sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Psykologisesta uskottavuudesta



KIRJALLISUUS  ---  Joyce Carol Oates: A Fair Maiden (Quercus, 2010)

Oatesin psykologisen trillerin rakenne on pelkistetty: nuori nainen Katey Spivak saapuu vieraaseen kaupunkiin lastenhoitajaksi ja kohtaa vanhan miehen, Marcus Kidderin. Mies lähestyy naista ja haluaa selvästi naiselta jotain, mutta mitä? Enpäs kerrokaan. "Jotain" on osittain kaunista, osittain rumaa ja osittain luonnollista, osittain luonnotonta. Loppuratkaisu on osittain hyvä, osittain paha, riippuu miltä kannalta katsoo. Mutta koko tarina on mielestäni mahdollinen ja psykologisesti uskottava.

Takerruin lukukokemukseni aikana nimenomaan psykologisen uskottavuuden käsitteeseen. Pohdin, mitä voisi tapahtua,  mitä ei ja millaisille ihmistyypille romaanin kuvaamia asioita voisi tapahtua. Selkeytän romaanin asetelmia. Teini-ikäinen Katya Spivak on kasvanut huonoissa ja köyhissä oloissa suuren sisarusparven keskellä. Hänen äitinsä on vastuuntunnoton ja välinpitämätön valehtelija, joka käyttää muita omiin tarkoituksiinsa. Katya isä on kadonnut. Luonnollisesti Katya kaipaa elämäänsä rakkautta, hyväksyntää, turvaa - ja rahaa.

Mitä tapahtuu, kun Katya törmää poikkeuksellisen ystävälliseen, sympaattiseen ja hieman hassuun mieheen, joka osoittaa tytölle huomiota, ensimmäisiä kertoja tämän elämässä? Totta kai Katya suostuu tapaamaan miehen uudestaan. Katya lähtee mukaan outoon ihmissuhteeseen, jonka luonteesta ei meinaa saada selvyyttä. Marcus näyttää ihailevan Katyan nuoruutta ja kauneutta, ja siksi pyytää naista malliksi. Osoittautuu, että Marcus Kidder on tunnettu taidemaalari, lastenkirjailija ja vieläpä muusikko. Mallina olemisesta taiteilija maksaa avokätisesti.

Vähitellen poseeraustilanteet muuttuvat oudommiksi ja oudommiksi. Mies onnistuu manipuloimaan naista ja saa tämän pukeutumaan arveluttaviin asuihin tai suostumaan alastomuuteen. Nainen kokee itsensä nöyryytetyksi ja raivostuu, mutta palaa kuitenkin miehen luokse kerta toisensa jälkeen. Miehen ystävällisen ja sivistyneen pinnan alta alkaa paljastua toinen toistaan vastenmielisempiä piirteitä, mutta nainen ei vain pääse miehestä eroon. Voisiko tällaista tapahtua? Mielestäni voisi.

Loppuratkaisu on todella kieroutunut, mutta periaatteessa mahdollinen. Oatesin tapa kuvata Marcus Kidderin mielenliikkeitä tuntuu myös psykologisesti uskottavalta. Miksei tällainen miestyyppi voisi olla olemassa, jossa sekoittuu oudolla tavalla eräänlainen rakkaus ja välittäminen, seksuaalinen halu, kauneudenkaipuu, herkkyys ja äärimmäinen vallanhalu.

(suomenkielisissä blogeissa kukaan ei ilmeisesti ole kirjoittanut tästä kirjasta; lisään linkit englanninkielisiin blogeihin kunhan jaksan ts. saattaa kestää yllättävänkin pitkään)

9 kommenttia:

  1. Kyllä - tuntuu hyvinkin uskottavalta varsinkin tuossa tilanteessa, minkä kuvasit.

    VastaaPoista
  2. Oates osaa luoda uskottavia henkilöitä ja tilanteita. Lukiessani mietin myös sitä, että oikeastaan kaikkia ihmisiä voi manipuloida vetämällä oikeista naruista. Ja kaikki ihmiset ahneita jollekin: joko rahalle, tavaralle, maineelle, kunnialle, vallalle, hyväksynnälle, rakkaudelle, terveydelle jne. Siksi kieltäydyin ajattelemasta, että romaanin Katya olisi tyhmä, koska hän antoi itseään manipuloida. Ei, hän oli vain epätoivoinen.

    VastaaPoista
  3. Tuija, käy vilkaisemassa Marjatan kirjaelämyksissä. Sinulle on haaste! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauheeta, haasteet on niin rassaavia... :-(

      Poista
  4. Nyt tuo yläkuva on todella hieno. Voi, miten kaunis sininen!

    VastaaPoista
  5. Marjatta, menin sitten heti rustaamaan limerikin. Lopputulos on niin karsea, että hävettää. Laitan runon tähän enkä tiedä, laitanko limerikistä erillistä postausta. Limerikissäni on olevinaan 15-25-vuotias puhuja Helsingistä, joka puhuu osittain alatyylistä stadin slangia:

    Stadis on nykyää iha törkeest kauppakeskuksii,
    on Kamppii, Kluuvii, Forumii ja vittu CityCenterii.
    Siel jengi hengaa ja vetää lattee
    tai sit ostaa vaatteit ja dokaa bissee.
    Sit on siistii nähä kavereit ja samal käyttää nettii.

    Nyt varmaan ymmärrät, miksi haasteet rassaavat minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoja, tämähän on hyvä! Ei kun nostat tämän limerikin heti pois täältä kommenteista ihan omaksi postauksekseen ja lähetät linkin Opuscololle!
      Sinä vaatimaton!

      Poista
  6. No ehkä kuitenkin. Otan ihan törkeet kuvat Kampista ja laitan postauksen. Ajattelin muuttaa viimeiset rivit ja lopputulos ois tällainen:

    Stadis on nykyää iha törkeest kauppakeskuksii,
    in Kamppii, Kluuvii, Forumii ja vittu CityCenterii.
    Siel jengi hengaa ja vetää lattee
    tai sit ostaa vaatteit ja dokaa bissee.
    Ja osa jengist diivailee syömäl jotai vitun sushii,
    vaik yhtä hyvin voisi vetää juustohampurilaisii.

    Limerikissäni on yksi ylimääräinen B-säkeistö mutta olkoon.

    VastaaPoista