Vastaan heti itse esittämääni kysymykseen. Uinnissa ja ylipäänsä liikunnassa on parhaimmillaan kyse ainakin näistä: intohimosta, pakkomielteestä, terveydestä, ilosta, oppimisesta ja kehittymisestä, meditaatiosta, eskapismista ja ehkä jossain määrin sosiaalisuudesta.
Helsingissä asuvana ihmisenä minulla on onneksi runsas valikoima erilaisia uimahalleja, joista valita. Uimahalleja täällä on kymmenisen kappaletta: Vuosaari, Malmi, Itäkeskus, Mäkelänrinne, Kallio, Kontula, Töölö, Pirkkola, Siltamäki, Jalomäki, Syk, Lauttasaari ja Yrjönkatu, joka on tällä hetkellä remontissa. Jos jollekulle näistä mikään ei kelpaisi, lisää uimahalleja löytyy Espoosta ja Vantaalta. Itse olen tietysti valinnut näistä omasta mielestäni parhaimman uimahallin, joka on tilava, monipuolinen ja viihtyisä.
Käyn uimassa pääsääntöisesti kaksi kertaa viikossa. Aina kun menen uimahalliin, haluan uida koko rahan edestä eli treenaan niin kovaa kun omalla kehollani on mahdollista. Omassa ikäluokassani ja omalla kuntotasollani kova treeni tarkoittaa ensin kilometrin yhtäjaksoista uintia kevyen alkulämmittelyn jälkeen. Saunatauon jälkeen tulen uudelleen uimaan, ja silloin vedän puolisen tuntia treeniä erilaisilla välineillä, kuten uimaräpylöillä, lättäreillä eli käsivetolevyillä, uimalaudalla ja joskun pullarilla eli eräänlaisella kellukkeella, jolla voi harjoitella mahdollisimman hyvää uintiasentoa ja tehokkaita käsivetoja.
Olen harjoitellut uimahallissa monipuolisesti eri uintityylejä. Selkäuinti on minulle luontevin ja helpoin pidemmissä matkoissa. Olen myös treenannut oikeaoppista rintauintia (erotuksena sammakkouinnille), jossa uloshengitys tapahtuu veteen. On tullut selväksi, että rintauinti ei ole juttuni. Koen sen työläänä, hitaana ja tylsänä. Kurkkua alkaa kutittaa, jalat tuntuvat irtoavan potkuvaiheessa enkä pääse koskaan ponkaisemaan tarpeeksi ylös sisäänhengitykseen enkä potkun jälkeisessä liukuvaiheessa tarpeeksi syvälle sukelluksiin. Vapaauintia eli kroolia olen myös harjoitellut keskenäni. Tällä hetkellä tavoittelen vapaauinnissa rentoutta, säännöllistä hengitysrytmiä ja sopivaa vartalonkiertoa. Treenaa kroolia myös räpylät jaloissa ja lättärit käsissä.
Asia, josta olen tällä hetkellä suorastaan yli-innostunut, on sukellus delfiinipotkuilla ja räpylöillä. Olen juuri aloittanut delfiinipotkusukelluksen harjoittelun. Pystyn sukeltamaan 10-15 metriä. Olen oppinut delfiinipotkun erilaisia uintitekniikkavideoita katsomalla ja liimautumalla kiinni uimahallin kahvilan ikkunaan ja seuraamalla sieltä hyvien uimareiden uintia.
Delfiinipotkusukelluksessa uimarin on tarkoitus jäljitellä meressä uivan delfiinin aaltomaista liikesarjaa. Kädet laitetaan suoraan eteen, imaistaan keuhkot täyteen ilmaan, paiskaudutaan veteen lähelle pohjaa, potkaistaan alkuvauhti altaanreunasta, aloitetaan aaltoliike, jossa jalat liikkuvat samantahtisesti kuin delfiininpyrstö. Veden sisällä vauhti kiihtyy, lattiakaakelit vilistävät silmissä ja jossain vaiheessa huomaa reisilihasten väsymisen ja hapen loppumisen. Silloin on noustava pintaan ja hengitettävä kiivaasti keuhkot täyteen uutta ilmaa.
Delfiinipotkusukellus räpylöillä on äärimmäisen rankkaa, mutta samalla erittäin koukuttavaa. Kokeilen sukellusta aina vain uudestaan ja uudestaan. Sukellan niin pitkälle kun pystyn, nousen pintaan hengittämään ja uin selin takaisin altaan päätyyn. Kun tunnen palautuneeni edellisestä sukelluksesta, ei muuta kuin lisää sukellusta. Innostun liikaa. Yritän takoa järkeä päähäni. Sanon itselleni, että nyt riittää, puoli tuntia on jo kulunut, lopeta nyt jo, mieti miltä lihakset tuntuvat seuraavana tai sitä seuraavana päivänä.
Jossain vaiheessa ymmärrän jo suunnata kohti monitoimialtaan lämpimiä vesiä. Menen sinne lillumaan, teen kevyitä jäähdyttelyliikkeitä. Mutta sitten sukellusvimma taas iskee. Ponkaisen altaan reunalta sukellukseen, ilman käsivetoja ja potkuja, pelkkään liukuun, koukkaisuun altaan pohjan kautta. Rentoudun, ihana tunne, keveys, leijuvuus.
Olen yrittänyt googlaamalla selvittää, mihin sukeltamisen rentouttava vaikutus perustuu. Ilmeisesti siihen, että sukelluksissa elimistö laskee automaattisesti sydämensykettä korjatakseen verenpaineen nousun vaikutuksen. Tässä yhteydessä haluan korostaa, että sukeltaessa pitää aina kuunnella oman kehon viestejä. Omia rajoja ei saa koskaan rikkoa. Jos keho vaatii happea, silloin on noustava pintaan hengittämään. Turvallisuus ensin. Niin tylsältä kuin se kuulostaakin, ihminen on maaeläin, eikä vesieläimeksi muutu.
Olen googlaillut paljon uimisen terveysvaikutuksia. Kaikki uintia harrastavat ovat varmasti huomanneet terveysvaikutukset omassa kehossa ja mielessä, mutta mitä sanoo tieteellinen tutkimus? Uinnissa on tutkitusti hyviä vaikutuksia sydämeen, keuhkoihin, verisuoniin, lihasvoimaan ja lihaskestävyyteen, niveliin ja liikkuvuuteen ja mielialaan. Uinti vähentää stressiä ja parantaa unen laatua. Jostain muistan lukeneeni, että uinti vaikuttaa aivoihin positiivisesti, se parantaa keskittymistä, muistia ja edistää aivojen neuroplastisuutta (neuroplasticity) eli muovautuvuutta. Tiettyjen välittäjäaineiden, kuten endorfiinin ja dopamiinin, erittyminen tuottaa mielihyvää ja energisyyttä. Uinti edistää myös immuunipuolustuksen toimintaa.
Itselleni uinti on parhaimmillaan voimakasta keskittymistä, eräänlaista meditaatiota, ja samantyylinen eskapismin eli todellisuuspaon muoto kuin hyvään kirjaan tai elokuvaan uppoutuminen. Kun olen uimassa, en ajattele tietoisesti mitään muuta kuin uimista. Kun uin kestävyysuintia, ajattelen pelkästään omaa hengitystäni, kehonliikkeitä ja uintiasentoa ja hoen mielessäni, monesko altaanmitta on menossa.
Uidessa ei todellakaan voi samanaikaisesti vatvoa jotain Ukrainan sotaa, Israelin toteuttamaa kansanmurhaa Gazassa, Kalifornian maastopaloja, Venäjän varjolaivastoa Itämerellä, Golf-virran mahdollista tyrehtymistä, luontokatoa, mikromuovien kulkeutumista elimistöön, hallituksen leikkauslinjaa, seuravaa pandemiaa eikä uidessa tule märehdittyä henkilökohtaisia ongelmia. Uidessa keskitetään uimiseen, saa edes hetken rauhan maailman katastrofeista.
Vaikka olen tässä blogitekstissä intoillut uinnista, ymmärrän että se on vain yksi liikuntalaji muiden liikuntalajien joukossa. Kaikille se ei välttämättä sovi eikä kaikkia kiinnosta. En tyrkytä uintia kenellekään. En itsekään pitäisi, jos joku tyrkyttäisi minulle esimerkiksi pesäpalloa, koripalloa, lentopalloa tai vaikkapa potkunyrkkeilyä, base-hyppyä tai vuorikiipeilyä K2-vuoren lumivyöryalueilla -40 asteen pakkasessa usean kilometrin korkeudella ohuessa ilmanalassa. Kiitos, mutta ei kiitos.Tärkeintä on, että jokainen löytää liikuntalajin, joka sopii itselle.
