perjantai 14. heinäkuuta 2017

Pastoraali-idylli?

Olen edelleen täällä maalla paossa kaupunkikämpän putkiremonttia.

Kuvasarjallani pohdin kysymystä, kuinka objektiivisesti valokuvat heijastavat todellisuutta. Tosiasiahan kuitenkin on, että valokuvaaja tekee paljon valintoja ennen kuvan ottamista. Tavallaan kuvaaja siis rajaa osan todellisuudesta pois kuvistaan. Onko valokuvauksessa siis aina kyse todellisuuden manipuloinnista? Minun mielestäni valokuvaaja esittää todellisuudesta aina osatotuuden, muokatun totuuden tai jopa vääristellyn totuuden.

Valokuviin heijastuvat aina kuvaajan henkilökohtaiset mielenkiinnon kohteet (kukaan ei ota kuvaa itselleen yhdentekevästä aiheesta), arvomaailma, esteettiset mieltymykset ja sisäistetyt näkemykset siitä, millaisia kuvia saa tai pitää ottaa. Ehkä myös ikä, sukupuoli, luonteenpiirteet, koulutus, ammatti, elämänkokemukset ja elämäntilanteet vaikuttavat kuvien sisältöihin. Tunteet ja mielentilat näkyvät monesti valokuvissa epäsuorasti.  Siksi ihmettelenkin, kuvaako valokuvaaja enemmänkin itseään kuin ulkoista todellisuutta. Mielestäni ulkoinen ja sisäinen todellisuus sekoittuvat aina valokuvissa.

Jälleen kuvia maalta:

Maalaisunelmia?

Kukkaiskielellä


... vai sittenkin maaseutupainajaisia?

Punainen tupa ja perunamaa?
Laudat eessä ovien
Kylähulluutta?
Varjoisat veet
Ei näe metsää puilta
Luonnon monimuotoisuus
Kuva-arvoituksia maalta

Voi kysyä, kertooko kuvasarjani enemmän ulkoisesta vai sisäisestä todellisuudesta. Varmaankin sisäisestä. Kuvistani paistaa läpi viimeaikaiset tunnelmani: kyllästyminen böndeilyyn ja epätoivoinen kaipaus stadiin. Näkyyhän niistä myös taipumukseni ironiaan ja mustaan huumoriin. Ilman huumoria näivetyn. Kuvani paljastavat myös kiinnostukseni kontrasteihin ja dramatiikkaan. Se siitä objektiivisuudesta.

En tiedä, esittävätkö sanomalehtikuvatkaan todellisuutta objektiivisesti. Lehtikuviin sisältyy myös paljon valintoja: milloin kuva otetaan ja milloin ei oteta. Mistä voi tietää, olisiko kuvaamatta jätetty kuva kertonut jotain tärkeää? Valokuvien tulkintaan vaikuttavat myös paljon kuvaajan tekemät valinnat, kuten kuvakulmat, valaistus, rajaus, taustan selvyys tai rakeisuus jne.

Joissain poliitikoissa otetuissa lehtikuvissa voi aavistella valokuvaajan suhtautumista kyseiseen henkilöön. Jos poliitikko on kaikissa lehtikuvissa pukemassa tai riisumassa takkia, syntyy vaikutelma että kuvalla viitataan takinkääntämiseen. Tai jos poliitikosta aina päätyy lehteen ikävä irvistyskuva, toimituksessa ei ehkä sympatiat ole ihan pilvissä kyseistä herraa tai rouvaa kohtaan.

Kaikkein eniten valokuvien objektiivisuus taitaa kyseenalaistua sosiaalisen median selfieissä ja muissa kuvissa. Somekuvat esittävät henkilöstä muokatun todellisuuden, osatotuuden. Monet haluavat paistetella somessa hymykuvissa eksoottisissa ympäristöissä. Kukaan ei taida julkaista somessa kuvaa itsestään lojumassa rättiväsyneenä sohvalla, kiljumassa kurkku suorana perheenjäsenille tai sadattelemassa liikenneruuhkassa. Paitsi ehkä läpällä. Mutta se olisi ironinen statement. Tai mistä minä tiedän. En ole itse feisbuukkaamssa, instaamassa tai mitä näitä nyt on.

4 kommenttia:

  1. Erno Paasilinna kirjoitti lehtikuvasjista 1970-luvulla, kuvaajat lennätettiin paikalle ja käskettiin ottaa kuva ja lennätettiin seuraavaan paikkaan ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tapausta, mitä tähän nyt sanoisi. Muuta en keksi kuin, että kai kuvilla halutaan kertoa tarinoita yhtä lailla kuin tekstilläkin.

      Poista
  2. Ammattivalokuvaaja kyllä ottaa kuvia aiheista, jotka voivat olla itselle yhdentekeviä. Minäkin otan sellaisia kuvia, ihan vain testimielessä katsoakseni millaisia kuvia saa kohteesta, joka ei kiinnosta ns. paskaakaan. Voiko sellaisesta saada kiinnostavaa kuvaa (joskus voi, joskus ei). :D

    Lehtikuvissa valinnat painottuvat ehkä eniten siihen, mitä kuvia käytetään, ei niinkään mitä otetaan. Kuvilla voi viestiä (eli valehdella, pyrkiä muokkaamaan mielipidettä ja käsitystä jostain jne.) vaikka mitä ja siitä on usein objektiivisuus kaukana.

    Olen kanssasi samaa mieltä, että kuvat ovat vain osatotuuksia, pieniä rajattuja palasia irrotettuna kontekstistaan.

    En laita paljon kuvia itsestäni esim. Naamakirjaan (muita henkilökohtaisia kanavia en käytäkään), mutta eräässä minulta puuttuu puolet päästä (photoshpattu aivot esille) ja eräässä naama on hakatun näköinen ja suusta lentää kärpänen. :D On niitä "normaalejakin" kuvia sitten.

    Muuten, minä olen juuri siirtymässä maalle! En tosin putkirempan alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi anteeksi hävyttömän hidas kommenttisi julkaisu- ja vastaustahtini. Olen palannut landelta stadiin ja laittanut kämppää kondikseen, hitaasti mutta varmasti. (kun asuin lapsena ja nuorena maalla, kukaan ei sanonut landella vaan pelkästään maalla; nyt käytän sanoja lande ja bönde ihan vaan vitsinä)

      Minun pitäisi hommata uusi kamera, koska haluan päästä räpsimään kuvia sieltä sun täältä juuri testimielessä. Digikameroissa on ihanaa, että niistä voi poistaa kaikkein karmeimmat sekundaräpsyt. Ei maksa mitään. Toisin kuin silloin filmikameroissa.

      Mitäs fiksua vielä vastaisin? ei oikein järki luista. Sen voin mainita, että ihan bloggaajapiireissä huomaa, miten ihmisen persoonallisuus vaikuttaa kuvien sisältöihin ja tunnelmiin. Osalla on tunnistettava tyyli, esim. sinulla! ;)

      Yritä pärjätä maalla! Itse yritän sopeutua Helsinkiin. Olen jotenkin loukkaantunut Helsingille, kun ei sen lämpimämmin otettu vastaan. Kiasmakaan ei huutanut ohi kulkiessani, että tervetuloo takaisin!!!

      Poista