sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Talo josta ei pääse koskaan pois

(American Horror Story Murder House)
(I hope it's legal to have this photo on my blog. I'm not a criminal. I really don't want to spend the rest of my days in Briarcliff or anything like that...)

TELEVISIOSARJA (dvd)  ---  American Horror Story: Murder House (kausi 1)

Tämä ei ole amerikkalainen unelma. Murder House -kauden alussa traumaattisen keskenmenon juuri läpikäynyt nainen muuttaa petollisen miehensä ja levottoman teini-ikäisen tyttärensä kanssa kolmikerroksiseen taloon, joka on liian kaunis ollakseen totta. Lisäksi talo on liian edullinen. Jotain vikaa siinä täytyy olla. Pintapuolisesti talo näyttää viehättävältä, mutta se kantaa sisällään petoksia, valheita, pettymyksiä, perversioita, väkivaltaa ja murhia. Kirjaimellisesti saastaa ja kuolleiden luita.

Ja juuri tästä pidän. Jos kerran sarjan otsikkona on Murhatalo, sen täytyy sisältää kaikki, aivan kaikki väkivaltaisen kuoleman muodot. Sarjan käsikirjoittajat ovatkin onnistuneet sisällyttämään sarjaan kuoliaaksi palamisen tulipalossa, hukuttamisen, puukottamisen, ampumisen, hirttämisen, abortin, kuoleman synnytyksessä, hakkaamisen kuoliaaksi, viiltämisen, tukehduttamisen ja myrkyttäminen. Listasta ei taida puuttua mitään muuta kuin kuolema sähköiskuun tai säteilyyn.

 Ja jos sarjassa kerran käsitellään väkivaltaa, ei kannata unohtaa myöskään kuuluisia tapauksia amerikkalaisessa lähihistoriassa, kuten kouluampumisia tai Mustan Dahlian paloittelumurhaa. Sarja saattaa sisältää myös muita todellisia tapauksia. Talon kellarissa operoivan, Frankenstein-kompleksin riivaman aborttilääkärin tapaus saattaa olla todellinen. Samoin rituaalimurhilla ja rituaalimurhaajia ihannoivilla kopiomurhaajilla saattaa olla todellinen tausta. Yhdysvallathan on sarjamurhaajien luvattu maa, jossa murhakultti kukoistaa.

Sarjan tekee mielenkiintoiseksi se, että kerran murhatalossa kuolleet ihmiset jäävät elämään sinne ikuisesti. Murhatut ihmiset, joista osa on itsekin murhaajia, jäävät talon vangiksi. Kuolema ei tarkoita heille loppua vaan ikuisuutta, jonka aikana he joutuvat käymään läpi toiveitaan ja pettymyksiään, loputtomia traumojaan. Osa murhatalon kuolleista asukkaista on onnellisessa asemassa siinä mielessä, etteivät he edes tiedä kuolleensa. Jonain päivänä totuus kuitenkin valkenee heillekin. Joku huomaa ammottavan reiän takaraivossaan, joku näkee mädäntyneen ruumiinsa kellarissa, joku muistaa poliisien aseiden punaiset laservalotäplät rinnassaan.

Jostain syystä  minua kiehtoo tavattomasti ajatus talosta, joka on tavallaan henkilö. Talolla on oma tahto ja persoonallisuus. Se saastuttaa ja kykenee tuhoamaan kenet tahansa kuka sen sisälle astuu. Sarjan henkilön huomaavat kyllä, että talossa on jotain pahasti vialla, mutta he eivät kykene pakenemaan kuka mistäkin syistä. Uudelleen raskaaksi tullut nainen jää talon vangiksi, koska lääkäri kieltää häntä muuttamasta raskauden aikana, mies juuttuu taloon viettelevän kodinhoitajan takia (joka on oikeasti kuollut), tytär rakastuu kuolleeseen koulusurmaajan, joka vaivoin muistaa rikoksiaan.

Sarjan asetelma tuntuu myös oudosti tutulta. Koska blogini on vain kulttuuriblogiksi naamioitu minäminäblogi, tunnustan, että myös minä olen jäänyt erilaisten talojen "vangiksi", koska entiset talot ovat jääneet asumaan muistiini. Lähes joka yö palaan unissani taloihin, joissa olen asunut ja joista olen luullut muuttaneeni pois. Päivisin mielessäni kummittelee usein eräs talo, jossa en ole edes koskaan asunut. Kaikkein eniten minua riivaa talo, jossa en ole koskaan käynyt , mutta josta olen vain nähnyt valokuvia ja kuullut tarinoita. Liikaa tarinoita, joista ei edes tiedä, mikä niissä on totta. Myös sellainen talo voi olla Riivattu Talo, johon kukaan ei enää koskaan voi palata.

Murder Housesta on kirjoitettu ainakin tässä blogissa:
Kirjavalas (Elegia ilahtui erityisesti sarjan lyhyydestä: 12-osassa minisarjassa ei turhia jankuteta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti