keskiviikko 15. lokakuuta 2014

En ihan ymmärrä


KIRJALLISUUS  ---  Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys (Teos, 2012)

Ärsyttävä kirja. Älykäs kirja? Liian älykäs kirja? Tiedostava kirja? Kantaaottava kirja? Liian paksu kirja? Sekava kirja? Omituinen kirja?

Olen tänä syksynä lukenut kahdeksan kotimaista kirjaa, joista en ole halunnut kirjoittaa blogiini, mutta tästä romaanista minun on pakko kirjoittaa yksinkertaisesti siitä syystä, että en ymmärrä sitä.

Romaanissa vuorottelevat kirjaa kirjoittavan kirjailijan monologit ja niitä seuraavat romaaniluvut, jotka ovat hahmotelmia suurromaanista. Romaaniluvut sijoittuvat lakkautettavaan Lapinlahden mielisairaalaan, jossa psykiatri Mauri hoitaa muistinmenetyksestä kärsivää naista. Nainen on löytynyt merenrannalta. Hän uskoo nimensä olevan Marie ja hän esittelee henkilöhistoriastaan erilaisia versioita, joista monet ovat suoraan peräisin lehtiartikkeleista ja kirjoista. Ilmeisesti Marie on valesairas.

Romaanin kirjailijahahmo on ärsyttävä tapaus. Hänellä on pakkomielteinen tarve jauhaa jatkuvasti Euroopan historian epäkohdista. Hysteeris-fanaattisissa monologeissaan kirjailija pauhaa eurooppalaisista mätäpaiseista, kuten keskitysleireistä, juutalaisvainosta, maailmansodista, kolonialismista, orjakaupasta, sorrosta, vainoista, salamurhista ja kaikesta mahdollisesta. Kirjailija antaa ymmärtää häpeävänsä suunnattomasti koko Eurooppaa ja kaikkea paskaa mitä siihen sisältyy vuosisatojen aikana. Samalla hän myös yrittää syyllistää muita loputtomilla monologeillaan.

Erityisesti kirjailija näyttää vihaavan rikkaita, koska hän itse on köyhistä oloista. Rikkaiden ja hyväosaisten syyllistäminen on tavallaan hänen elämänsä tärkein sisältö. Asetelma on ristiriitainen, koska eurooppalaisena hän itsekin kuuluu tavallaan riistäjiin ja hyväosaisiin, ainakin suhteessa afrikalaisiin. Yksi syy kirjailijan raivoon rikkaita kohtaan, on se, että rikas Sonja perheineen on pelastanut köyhän kirjailijanalun kurjuudesta. Sekös kismittää ja kiitollisuudenvelka nakertaa. Ja kuinkas ollakaan, kirjalijan raivokkaita monologeja vuosikausia kuunnellut Sonja on tappanut itsensä. Mutta sillähän ei ole tietenkään mitään tekemistä kirjailijan veemäisen käytöksen kanssa. Vai onko?

Ylläolevan asiat siis ymmärsin sentään romaanista Ihmissyöjän ystävyys. Mutta sitä en ymmärrä, miksi kirjailija Marjo Niemi on kirjoittanut juuri tällaisen romaanin? Mitä hän yrittää tällä kaikella sanoa? Mikä on kirjan sanoma? Tässä kohtaa aivoni menevät solmuun.

Onko romaanin tavoitteena mahdollisesti esitellä Marjo Niemen valtavaa(?) lukeneisuutta? Silläkö hän haluaa brassailla? Miksi siinä tapauksessa edes kirjoittaa kaunokirjallisuutta? Miksei kirjoita suoraan tieto- tai esseekirjoja? Jos romaanikirjailija haluaa kaikkein huomaavan, kuinka paljon on ehtinyt lukemaan, miksei laita romaanin loppuun lähdeluetteloa? En ymmärrä.

Vai onko Ihmissyöjän ystävyys olevinaan jonkinlainen kantaaottava ja tiedostava maailmanparannuskirja? Siinä tapauksessa olisi voinut tarkemmin eritellä, miten Eurooppa parannetaan. Romaanista välittyy viesti, että koko Eurooppa on haiseva paskakasa. Sellaista määrää paskaa on vaikea puhdistaa. Ja miten ihmessä romaani onnistuu huomaamaan kaiken eurooppalaisen paskan, mutta ummistaa kokonaan silmänsä muiden maanosien hirmuteoille. Ja mitä ihmettä edes tarkoittaa niinkin ylimalkainen käsite kuin eurooppalaisuus? Ainakin minulle eurooppalaisuus on yhtä epämääräinen ilmaisu kuin vaikkapa maapallolainen elämäntapa (hengittäminen, syöminen, nukkuminen) tai helsinkiläinen pukeutumistyyli (puolen miljoonan ihmisen pukeutustyylissä on tuskin mitään muuta yhteistä nimittäjää kuin että myös helsinkiläiset käyttävät vaatteita).

Vai onko Ihmissyöjän ystävyys kuitenkin tulkittava kokeelliseksi romaaniksi? Ainakin sen rakenne on erikoinen, mutta ei kuitenkaan täysin ainutlaatuinen. Ja sisältäähän se persoonallista kirjoitustyyliä ja melkoista verbaaliakrobatiaa. Mutta kuitenkin. En ymmärrä. Marjo Niemen romaani koko pakettina on sellaista settiä, jota en vain ymmärrä. Kun ei ymmärrä, niin ei ymmärrä.

Myöhempi lisäys: Vielä yksi syy, miksi kirja ärsyttää minua niin paljon. Sehän kuvaa itsemurhan tehneen läheistä ja todella huonosti. Minun ystäväni teki itsemurhan todellisuudessa eikä vain paperilla yli kymmenen vuotta sitten. Siksi minun on aika vaikea kuvitella, että itsemurhan tehneen läheisellä riittäisi psyykkistä energiaa ja keskittymiskykyä suurromaanin kirjoittamiseen, kuten Marjo Niemen romaanissa tapahtuu. Pelkkä ajatuskin on täyttä paskaa. Eiköhän itsemurhan tehneen läheisen koko psyykkinen energia kulu itsemurhan käsittelyyn. Eikä se edes välttämättä riitä siihen.

Allaolevissa blogeissa romaania on ymmärretty tavalla tai toisella:
Antiaikalainen
Le Petite Lectrice
Eniten minua kiinnostaa tie 

2 kommenttia:

  1. Ei kolahtanut ei. En ymmärtänyt kirjaa. Onneksi kaikkea ei tarvitse ymmärtää, mutta kyllä tämä silti olisi saanut luvan jotenkin edes avautua. Edes joltain kantilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin, että olet aika lailla samoilla linjoilla kuin minä. Tuntui kivalta huomata, etten ole ainoa, jolla on jotain ikävää sanottavaa kirjasta.

      Poista