sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Mikä tämä on?


KIRJALLISUUS  ----  Laura Gustafsson: Huorasatu (Into, 2011)

Erikoinen lukukokemus. Häkellyttävä. Kannessa lukee Huorasatu (romaani), mutta en tiedä, mitä oikein olen lukenut. Feminististä ideologiaa? Vegaani-ideologiaa? Pamfletti? Antiikin mytologioiden uudelleen tulkintaa? Saippuaoopperaa? Parodiaa? Näytelmän käsikirjoitusta? Laulujen sanoituksia? Typografisia kokeiluja? Vai kuitenkin romaani? Vai novellikokoelma? Mikä? En tiedä.

En tiedä edes sitä, pidinkö kirjasta vai en. Puolet ajasta pidin, puolet ajasta en pitänyt. Mittarini viisari heilahteli puolelta toiselle: pidän, en pidä, pidän, en pidä... Ajoittain olin suorastaan hurmioitunut kirjan rohkeudesta ja innovatiivisuudesta, mutta kohta taas tuskastuin kohtuuttomaan ideologiseen paatokseen ja erilaisten ideologioiden tyrkyttämiseen. Kannatan tietysti itsekin feminististä ajattelutapaa, mutta tarviiko sitä sulloa tässä mittakaavassa kirjaan? Tai jos tarvii, olisko vegaanipaatoksen voinut jättää väliin? Ja pasifismin ja mitä niitä nyt olikaan.

Jos ei ole lukenut Huorasatua, kahdesta edellisestä kappaleesta ei välttämättä saa mitään käsitystä kirjan sisälltöstä. Yritän hahmotella sitä uudestaan. Kirjassa seikkailee antiikin mytologioista irrotettuja henkilöitä kuten Afrodite, Penelope, Ares, Telemakhos, Isis, Faidra, jotka on siirretty nykyaikaan. Jumaluudet ja muut mytologiset hahmot käyttäytyvät "nykyaikaisesti" eli kännäävät, sekoilevat ja sekstaavat. Hahmot myös puhuvat reippaan alatyylisesti. Samanaikaisesti kirjaan sisältyy myös fiktiivisiä henkilöitä, kuten Milla ja Kalla. He huoraavat aluksi prostituutiossa ja sen jälkeen siirtyvät "huoraamaan" alipalkattuihin paskaduuneihin.

Mitä tällaisesta kirjasta voi edes sanoa? Ja mitä kirja itse yrittää sanoa? Aivan kuin Huorasadun tavoitteena olisi osoittaa koko maailmankaikkeuden historian epäkohdat ja samantien myös korjata ne. Aika korkealentoinen tavoite yhdelle romaanille. Ja aivan kuin kirjan tavoitteena olisi myös esitellä kirjailijan huomattavaa lukeneisuutta ja tiedostamisen laajuutta.

Jotenkin tästä kaikesta tuli ähky. En pysty ottamaan vastaan näin laajalle alalle leviävää kritiikkiä yhdessä kirjassa: prostituutioiden huono kohtelu Suomessa, naisten huono kohtelu Suomessa, ihmiskauppa, seksiorjuus, eläinten huono kohtelu, huonot työolot, naisten huono asema uskonnoissa, huonosti toisiaan kohtelevat naiset, noitavainot, siirtomaavaltojen ongelmat, lähetystyön ongelmat, patriarkaatin valta, turhauttava taistelu patriarkaattia vastaan jne. jne.

Eikö yhtään olisi voinut rajata? Eikö joitain aihepiirejä olisi voinut jättää kokonaan käsittelemättä? Enkä aina jaksanut innostua edes Gustafssonin kielellisestä ilmaisusta. Se ei tuntunut "romaanityyliltä" vaan pikemminkin näytelmän käsikirjoitukselta, jossa painopiste on visuaalisuudessa ja henkilöiden repliikeissä. Mutta Gustafsson on näytelmäkirjailija.

En todellakaan tiedä, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. En muista koskaan aikaisemmin lukeneeni kirjaa, joka välillä hurmaannuttaa, välillä tuskastuttaa ja ärsyttää. Oudoksuttaa. Hämmentää. Sekavaa. Todella.

Laiskana linkittäjänä en jaksa lisätä kuin yhden blogilinkin:
Anna minun lukea enemmän
Lisää linkkejä löytyy Annamin postauksen lopussa

6 kommenttia:

  1. Minullekin jäi tästä vähän hämmentynyt olo. Aiheista olisi ollut vaikka kahteen kirjaan, nyt aiheita ja ideoita tuntui olevan liikaakin ja hyvät hukkuivat huonompien joukkoon.

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että ollaan samoilla linjoilla! Tuntui kohtuuttomalta, että viimeisissä luvuissakin tulee uusia henkilöitä, kuten Aadam, Nono ja Morfeus. Minulle olisi sopinut sellainen, kuvattaisiin vain esim. Kallaa, Millaa ja Afroditea. Liika on liikaa.

    VastaaPoista
  3. aika samoja fiiliksiä kirjasta - tosi täyteen ahdettu tämä oli. Välillä oli mukava ja kiinnostava lukea paatosta, ja välillä vain väsyttävää. Ehkä sitä sanottavaa oli ensimmäiseen kirjaan kasautunut niin paljon =)

    VastaaPoista
  4. Niin, Gustafssonilta on juuri ilmestynyt toinen kirja. Toivottavasti se ei ole yhtä täyteen ahdettu kuin tämä. Paatos ja ideologioiden tyrkyttäminen tosiaan rasittavat. Mielestäni kirjallisuuden ja taiteen tehtävä ei ole tyrkyttää ideologioita, vaan jokin muu. En tiedä mikä, ehkä tuottaa elämyksiä :-o

    VastaaPoista
  5. Mainio teksti, Tuija! Itselleni jäi vähän samanlainen fiilis, hämmentynyt ja epävarma. Tavallaan pidin kyllä kovasti. Mutta ihan ensimmäiseksi Huorasatuhan oli näytelmä, ehkä sekin vaikuttaa romaanin muotoon. Mutta mainio kirja omalla tavallaan.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Linnea! Ai Huorasatu oli ensin olemassa näytelmänä ja vasta sitten romaanina. Luulin, että toisin päin. Tulee mieleen Sofi Oksanen, joka myös kirjoittaa sekä romaaneja että näytelmiä. Tyylillisesti ja sisällöllisesti Oksanen ja Gustafsson eivät muistuta toisiaan. Tavallaan kiva kuulla, että myös muut ovat kokeneet Huorasadun hämmentävänä.

    VastaaPoista