lauantai 15. kesäkuuta 2013

Eija-Liisa Ahtilan näyttelyn suorittaminen

(Kuvat sivulta: Kiasma)
NYKYTAIDE  ---  Eija-Liisa Ahtila: Rinnakkaiset maailmat (Kiasma, 19.4-1.9.2013)

Eija-Liisa Ahtila esitti Hesarin haastattelussa toiveen, ettei hänen näyttelyään mentäisi suorittamaan, mutta minäpä menin Kiasmaan nimenomaan suoritusasenteella ja vieläpä kahdesti. Näyttelyn suorittaminen ei ollut minulle kuitenkaan mikään pakkopullan nieleksimistä muistuttava kokemus, vaan miellyttävä uppoutuminen, koska olen aina ollut kiinnostunut Ahtilan teoksista. Pidän hänen tavastaan kuvata ulkoista todellisuutta samalla kun hän porautuu henkilöiden mielenmaisemaan.

Eniten kiinnostuin projisointi-installaatio-teoksesta nimeltä Talo, joka kuvaa psykoosiin joutuvan naisen sisäistä kokemusmaailmaa. Teos koostuu kolmelle valkokankaalle heijastetuista videoista. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Ahtila on käsitellyt hulluuden teemaa kuvataiteessaan. Televisiossakin äskettäin esitetyssä videoteoksessa Tuuli naispäähenkilö sekoaa, alkaa kuulla ääniä, nähdä näkyjä ja alkaa kuvitella, että hän on massiivisen vainoamisen ja vehkeilyn uhri. Sana "Tuuli" ei viittaa naisen etunimeen, vaan harhaan, jossa verhot jossa hulmuavat suljettujen ikkunoiden edessä. Miesääni sanoo, "mielikuvituksestasi tuulee".


Videoteos (tai virallisesti projisointi-installaatio) Talo pohjautuu muutaman psykoosin käyneen naisen haastatteluihin. Hulluus alkaa vähitellen hiipiä päähenkilönä esiintyvän naisen elämään. Nainen asuu metsän keskellä omakotitalossa. Talo muuttuu naisen hulluuden vertauskuvaksi. Nainen alkaa kokea, että "olohuone on menossa rikki" ja että "piha on tulossa olohuoneeseen". Kohta pihalle parkkeerattu hurisee talon sisällä ja harhassa pienoisauto ajaa pitkin seiniä. Televisioruudusta astuu lehmä löntystelemään talon lattialle. Mitä pidemmälle hulluus etenee, sitä syvemmin naisen kokemusmaailmassa sekoittuvat sisä- ja ulkopuoli, ajasta tulee simultaania ja syy-seurausyhteydet katoavat.

Hulluksi tullut nainen kokee, että hänen sisälleen "astuu ihmisiä" ja he "jäävät häneen asumaan". Hänen oma minuutensa alkaa murentua. Samalla ulkopuolinen todellisuus valtaa hänen talonsa - ja päänsä. Kaikenlaisia ääniä tunkee taloon, kuten siipirataslaivan ääntä, puheensorinaa ja lokkien kirkunaa. Ylläolevassa kuvassa nainen alkaa pimentää ikkunoita, jotta voisi edes kuvitella olevansa samassa paikassa äänten lähteiden kanssa. Myöhemmässä vaiheessa nainen kokee harhan, jossa hän lentää metsässä ja koskettaa kuusien oksia.

Niin sairaalta kuin se kuulostaakin, hulluus on aina kiehtonut minua. Jos olisi mahdollista kokeilla hulluutta esimerkiksi tunnin ajan jonkinlaisen laitteen avulla, lähtisin heti kokeilemaan. Olen aina halunnut tietää, miltä kuulo- ja näköharhat tuntuvat. Tai miltä tuntuisi, jos ajan kokemus lakkaisi olemasta tai jos tilat sekoittuisivat ja muuttuisivat limittäisiksi. Eihän se voi tuntua miltään muulta kuin kammottavalta ja ahdistavalta, mutta siitä huolimatta haluasin kokea sen. Mutta pitää kai tyytyä unimaailmaan, joka on myös eräänlaista hulluutta. Eräässä unessa koin vastaavanlaisen tilanteen kuin Talon nainen. Olin tuntemattomassa talossa ja ihmettelin, miten ulkoa kantautuva autonhurina voi kuulua voimakkaampana äänenä talon sisällä kuin ulkona. Unessa autonääni voimistui talon sisällä, vaikka sen olisi pitänyt hiljentyä.

Ahtilan näyttelyssä katsoin videoteoksen Marian ilmestys muutamaan otteeseen. Kolmelle valkokankaalle heijastetussa teoksessa kuvataan amatööriteatteriseurueen(?) tulkintaa raamatullisesta kertomuksesta, jossa Neitsyt Maria kohtaa enkelin, joka ilmoittaa hänelle neitseellisestä hedelmöittymisestä. Seuruetta ohjaa näyttelijä Kati Outinen.


Maria ilmestys -teoksessa kummastelin, miksi Ahtila oli ympännyt tähän yhteyteen eläinnäkökulmaa. Teoksessa oli mukana lintuja ja aaseja. Kertojaääni kertoi eläinten kykenevän aistimaan asioita, joihin ihmiset eivät pysty. Esimerkiksi monet linnut pystyvät aistimaan infrapunasäteilyä. Mutta mitä siitä jos lintujen silmät toimivat kuin lämpökamerat tai lepakot kuulevat ylä-ääniä tai muuttolintujen aivot tajuavat magneettikenttiä? Yrittääkö Ahtila tällä viestittää, että Neitsyt Maria on raamatullisena henkilönä niin kummallinen (outo lintu?), että hänet voi samastaa eläinkuntaan? En ihan ymmärtänyt. Tai onko nykyihminen jo niin etääntynyt raamatullisista ihmeistä, että ne kannattaa niputtaa samaan ryhmään kuin vaikkapa sammakoiden horrostaminen jäätyneenä tai matelijoiden kuukausia kestävä syömättömyys tai vaihtolämpöisyys?

Jaksoin Ahtilan näyttelyssä katsoa loppuun saakka myös videoteoksen Rukoushetki, joka käsitteli koiran kuolemaa ja sen laukaisemaa surua ja siitä toipumista. Mutta näyttelyssä oli myös teoksia, joiden kohdalla vastaanottokykyni loppui kokonaan. En jaksanut edes yrittää neljälle seinälle heijastettua videoteosta Missä on missä, joka kertoi kai lähinnä Algerian sisällissodasta.

Tuskastuin nopeasti teokseen, koska minua häiritsi se, etten pystynyt näkemään kaikkea, koska yksi valkokankaista sijaitsi selkäni takana. Sitähän teos ilmeisesti haluaa nimenomaan kertoa, ettei kukaan voi koskaan nähdä (tai kuulla, ymmärtää tai muistaa) kaikkea, vaan ihmisnäkökulma on aina rajallinen. Näkeminen ja havainnoiminen perustuu myös valintaan. Tässäkin teoksessa katsoja pakotetaan valitsemaan joku katselukulma. Minun valintani oli se, etten suostunut valitsemaan yhtään näkökulmaa, koska en saanut haluamaani näkökulmaa. Tai ehkä valintani oli inhimillisesti tyypillinen reaktio, jos kyseessä on jokin ikävä ja vaikea asia (tässä: sisällissota). Valintani oli silmien sulkeminen ja (rikos)paikalta poistuminen. Kun jotain ei näe, sitä ei ole - tai niin ainakin haluaa uskoa. Suljin silmäni. Lähdin pois. Otin etäisyyttä. Pesin käteni. Äänestin tyhjää. Vaikenin.

Näyttelyssä oli teos, joka oli minulle totaalisen yhdentekevä. Se oli nimeltään Vaakasuora ja se oli kuusen viisiosainen "muotokuva". Ei vaan napannut. Eläinten kokemusmaailmaan pystyn vielä jossain määrin samastumaan, mutta en kasvikunnan edustajien. Yllättävää kyllä, teokseen Talo sisältyi eräänlaisia huonekalujen ja esineiden "muotokuvia". Koin ne mielenkiintoisina, vaikka huonekalut ja esineet olivat vielä vähemmän eläviä kuin kasvit. Huonekaluista ja esineistä heijastui mielestäni jotain twinpeaksmäistä uhkaa, joka sopi hyvin teoksen teemaan. Ei kuitenkaan paikoilleen juuttuvaa levysoitinta, pyörivää kattotuuletinta tai portaita, vaan piironkeja, tuoleja ja lamppuja. Esineiden pysyvyys rinnastui mielenkiintoisella tavalla hullun naisen mielen hajoamiseen.

Anekdootti:
Kun seisoksin Kiasman aulassa, kuulin kuinka joku nainen huudahti toiselle naiselle tervehdyksenä "Eija-Liisa!" Käännyin katsomaan naista, jolla oli silmälasit ja ruskeat hiukset. Mietin, voiko hän olla Eija-Liisa Ahtila. Myöhemmin uskaltauduin kysymään museovahdilta, onko taiteilija itse sattumoisin käväissyt Kiasmassa sinä päivänä. Museovahti vastasi, että oli. Yllätyin - ja samalla myös ilahduin, etten ollut nähnyt harhoja.

9 kommenttia:

  1. Onpas tosi mielenkiintoisen kuuloinen ja jos on viela Kiasmassa parin viikon kuluttua, niin paasen ehka jopa katsomaan! Mita mielta olet: pitaako lapset jattaa kotiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaukseni meni väärään paikkaan. Se on tossa alempana.

      Poista
  2. Oho, tuo näyttelyhän on tehty kuin juuri minua varten! Toivottovasti se on vielä pitkään pystyssä, niin on toivoa että minäkin pääsen sinne.

    Läheinen ystäväni sairastui skitsofreniaan parikymppisenä, joten olen "saanut" seurata läheltä sairastuneen elämää, hoitoa ja mieltä. Omakin elämäni oli nuorempana mielenterveyshäiriöiden täyttämää. Tiedän, miltä aistiharhat tuntuvat: ne ovat kammottavia. Sellaisia voi hommata itselleen ryhtymällä vaikkapa anorektikoksi. Kun on tarpeeksi aliravittu ja puutostautinen, on hyvät tsäännssit kokea aistiharhoja. :D

    Nyt voi jo menneisyydelle nauraa, aina ei ole voinut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ehdit näkemään näyttelyn, jossa tulet kesällä Helsingissä käymään.

      Niin, harhat kuulostavat teoriassa mielenkiintoisilta, mutta käytännössä ne ovat varmasti pahinta mitä voi kokea. Joku psykoosin käynyt vertasi harhoja painajaiseen vai oliko se helvetti. Jos näkisin harhoja, joissa olisi esim. hämähäkkejä, toivoisin niiden loppuvan heti. Enkä myöskään haluaisi kuuloharhaa, jossa joku ilkeämielinen ääni ivaisi minua ja haukkuisi ulkonäköäni. Enkä halua kokea, että agentit vainoavat minua. Mutta kuitenkin mielisairaudesta kertovat kirjat, elokuvat ja muut taidemuodot kiehtovat minua.

      En ole itsekään terveimmästä päästä. Aina ole ollut enemmän tai vähemmän omituinen. Koska en ole itsekään täysin "normaali", en ainakaan koe, että minulla olisi varaa suhtautua ivallisesti kenenkään hulluuteen.

      Hyvä, että voit nauraa itsellesi, koska se on todella iso plussa! ;) En todellakaan aio ruveta nälkiinnyttämään itseäni että saisin aistiharhoja. Enkä aio käyttää kannibista, että "pääsisin" kannabispsykoosin. Enkä aio käyttää lsd:tä. Enkä sieniä. Enkä muutakaan törkyä. En juo tärpättiä. Enkä Lasolia. Enkä Tolua. Enkä vedä pillereitä ja alkoholia sekaisin. Korkeintaan voin piristää itseäni kahvilla. ;)

      Poista
  3. Ehdit hyvin näkemään. Vaikea arvioida lasten kannalta. Vähän riippuu, minkäikäisiä ovat. Mielestäni Ahtilan näyttely ei ole mitenkään järkyttävä eikä väkivaltainen. En tiedä, riittääkö lapsilla keskittymiskyky ja kiinnostus tällaiseen, kun kaikki aikuisetkaan eivät nykytaidetta sulata. Osa videoista on aika pitkiä lapsille, luulisin.

    Jossain Kiasman näyttelyssä on ihmisen hampaita ommeltuna puseroon ja ihmisen hiuksia vitriinissä. Oisko lapsista pelottavaa, vaikea arvioida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Käytiin katsomassa kaikki Kiasmassa hampaineen kaikkineen, paitsi se sisällissotavideo. Huippua, eli kiitti vinkistä!

      Poista
  4. http://www.gaudeamus.fi/pietikainen-hulluudenhistoria/ Tuollainen uutuuskirja voisi kiinnostaa sinua, jos hulluus kiehtoo. :) En ole vielä ehtinyt lukea, kun vasta eilen kirjastosta hain, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Tollasissa historiakirjoissa on varmasti karmivia horror-esimerkkejä entisaikojen mielisairaaloista, joissa hulluja kahlehdittiin seiniin ja kohdeltiin muutenkin kaltoin. Mutta kirja saattaa kuitenkin olla karmeudessaan ihana! ;)

      Poista
  5. Jos hulluus kiehtoo, niin kurkistakaa toki kulisseihin, joissa näitä kelmeiden rahateoksien rakenteita leivotaan. Keisari on kelteisillään ja tuo puku on tietenkin kalliin salonkitaiteilijan suunnitelupöydältä.

    VastaaPoista