhukammiossa).


Leffateatterissa juuri ennen Lina Mannheimerin The Ceremony -dokumentin alkua olin jo täydessä paniikissa. Jännitystilani oli samaa luokkaa kuin lentopelkoisella lentokentällä, kun lentokone matelee hitaasti kohti kiitorataa juuri ennen kuin kiihdytys alkaa. Samanlaista paniikkia voi kokea myös korkeanpaikankammoisena näköalatornissa ja vaikkapa huvipuiston vuoristoradassa, kun vaunut etevät korkeuksiin ennen kaikkein pahinta pudotusta.

Kun dokumentti vihdoin alkoi, rauhoituin huomattavasti. The Ceremony sisältää kolmentyyppistä kuvamateriaalia: dramatisoituja sadomasokistisia kohtauksia, henkilöiden haastatteluja ja arkistomateriaalia, joissa dominatrix (silloinen masokisti?) Catherine Robbe-Grilletia ja hänen miestään kirjailija-ohjaaja Alain Robbe-Grilletia kuvataan laivalla, puutarhassa ja metrossa.

Henkilökohtaisesti minua kiinnosti eniten, mistä Catherine Robbe-Grilletin persoonassa on kyse. Ensimmäinen selitysvaihtoni oli, että sadismissa ja dominoinnissa on kyse pahuudesta, koska siinä halutaan kontrolloida, satuttaa ja nöyryyttää toista osapuolta. Tämä selitysmalli tulee mieleeni näkemistäni lukuisista televisiodokumenteista aiheesta abnormal psychology, joissa esitellään sarjamurhaajia määreellä sexual sadist, esimerkiksi amerikkalainen raiskaaja-sarjamurhaaja Ted Bundy, joka tappoi kymmenittäin naisia ennen jäämistään kiinni ja omaa teloitustaan. En kuitenkaan tiedä, voiko sadistista dominoijaa pitää esimerkiksi psykopaattina, sosiopaattina tai narsistina kuten sarjamurhaajia voi.

Dominoinnin ja sadismin selittäminen pahuudella on kuitenkin siinä mielessä ontuvaa, että sadomasokismi perustuu vapaaehtoisuuteen. Sadistit ja masokistit ovat vapaaehtoisia aikuisia, joiden fantasioina ovat alistaminen ja alistuminen, kivun tuottaminen ja kivun kokeminen. Kun en kerran voinut hyväksyä pahuus-selitysmallina, harppaisin toiseen ääripäähän eli hyvyyteen. Dominatrix toteuttaa muiden ihmisten fantasioita pyytettömästi uhrautuen suunnattomasta lähimmäisenrakkaudesta eli eikö silloin ole kyse hyvyydestä? Jos osa ihmisistä kerta kaikkiaan haluaa tulla ruoskituista, nöyryytetyiksi, manipuloiduiksi, sidotuiksi ja alistetuiksi, ja joku suostuu toteuttamaan nämä erikoiset fantasiat, mikä minä olen moralisoimaan asetelmaa. Tuntuu kuitenkin aika rajulta olla yhdistämättä moraalia näihin ilmiöihin. Aika paljon joutuu psyykettään venyttämään, jos haluaa nähdä sadomasokismissa pelkästään ominaisuuksia, jotka eivät ole hyviä tai pahoja, vaan luonteeltaan neutraaleja.

Olen yrittänyt selittää Catherine Robbe-Grilletin persoonaa myös määreellä uhri. Hänen aviomiehensä oli tunnettu sadisti. Tämäkin selitysmalli tuntuu väärältä siinä mielessä, että Catherine tiesi tulevan sadistisista taipumuksista ennen naimisiinmenoa ja ilmeisesti hyväksyi ne. Jonkin aikaa yritin selitellä Catherinen omaa sadismia sillä, että hän oli liian monta vuotta toisen sadismin uhrina ja sen jälkeen päätti alkaa tehdä muille samaa(?), mitä itselleen oli aikaisemmin tehty. Tämäkään selitysmalli ei enää tunnu uskottavalta. Eli nyt kävi niin, että minulla ei ole enää mitään selitysmallia sadismille, masokismille, dominoinnille ja dominoiduksi tulemisen halulle.


Sen olen kuitenkin huomannut, että sadomasokismissa näyttää olevan vastakkainen pyrkimys kuin yhteiskunnassa yleisesti. Enemmistö ihmisistä yrittää havaintojeni mukaan välttää kaikin keinoin kipua, kärsimystä, valtahierarkioita, alistamista ja alistumista ja ylipäänsä kaikkea mielivaltaista ja odottamatonta käytöstä. Käsitykseni mukaan sadomasokismissa puolestaan tavoitellaan juuri näitä yleisesti ei-hyväksyttyjä asioita kaikein keinoin. Tulkintani mukaan ainoat yhteydet, joissa on sosiaalisesti hyväksyttävää tuntea kipua ja kärsimystä, ovat kauneudenhoito (ajattelutapa "kauneuden eteen erityisesti naisten pitää kärsiä"), urheilu ja liikunta (esimerkiksi lihaskivut kuntosalitreenin jälkeen) tai uskonto (ajattelutapa "kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat"). Enemmistömielipide taitaa olla se, että seksuaalisessa tai eroottisessa yhteydessä kipu tai kärsimys on tabu.

Vielä vain jatkan Catherine Robbe-Grilletin persoonallisuuden rakenteen märehtimistä, vaikka tiedän että se on mission impossible. Yleensä ristiriidat kiehtovat minua, ja niin myös tässä tapauksessa. Catherine Robbe-Grilletissä näyttää olevan ikään kuin kaksi ihmistä. Dokumentissa häntä haastetellaan dominointitilanteiden ulkopuolelta, jolloin hän vaikuttaa pieneltä, hauraalta, hennolta, huumorintajuiselta ja jopa sydämelliseltä. "Sydämellinen sadisti" kuulostaa kuitenkin mahdottomalta yhdistelmältä, aivan kuin "miellyttävä kusipää" tai "älykäs idiootti". Dominointitilanteissa sama henkilö näyttää muuttuvan äärimmäisen kovaksi ja täysin hymyttömmäksi. Mitä tämä tarkoittaa? Onko kyseessä persoonallisuuden jakautuminen? Monipersoonallisuushäiriö? En todellakaan tiedä. En tiedä enää mistään mitään.

Dokumentissa haastatellut ihmiset, jotka kuuluivat kaikki Catherinen lähipiiriin, vaikuttivat olevan täysissä ruumiin ja sielun voimissa, mikä ilahdutti minua. Olisi tuntunut pahalta, jos he kaikki olisivat vaikuttaneet murheen murtamilta. Haastetellut miehet ja naiset vaikuttivat silmissäni onnellisilta, iloisilta, energisiltä ja huumorintajuisilta. Parhaiten jäi mieleeni harmaahapsinen dominoiva sadistinainen, joka oli pukeutunut kukkakuvioiseen bleiseriin, iloisenpunaiseen vekkihameeseen ja punaisiin sukkahousuihin (jotka vilahtivat esille, kun nainen nosti hameensa helmaa ylemmäs - joko tahallaan tai epähuomiossa). Mitä tästä opimme? Vastaus: kaikki ruoskimista harjoittavat sadistit eivät välttämättä ole pukeutuneet mustaan nahkaan  tai lateksiin, vaan myös kukkakuvioisissa vaatteissa voi esiintyä katu-uskottavana sadistina!

Vihoviimeisenä ja epätoivoisena yrityksenäni selittää dokumentin sadomasokistista skeneä, on laittaa kaikki ranskalaisuuden piikkiin. Selitysvaihto on jo kättelyssä tuhoon tuomittu, koska tiedän hyvin, että BDSM- ihmisiä (Bondage-Domination-Submission-Masochism) on joka puolella maailmaa, tietysti myös Suomessa ja Helsingissä. Eli loppupeleissä mitään selitystä sadomasokismille ei löytynyt. Turhauttavaa. Lina Mannheimerin dokumenttia luonnehtisin kuitenkin visuaalisesti tyylikkääksi.

Myöhempi lisäys: Epätoivoisesti haluaisin yhä edelleen löytää ratkaisun Catherine Robbe-Grilletin persoonallisuuden mysteerin. Liittyisikö kaikki siihen, että kyseisellä madamella on näyttelijän koulutus? Eli onko koko dominatrix-touhu vain roolin vetämistä? Tai pikemminkin roolin sisäistämistä elämäntavaksi? En tiedä. Ratkaisua ei löydy, vaikka olen vääntänyt aivoni solmuun.

Lukuvinkki: Catherine Robbe-Grillet on kirjoittanut kirjoja salanimellä Jean de Berg ja Jeanne de Berg. Kirjoja on poltettu roviolla, joten luulisi olevan provosoivaa materiaalia.
-------------

Ensi kerralla tavoitteenani on kirjoittaa hilpeämmästä aiheesta ja sehän on tietysti Antti Holma. Otsikkovaihtoehtoni:
3 x Antti Holma
Antakaa meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen anttiholmamme
Kykloopit, huomio!

2 kommenttia:

  1. Minusta sadomasokismissa on kysymys leikistä, kuten seksissä osittain muutoinkin, aikuisten leikkiä. Voitaisiinko sadomasokismi määritellä larppaukseksi - sovitut säännöt, pukeutuminen jne ?

    Kannatan otsikkoa 3 x Antti Holma. Odotan sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin on tullut mieleen juuri tuo ilmaisu aikuisten leikki, ja yllättäen mielessäni käväisi myös tuo larppaus. Ehkä sadomasokistisissa asetelmissa on myös jotain koomista. Dokkarissa kukkableiseiri-sadistinainen kertoi kohtaamisestaan masokistimiehen kanssa. Ensin mies siivoaa naisen asunnon ja sen jälkeen nainen ruoskii miehen vereslihalle - koska mies niin haluaa! Hullut gallialaiset? (naurua)

      Ok, otsikkoni on sitten valitsemasi, vaikka Kykloopit huomio olis ollut myös hyvä.

      Poista