tiistai 16. joulukuuta 2014

Perusmurhat ja perusmurhaajat

(huomatkaa kartalla Sherlock Holmes Museum ja Baker Street)
KIRJALLISUUS  ---  Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut (WSOY, 2014)(englanninkieliset alkuteokset: The Adventures of Sherlock Holmes, 1892; The Memoirs of Sherlock Holmes, 1894; The Return of Sherlock Holmes, 1905)(Suomentanut O.E. Juurikorpi)

Hävettää tunnustaa, että luin Arthur Conan Doylen (1859-1930) Sherlock Holmes -salapoliisikertomuksia ensimmäisen kerran vasta nyt elämässäni. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tässä blogitekstissäni vertailen Doylen salapoliisikertomuksia niihin nykydekkareihin, joita olen sattunut lukemaan. Toisin sanoen tästä blogitekstistäni tuskin on iloa ja hyötyä kenellekään muulle kuin minulle itselleni.

Täytyy sanoa, että suuni loksahti alas ja silmäni revähtivät auki, kun luin Holmesin rikostutkimuksia. Ensimmäinen hämmästelyn aiheeni oli, että läheskään kaikissa kertomuksissa ei edes kuollut ketään! Tai jos joku murhattiin tai tapettiin, uhrin tappamiseen ei käytetty kohtuutonta väkivaltaa. Lukemissani nykydekkareissa (Karen Slaughter, Nicci French, Patricia Cornwell) tilanne on päinvastainen. Nykydekkareissa ei riitä, että uhri kuolee, vaan sen pitää tapahtua mahdollisimman julmalla ja erikoisella tavalla.

Käsitykseni nykydekkarin "perusmurhasta" on jotain tällaista: ensin uhri on oveluudella siepattu, uhria on pidetty vankina valottomassa kopperossa ilman ruokaa päiväkausia. Uhria roikotetaan kettingeistä seinässä ja raiskataan kaikkiin mahdollisiin aukkoihin. Uhrin ihoa poltetaan, syövytetään hapoilla, ruoskitaan, viilletään ja raastetaan. Uhrin silmät kaivetaan päästä ja korviin kaadetaan sulaa metallia. Uhrin jäseniä venytetään, luita katkaistaan ja tikkuja työnnetään kynsien alle. Uhrin kädet upotetaan kiehuvaan veteen ja jalat jääkuutioita sisältävään ämpäriin. Uhrille syötetään lasimurskaa, nyljetään elävältä, aivot viipaloidaan ja paistetaan paistinpannulla, sisäelimet kaivetaan ulos ja säilötään formaliiniin lasipurkkeihin. Lopuksi ruumis paloitellaan moottorisahalla, ruumiinosat paketoidaan muovipusseihin ja heitetään pakastinarkkuun.

Eli monissa nykydekkareissa "perusmurha" sisältää tolkutonta väkivaltaa, sadismia ja kiduttamista. Murha on luonteeltaan täysin järjetön. Murhaajalla ei ole mitään motiivia murhata uhria. Uhrin murhaaminen ei hyödytä murhaajaa millään perinteisellä tavalla, kuten esimerkiksi taloudellinen hyöty. Murhaaminen on vain murhaajan tapa "toteuttaa itseään". Sanomattakin on selvää, että murhaaja on psyykkisesti poikkeava. Nykydekkareissa "perusmurhaaja" on vähintään narsisti, mutta yleisemmin sosiopaatti tai psykopaatti. Lisäksi murhaaja on erittäin älykäs ja kekseliäs. Ulkoisesti murhaaja näyttää monesti miellyttävältä, vaikka sisäisesti muistuttaa hirviötä.

Sen sijaan Arthur Conan Doylen salapoliisikertomuksissa ei voi puhua "perusmurhasta", vaan parempi ilmaisu on "perusrikos". En ole vielä lukenut aivan kaikkia kertomuksia, mutta lukemissani kertomuksissa rikokset ovat aina järkeviä tai motivoituja. Käyttäisin niistä myös luonnehdintaa hillitty, mikä ehkä kuvastaa viktoriaanisen ajan yleistä ilmapiiriä. Sherlock Holmesin ja tohtori Watsonin ratkaisemat keissit sisältävät varkauksia, henkilöiden katoamisia, pankkiryöstöjä, kaksoiselämää ja salattuja identiteettejä, sieppauksia, vääränrahantekemistä, huijauksia ja muutama murha tai murhayritys. Seksuaalirikoksia tai sarjamurhia ei esiinny.

Murhat ovat Doylen kertomuksissa luonteeltaan pikemminkin ovelia kuin julmia. Vain yhdessä kertomuksessa on brutaaleja piirteitä. Siinä murhaaja lävistää uhrinsa harppuunalla seinään. Muutamassa kertomuksessa murhan syynä on menneisyyden rikosten kostaminen. Doylella murhaajat ovat yleensä taviksia lukuun ottamatta superrikollista Moriartyä, joka on suunnattoman älykäs ja pirullisen kekseliäs.

Sen sijaan rikostutkijat muistattavat toisiaan sekä Doylen kertomuksissa että monissa nykydekkareissa. Yleispiirteenä rikostutkijalla lienevät jonkinasteinen eksentrisyys ja älykkyys. Sherlock Holmes on kuuluisa nimenomaan erinomaisesta huomiokyvystään ja päättelykyvystään. Muuten Holmes on ihmisenä melko kylmä ja tunteeton. Holmes kuvataan myös boheemina taiteilijasieluna, joka polttaa piippuaan ja satunnaisesti käyttää kokaiinia! Tohtori Watsonin koin lähinnä luonteettomana. Watsonin tehtävä on vain seurata Holmesia ja raportoida kertomuksissaan tämän tekemisistä.


Sherlock Holmesin seikkailuista on kirjoitettu mm. tässä blogissa:
P.S. Rakastan kirjoja (katso myös Saran valokuvat Sherlock Holmes museosta!)

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen vertailu. Minäkin luin ensimmäisen (ja ainoan) Sherlock Holmesin tarinan, Baskervillen koiran, vasta vähän aikaa sitten, vaikka olen tiennyt kyseisen hepun suurinpiirtein aina. Luen aika vähän dekkareita, mutta kyllähän tuo ero tyyleissä/tapahtumissa on melko huomattava.

    Onko tuossa kuvaamassasi kirjassa kaikki Sherlock Holmes -tarinat? Taisin sellaiseen pokkariin jossain kaupassa törmätä, mietin pitäisikö ostaa ja sivistyä lisää Holmesista ja Watsonista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen lukenut Baskervillen koiran. Siitä tuli mieleen tv-sarja X-files, jossa yliluonnollisilta vaikuttavilta tapahtumille löytyy kuitenkin luonnollinen selitys. Näinhän se on, että sadassa vuodessa dekkarit (tai salapoliisikertomukset) muuttuvat huomattavasti. Parempaan vai huonompaan suuntaan, en osaa sanoa.

      En tiedä, onko tässä kokoelmassa aivan kaikkia Sherlock Holmes -tarinat. Laskujeni mukaan siinä on 36 kertomusta. Niitä oli mukava lukea myös siinä mielessä, että sijoittuvat pääasiassa Lontooseen. Voisin jopa suositella kirjaa! Luulisi myös kirjastosta löytyvän hyvin ;)

      Poista
  2. Joku, en muista kuka, olisiko Orwell, on todennut että varsinaisesti murhat "valloittivat" dekkarit vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen; ja kenties juuri koetun väkivaltaisen sodan seurauksena.

    Asiasta voi olla montaa mieltä - siis että pitääkö dekkarissa olla murha - mutta realististahan ei ole, että kirjoitetaan vain ihmisen tappamisesta.

    Monet muut, muunlaiset rikokset olisivat ainakin intellektuaalisti kiinnostavampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että ovelat rikokset voisivat olla älyllisesti kiinnostavampia kuin julmat rikokset. Olen lukenut jo niin monesta dekkarista brutaaleista ja sadistisista murhista, etteivät enää edes järkytä. Tunnereaktioni on lähinnä vain kyllästyminen. Esimerkiksi viimeisin raakuudella kyllästetty dekkari oli Varistyttö-trilogia.

      Ehkä asia on niin, että murhat rynnivät dekkareihin tosiaan vastaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Kun luin viimeistä Sherlock-pakettia (julkaistu 1905), tuli mieleen Viiltäjä-Jack. Mietin, oliko kyseinen "herrasmies" jo aloittanut "toimintansa" vai ei. Luulisi, että Viiltäjä-Jackin kaltainen hahmo olisi "innoittanut" dekkarikirjailijoita. Viiltäjä-Jack saattaa olla sarjamurhaajien esikuva.

      Poista
  3. Hienosti kuvattu tuo nykydekkareiden murhakaava! Itsehän luen parhaillaan erästä dekkaria, jossa on uhri paloiteltu (kuoli kylläkin ensin) moottorisahalla, raajat pakattu pussiin ja haudattu metsään. Moottorisahan ilmestyttyä kirjaan (lukijalle ei ole kuvailtu kuolemaa) tuli mieleeni pitäisikö katsoa Texasin moottorisahamurhaaja uudemman kerran. Siinähän ei varsinkaan ole mitään järkeä. :D

    En ole lukenut kuin yhden Holmes-kirjan, mutta en muista siitä enää juuri mitään. Voi tosin olla, että luin kirjan harppomalla ja vähän sieltä sun täältä, koska se oli ns. pakkopullakirja eli äikänopettaja pakotti. Kyseessä oli Baskerville koira. Minulle brutaalisuus ei ole itseisarvo, joten voisi ehkä kokeilla jossain vaiheessa sivistää itseään Holmesilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vieläkään katsonut Texasin moottorisahamurhaajaa. Kai leffa kuitenkin kuuluu yleissivistykseen? :D Näinköhän kuitenkin unohdin jotain nykydekkareiden murhakaavasta. Hmm... ei myrkyttämistä, ei muovipussilla tukehduttamista, ei hirttämistä, ei ampumista... Voi himpskatti, jotain olennaista kuitenkin unohtui.

      Baskervillen koira on mielestäni onnistunut kirja. Sehän ei ole novelli, vaan romaani, ja siksi se miellyttää erityisesti minua. Jos haluat Holmesia pikakelauksella, onhan siellä Lontoossa Sherlock-museo ja Baker Street... ;)

      Poista