torstai 19. joulukuuta 2013

Kiasman hittikokoelma

(Kuva sivulta: Forumbox, kuvassa Markus Kåhren teos Nimetön, 1996)
TAIDENÄYTTELY/ NYKYTAIDE  ---  Kiasma Hits (Kiasma, Helsinki)

Varoitus: tekstini on kaikkea muuta kuin tiivis ja luotettava informaatiopaketti

Kiasman näyttelyssä kaikki hitit eivät jääneet soimaan päähän tai pyörimään mieleen, mutta sentään muutama jäi. Kirjoitan niistä.

Eniten minua säpsähdytti Markus Kåhren installaatio/tilateos Nimetön (1996). Ylläolevassa kuvassa teos ei ehkä näytä miltään, mutta paikan päällä teos vavahdutti. Teos näytti aluksi pahaenteisen yksinkertaiselta: huone, jossa on kirjoituspöytä, tuoli, lamppu, peili ja pitkulainen penkki.

Harkitsin hetken ennen kuin astuin sisälle huoneeseen. Olin etukäteen varma, että teokseen kätkeytyy jotain kammottavaa. Sitten menin seisomaan peilin eteen - enkä nähnyt omaa peilikuvaani! Luonnollisesti järkytyin tästä. Tunsin kauhua ja epäuskoa. Sen jälkeen aloin miettiä, miten teos on toteutettu. Jätän sen kertomatta.

Pidän Nimetöntä filosofisena taideteoksena. Se pakottaa katsojan ajattelemaan ahdistavia kysymyksiä: Mitä jos maailma ei ole sellainen kuin luulen? Mitä jos minä en ole sellainen kuin luulen? Mitä jos en voi luottaa aisteihini? Mitä jos en voi ennakoida mitään? Mitä jos kaikki alkaisi äkisti vääristyä mielivaltaisesti, enkä enää tietäisi, mitä on totta ja mikä on valhetta?

Tämäntyyppiset kysymykset ovat pyörineet päässäni jo ennen kuin törmäsin tähän taideteokseen. Mitä jos jonain päivänä peilikuvani vain katoaisi? Jos en enää näkisi varjoani? Jos lattia joka näyttää kovalta ja sileältä pinnalta, muuttuisikin pehmeäksi ja upottavaksi kuin suo? Jos eloisan näköinen ihminen, jota kosketan, tuntuisikin kylmältä kuin kuolleen ruumis? Jos ihminen jonka kanssa puhun, alkaisi äkisti toistaa samaa lausetta konemaisella äänellä kuin robotti? Jos katsoisin jotakuta ihmistä silmiin enkä näkisi inhimillistä lämpöä, vaan kuolleen kalan tuijotuksen, humanoidin silmät tai pelkkää lasia ja kiveä?

Mutta eihän tuollaista tapahdu muualla kuin kauhuelokuvissa. Mutta jos kuitenkin tapahtuisi. Tai jos epäilisin, että tuollaista voi tapahtua enkä saisi selvyyttä, mitä oikeasti on tapahtunut. Jos en enää tietäisi, missä todellisuuden ja kuvitteluni rajat kulkevat. Mutta eihän noin kummallisia tilanteita ja tulkintoja voi syntyä muualla kuin painajaisunissa. Mutta jos painajaiset siirtyisivät valvetodellisuuteen. Tai jos en enää tietäisi, milloin olen hereillä, milloin unessa. Jos. Juuri tämä kiinnostaa minua Markus Kåhren tilateoksessa.

Ehkä Kåhren teoksen on tarkoitus herättää myös laajempia kysymyksiä. Onko ihminen ja ihmiskunta sellainen kuin mitä on luultu? Onko maapallo ja sen tila sellainen kuin mitä on luultu? Onko maailmankaikkeus sellainen kuin mitä on uskotaan? (Näitä kysymyksiä pähkäilemällä saa itsensä ihan näppärästi melkein lataamokuntoon, joten ehkä kannattaa suunnata ajattelunsa johonkin konkreettiseen, esimerkiksi jätteiden lajitteluun).

Kiasman Hits-näyttelyssä oli myös muita sävähdyttäviä nykytaideteoksia. Aikaisemminkin olen nähnyt Marcus Copperin Seitsemän meren arkkitehdin (1998) ja Kimmo Schroderuksen Laajentujan (2004). Ensimmäistä kertaa näin Anni Rapinojan Luonnon Garderobin (2005-2011), jossa luonnonmateriaaleista on tehty takkeja, kenkiä ja laukkuja. Kiasman kolmannessa kerroksessa minua huvitti Iiu Susirajan videoteokset, joissa nainen pursotti kermavaahtoa korkokenkiin, taitteli alushousunsa kakunpäällyseksi ja letitti rintaliivinsä pullapitkon sekaan.

Voisin liittää ylläolevista taideteoksista valokuvia - paitsi jos minulle kasvaa äkisti hillittömän pitkät jöröjukkakynnet enkä pysty enää kirjoittamaan näppäimistöllä. Tai jos kahden silmän tilalle ilmaantuu yhtäkkiä yksittäinen kyklooppisilmä, jolloin syvyysnäköni katoaisi. Tai jos joudun tarunomaisen metamorfoosin valtaan ja minusta tulee esimerkiksi ihmissusi, lohikäärme tai kentauri. Tai jos ufo lasketuu pihalle ja sieltä kömpii älykkäitä mutta pahantahtoisia avaruusolioita, jotka vievät minut kaukaiselle Sirius-planeetalle. (Ehkä joku jopa toivoo tätä, koska silloinhan tämän roskan suoltaminen vihdoinkin loppuisi).

2 kommenttia:

  1. Hui, tuli ihan Leena Krohnin teokset mieleen. Todellisuus, joka ei ole totta.
    Muistan nähneeni "Luonnon Garderobin", josta pidin. Nyt alkoi kyllä kiinnostaa tuo "Nimetön" tosi paljon.

    VastaaPoista
  2. Myös minä olen lukenut paljon Krohnin teoksia. Olen vaikuttunut hänen erikoisista maailmoistaan. Kirjahyllyssäni on paljon Krohnia, mutta ihan viime aikoina en ole K:ta lukenut.

    Harkitsin, että laittaisin lisää valokuvia, esim. juuri Luonnon Garderobi. Mutta sitten aloin miettiä tekijänoikeuksia. Välillä on vaikea saada selvää, voiko kuvia käyttää vai ei. En haluaisi syyllistyä tekijänoikeusrikkomuksiin.

    Nimetön teki minuun suuren vaikutuksen. Mutta en voi tietää, kolahtaisiko se sinuun ollenkaan. Juuri nyt en edes muista, kauan Kiasman näyttely on vielä auki. Voit kyllä nopeasti tarkistaa näyttelyn keston Kiasman nettisivuilta, jos vaikka piipahdat Helsingissä... ;)

    VastaaPoista