Sivut

maanantai 20. tammikuuta 2014

Bloggaajan ulkonäköongelmat


Olen kyllästynyt blogini ulkonäköön. (Olen kyllästynyt myös omaan ulkonäkööni, mutta ei siinä sen enempää). Voisiko kukaan auttaa pientä bloggaajarassukkaa? Etsin vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

1) Miten blogin taustaan / tapettiin voi vaihtaa itse ottaman valokuvan?
2) Onko netissä turvallisia ja helppokäyttöisiä kuvankäsittelyohjelmia, joita kannattaisi ladata?

Tämänhetkinen blogini ulkoasu on ihan kiva, mutta se ei riitä minulle. Haluaisin jotain särmikästä, rösöistä, epäsäännöllistä, outoa ja hullunkurista. Toivon, että blogini ulkoilme heijastelisi jollain tavalla kirjoitustyyliäni. Siksi haluan eroon säntillisen symmetristä taustakuvioista. Myös vaaleanpunainen (tai vanha roosa) yläkuvan (=bannerin?) värinä on alkanut arveluttaa. Pelkään, että jollekulle syntyy väristä väärä käsitys, että kirjoitukseni olisivat hempeitä ja romanttisia. (Totuus on yhtä kaukana kuin Merkurius on Plutosta).

Taustatapettiin (tai millä nimellä sitä pitää kutsua?) haluaisin abstraktin kuvan, jossa on jotain epämääräisiä hileitä, roisketta, hilseilevää maalia tai outoja valovaikutelmia. Jotain epäselvää ja vaikeasti hahmotettavaa joka tapauksessa. Mutta samalla taustatapetin pitäisi jäädä taka-alalle eikä hypätä liikaa silmille. Tässä saattaisi toimia melko tasa-aineinen tumma tausta.

Viime yön pimeinä tunteina sain idean yläbannerin (tai mikä sen nimi nyt on?) uudistamisesta. Kuvittelin kuvaa, jossa olisi vaikutteita surrealismista. Vierekkäin olisivat samankokoiset kirjahylly, omena ja soittorasia. Niiden yläpuolella lentäisi siivekäs elefantti. Idea olisi mahdollista toteuttaa joko pienoismalleja valokuvaamalla tai kuvankäsittelyohjelmalla. Kunhan vain saisi ensin ne pienoismallit tai hankkisi sen kuvankäsittelyohjelman ja oppisi käyttämään sitä.

Ideoita? Vinkkejä? Rakentavaa kritiikkiä? Murskaavaa teilausta? Kannustusta? Lyttäystä? Rehellistä palautetta? Kohteliaita kiertoilmaisuja?

14 kommenttia:

  1. Käytän GIMPiä (poikaystävä suositteli) ja se on mielestäni ollut hyvä ja suht selkeä käyttää. Muuten en osaa valitettavasti neuvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistin juuri, että olenkin jo kuullut GIMPistä, mutta vain unohtanut koko jutun, joten kiitos!

      Poista
  2. Blogin ulkoasu-asetuksista löytyy kaikenlaista taustaa, myös rösöä ja eri värivaihtoehtoja....kokeilet vaan rohkeasti eri malleja...omia valokuvia voi liittää samaa kautta...itse olen vaihtanut taustaa kahden vuoden aikana jo useamman kerran ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä olen katellut Bloggerin ulkoasuasetuksia, mutta kun ei löydy sopivaa. Miten ihmeessä omia valokuvia liitetään? Yläbanneriin osaan liittää valokuvan, mutta en tapettitaustaan. En nähnyt siellä sellaista vaihtoehtoa.

      Poista
    2. Mene Template ja sitten customise (löytyy siitä kohdasta "live on blog"). Sieltä valitse "Background" (vasemmalla toiseksi ylin kohta) ja klikkaa sitä background image -kohtaa. Sieltä avautuu valikko, jossa ylimpänä on "upoload image". Sieltä sitten vaan lataat kuvan taustaksi. Sitten siitä ruksista voit valita haluatko, että tapetti skrollaa blogin mukana (niin kuin blogissasi esim. nyt) vai pysyykö paikallaan (minulla paikallaan).

      Kutsun tekemiäni sivupohjia tapeteksi. Ei siis ole todellakaan mikään virallinen nimi näille sivupohjille, vaan ihan vitsailua jota olen harrastanut jo vuosikausia. :D

      Banneri (ei tuo blogin otsikkokuva) ladataan kohdasta "Layout" ja sieltä klikkjaile "ylätunniste".

      Sori, en ole jaksanut vastata blogini kommentteihin vielä. Aivokuolema on vierailulla.


      Ei siis tarvitse osata HTLM, jos ei kiinnosta. Jos tulee mieleen kysyttävää, niin vastaan mieluusti. Itse työstän kuvat Photarissa. Taustassa pitää ottaa huomioon se, että kuva istuu saumattomasti yhteen. Tai ei tietty ole pakko, mutta ainakin minun silmiä kirvelee, jos "liitoskohdat" näkyvät.

      Poista
    3. Sitten eräs tapa muuttaa ulkoasua, on laittaa se koodilla gadgetiin. Tekemäni sivupohjat toimivat sillä perusteella. Kurkkaa ohje vaikkapa täältä (oikeassa sivupalkissa). Tuollaisen koodilla lisättävän pohjan tekeminen mahdollistaa monipuolisemman taustan, koska blogin reunojen (tapetin) lisäksi voi vaikuttaa kirjoituskohdan ulkoasuun.


      http://eleques2.blogspot.co.uk/

      Poista
    4. Kiitokset, Elegia, perusteellisista ohjeistasi! Kunhan vain pystyisin vielä ymmärtämään ne... ;)

      Mullahan on suomenkielinen Blogger, joten täytyy selvittää, mitä tarkoittavat Template, customise jne. En rupeta hoputtamaan itseäni turhaan. Otan tavoitteekseni, että kunhan edes tämän vuoden aikana saisin visuaalista ilmettä muokattua.

      Yritäpä toipua aivokuolemastasi! Minä puolestaan yritän toipua omastani :D

      Poista
    5. Löysin vihdoin viime kohdan "Lataa kuva", ihanaa! Aikaisemmin olin klikannut linkkiä "Poista kuva" sen sijaan, että olisin klikannut itse kuvaa. Oh-hoh, kylläpä multa kesti kauan osata noinkin yksinkertainen asia!

      Poista
    6. Kiva, kun auttoi! Raikas ja pirtsakka on uusi ilmeesi, ei valittamista. :)

      Blogger ilmoittaa maximikuvakoot siinä latauskohdan yläpuolella: "You can upload a JPG, GIF or PNG file up to 300k in size.
      For a full background, use images 1800x1600 or greater."

      Harvemmin siis pienentämätön valokuva mahtuu sinne. Tai no, riippuu tietty kamerasta (ja sen kuva-asetuksista), mutta nykyään vissiin aika harvinaista että olisi niin pieni.

      Eli sinun pitää jossain pienentää kuva ensin. Sen voi tehdä ihan vaikka Paintissa tai muussa täällä mainitussa ilmaisohjelmassa.

      Jos et tiedä, minkä kokoisia kuvia sinulla on, voit tsekata niiden tiedot kuvakansiostasi. Oletan (eli voin olla väärässäkin), että sinulla on ne windows-pohjaisessa kansiossa. Vie hiirin kuvan kohdalle ja odota hetki. Siihen ilmaantuu pieni ikkuna, joka kertoo kuvan perustiedot mm. koon ja mitat.

      Toinen vaihtoehto on klikata kuva ensin auki, sitten klikkaa hiiren oikeaa namiskaa. Ilmestyy valikko, josta valitse alin eli "Properties". Ilmaantuu ponnahdusikkuna, josta näet kaikki kuvan tiedot aina sen ottamispäivämäärää myöten (olettaen siis, että on sinun ottama kuva).

      Arvaa innostuinko nyt tässä itsekin taas näistä pohjista. Tuli mieleen paljon ideoita eli voi olla, että tapetti vaihtuu blogissa piakkoin taas :D

      Poista
    7. Tarkistin tosiaan Windowsin valokuvamaailmassa kuvien koko. Ne olivat reippaasti liian suuria, tyyliin 3G. Kokeilin erilaisia juttuja kuvien pienentämiseksi. Yritin pienentää kuvaa rajaustyökalulla. Itse asiassa en edes tiedä, mitä kuvan pienentäminen tarkoittaa. Tarkoittaako se kuvan fyysisen koon pienentämistä rajaamalla vai pitääkö ruveta vähentämään pikseleitä jostain sarakkeesta?

      Mutta mulla ei ole mitään hengenhätää tämän asian kanssa. Juuri nyt ei ole edes taustakuvaa, jonka haluaisin ihan välttämättä. Olisin vain kokeillut, onnistuuko kuvan liittäminen ylipäänsä.

      Suurkiitokset avuliaisuudestasi! ;) Pienen bloggaajarassukan sydäntä oikein lämmittää.

      Poista
  3. Ulkoasuasetuksista en osaa sanoa mitään, mutta itse käsittelen kuvia ilmaisohjelma Photoscapella. Se on mielestäni hyvä ja sillä saa tehtyä kuville monenlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Photoscapesta en ole kuullutkaan, kiitos vinkistä!

      Poista
  4. On vähän samat ongelmat. Itsekin haluaisin muutta blogin ulkoasua, mutta en ole jaksanut kovin syvällisesti perehtyä asiaan. Tiedän, että jos rupean muokkaamaan niin "nälkä kasvaa syödessä" ja ei ole nyt oikein aikaa värkkäämiseen. Pikkuhiljaa.

    Kuvia en juuri ole laittanutkaan, mutta sen pari kertaa kun olen, niin olen käsitellyt ne puhelimen kuvankäsittelyohjelmassa ja ladannut sitten ensin bloggerin mobiiliversioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin ulkoasun muokkauksessa voi käydä samalla tavalla kuin kauneusleikkauksissa. Kun sille tielle kerran lähtee, paluuta ei enää ole takaisin. Mikään ei ikinä ole tarpeeksi hyvä.

      Mutta kyllä musta on tärkeää, että blogin ulkoasu heijastelee jollain tavalla blogin tekstien tyyliä. Ettei ainakaan hirveästi olisi ristiriidassa keskenään. Mutta vähitellen.

      Poista