sunnuntai 2. joulukuuta 2012

En ole runoilija, mutta...


"KIRJOITTAMINEN"  --- Nykyrunous

Kokeilen tässä blogitekstissä nykyrunouden kirjoittamista. Sana "kirjoittaminen" on lainausmerkeissä, koska en ole kirjoittanut yhtään sanaa itse. Sen sijaan olen käyttänyt valmista tekstimassaa, josta olen valinnut ja yhdistänyt itseäni kiinnostavia kohtia. Jos olen oikein käsittänyt, osa nykyrunoilijoista toimii juuri näin. Olen käyttänyt nykyrunousprojektissani viittä eri kaunokirjallista teosta, josta olen mielivaltaisesti poiminut omiin tarkoituksiini sopivaa materiaalia. Ja lopputulos on... hmmm... mielenkiintoinen.
-----------------------------------------------
graniittiomenoita, nardusta, sahramia
koteloidut sanat, suljettu puutarha, sinetöity lähde
kanelia, suitsukepuita, mirhaa, aaloeta
yrttitarha, voiderasia, liljankukat
purppuranauha, pähkinäpuu, mausteviini

Tämä kaikki tapahtui, jotta O. kertoisi hänelle kotimaisemiensa lumisista peuroista. K. aukaisi ylimpänä olevan kirjan, näkyviin tuli säädytön kuva. O. oli kuin tuhansin kynttilöin loistava joulukuusi. R. ei istuutunut, mutta ei tahtonut poiskaan lähteä, seisoi vain epäröiden tytön edessä. O. ei enää koskaan näkisi häntä. Ja niin O. nyyhkytti.

leijonien lymypaikat, pantterien vuoret
joutsenen venytetty kaula ja laulu
käpylinnun suomu ja huuto
gasellin kaksoset, villipeurat

Sillä noina päivinä tulee olemaan transsitila. O. nukkui yhä. Huone oli jonkinmoisessa sekasotkussa, kruunu oli kierinyt lattialle, ja viitta ja sukkanauhat oli paiskattu kasaan tuolille. Millaisessa asemassa olikaan K. verrattuna tuomariin, joka istuskeli ullakolla. Tässä suhteessa K.n valinta oli hyvin edullinen. O. olisi tehnyt kaiken mielellään, mutta hänellä oli jäljellä vielä uhkarohkeampi tie.

oikeuspaikka, tuomioistuin, kärsimys, onnettomuus, kuolema, viisaus
orjantappuroiden rätinää, kultamalja särky, hopealanka katkeaa
tomu palaa maahan

Sinä päivänä, jona O:lla ei ollut mustetta; ja vain vähän paperia. K. oli jo ojentanut kätensä kohti ovenripaa, mutta veti sen sitten takaisin. O. jatkoi ajattelemistaan. Hän katsoi yhä edelleen ruohoa ja taivasta ja yritti ajatella, mitä todellinen runoilija, jonka säkeitä olisi julkaistu Lontoossa, olisi sanonut niistä. Mutta K. torjui hänet ja sanoi: "Minä en halua, että sinä suutelet minua nyt." Ja heidän silmänsä aukenivat.

tulta, savua, rikin katkua
salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli, raemyrsky riehui

R:lle alkoi nyt kummallinen aika: kuin sumuverho olisi kietoutunut hänen ympärilleen ja eristänyt hänet tukalaan painostavaan yksinäisyyteen.
----------------------------------------------------------------

Myöhempi lisäys:
Aivan uskomatonta potaskaa on tullut kirjoitettua, siis tuotettua. Tästä opimme ehkä sen, että kaltaisteni amatöörien ei kannattaisi alkaa näperrellä nykyrunouden parissa. Toisaalta saatoin nykyrunoilun parissa tyydyttää kokeilunhaluani ja uteliaisuuttani. Ja olihan se ihan hauskaakin. Voi olla, ettei hauskuus välity lukijalle, jos tällaista räpellystä ylipäänsä kukaan jaksaa lukea.

Uteliaisuus ja kokeiluvimma eivät oikeastaan kadonneet, vaan ne vain lisääntyivät. Nälkä kasvaa syödessä. Tavallaan oma nykyrunoilu saattaa olla hyödyllinen siinä mielessä, että se toivottavasti auttaa ymmärtämään nykyrunoutta lukijana. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti