Sivut

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Jotain lukemistani kirjoista

Jälleen kerran pakkopullapäivitys. Kirjoittelen pakonomaisesti jotain syksyn aikana lukemista kirjoista. En ole pitänyt juurikaan mistään lukemastani kirjasta. Tekstini on sävyltään negatiivinen. Tekstiäni ei kannata lukea ollenkaan jos sinulla on jo entuudestaan bad hair day, kaamosmasennus tai muuten vain välttelet turhaa negaa.

Sofi Oksasen Norma-romaanista en lumoutunut. Lainasin kirjan kirjastosta pikalainana. Aikaisemmin olen lukenut Oksaselta Puhdistuksen (romaanina ja näytelmänä), Stalinin lehmät ja Baby Janen. Romaani Puhdistus oli huippuluokan lukuelämys. Norma on feministisesti kantaaottava teos kauneus- ja adoptio"bisneksen" eettisistä ongelmista. Romaani on Oksaselta aluevaltaus rikoskirjallisuuteen ja maagiseen realismiin. Lukijana en kuitenkaan innostunut. Romaanin kerronta on mielestäni kummallisen jähmeää. Juoni ei vetänyt. Henkilöiden kuvaus jäi pinnalliseksi. Henkilöt eivät olleet ihmisiä, vaan rikollisia toimijoita hämäräbisneksissä. Vaivoin edes muistin kuka on kukin. Romaani tuntui pursuavan niin paljon aiheita, että se repeili liitoksistaan.

Andrew O'Haganin romaanista Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe en myöskään pitänyt. Romaanin kertoja on koira, joka on filosofisesti valveutunut ja yhteiskunnalliselta tietämykseltään akateemista tasoa. Sen sijaan koirasta puuttuu kokonaan koiramaisuudet ja hassuttelut. Tympäännyin kirjaan. Vertasin sitä koko ajan muihin kirjoihin, joissa koirakertoja on toteutettu miljoona kertaa paremmin, kuten Franz Kafkan Erään koiran tutkimuksia. Muistaakseni myös Gogolin hillittömän hauskassa Hullun päiväkirjassa esiintyy koirien välisiä keskusteluja. En pitänyt O'Haganin Marilyn-tulkinnasta. Paljon paremman Marilynin on toteuttanut Joyce Carol Oates romaanissa Blondi.

A.S. Byattin Ragnarök oli sietämätöntä luettavaa. Aivan kuin kirjailijan tarkoitus olisi osoittaa suunnaton lukeneisuutensa. Paikoitellen tuntui kuin olisi lukenut tietosanakirjaa. Pitkästyin kuoliaaksi. Tervanmaku tuntui suussa. Elämyksestä ei ollut tietoakaan. Lukiessani halusin vain tietää jatkuuko romaani alusta loppuun samanlaisena skeidana. Valitettavasti jatkui.

Peter Hoegin Norsunhoitajien lapset ällötti tekopirteydellään, nokkeluudellaan ja rönsyilevällä kerronnallaan. Romaanin ensimmäisellä sadalla sivulla olin innostunut, mutta sen jälkeen tunnelmani latistui ja loppua kohden alkoi tosissaan jurppia. Hoegin Hiljainen tyttö -romaanin onnistuin sentään jättämään kesken. Romaani vaikutti tyhjyttään kumisevalta muka-älykkäältä tekeleeltä. Suomennuksessa häiritsi liialliset lauseenvastikkeet. Mielestäni lauseenvastikkeet kuuluvat kapulakieleen, mutta eivät kaunokirjallisuuteen. Hoegin kerronnasta en saanut mitään tolkkua edes perusasioista: kuka, missä, miksi? Jännä juttu, että aikoinaan lumouduin Hoegin romaanista Lumen taju.

Virpi Hämeen-Anttilan romaani Tapetinvärinen kiehtoi aluksi. Kirja halusi kai esitellä epäluotettavan kertojan ideaa. Päähenkilö on tulkintani mukaan ulkoistanut oman persoonansa piirteitä muihin henkilöhahmoihin. Lukiessani minulle tuli mieleen lukuisia elokuvia ja romaaneja, mutta nyt ne ovat jo kadonneet mielestäni. Loppupuolella kirjaa kiinnitin vain huomiota kuivaan kirjoitustyyliin.

Sarianna Vaaran romaanista Huomenkellotyttö pidin kai eniten. Se kuvaa uskottavasti skitsofreniaa sairastavaa runoilija-äitiä (Maria Vaara) lapsen näkökulmasta. Etsin kirjastosta Maria Vaaran Likaisia legendoja. Eipä löytynyt. Taas otti kupoliin.

Olen kai menettänyt kykyni lumoutua kirjoista. Odotan edelleen Täydellistä Kirjaa. Seuraavaksi rupean lukemaan Nobel-palkitun, kiinalaisen Mo Yanin romaania Viinamaa. Sen on pakko olla hyvä. Muuten rupean itkemään.

24 kommenttia:

  1. Hassu juttu, tuo miten kuvaat Hoegin teosta; luin nimittäin hiljattain juuri Lumen tajun, ja minulle tuli hyvin samanlaisia fiiliksiä siitä kirjasta. Aluksi pidin ja sitten en enää yhtään. =D Luulenpa, etten enää Hoegia kokeile toistamiseen.

    Oatesin Blondi on huikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Lumen tajun, kun olin nuori ja kai myös naiivi. Hämärästi muistan, että loppupuolella alkoi ärsyttää laivan liian tarkka kuvaus. Hiljaista tyttöä en ainakaan suosittele.

      Haluaisin lukea Blondin myös enkuksi. Minulla on suomeksi se pokkarina, jos tarvii käännösapua ;)

      Poista
  2. Tuija, kiinnostavaa! Sinä kerrot jo tekstissäsi miksi en ole lukenyt eräitä kirjoja ja niistä, jotka olen lukenut, olen samaa mieltä kanssasi. Høeg ei ole täysin lumonnut minua kuin Lumen tajulla, tosin uusin on parempi kuin Hiljainen tyttö, jonka ostin heti uutena, maksoin paljon ja kannoin hyvin pian tutulle antikvariaatille. Olen oates-fani, mutta Blondi minulla on vielä lukematta...Odotan siltä paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, että olet myös Oates-fani. Blondi on mielestäni psykologinen totuus Marilynista. Oates kuvaa uskottavasti Marilynin haurasta mielenmaisemaa, jossa asuu kaikenlaista epävarmuutta ja pelkoa. Elämänkerta se ei ole, koska faktoja on muunneltu. En ole kirjoittanut Blondista mitään blogiini. Kynnys oli kai noussut liian korkeaksi fanitukseni takia.

      Ostan uusia romaaneja harvoin heti tuoreeltaan. Aika usein teen niin, että ensin luen kirjan ja sitten mietin, haluanko omistaa sitä. Ei mene rahaa kankkulan kaivoon... ;)

      Poista
  3. Ragnarök on lyhin koskaan kesken jättämäni kirja. Kyseenalainen kunnia tietysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ragnarök oli järkytys. Jossain kohdassa oli lueteltu 20 erilaista simpukkaa. Jossain toisessa kohdassa 50 erilaista ahventa. Jotain jotain vastaavaa. Mietin, että voiko romaani olla tälläinen. Plus kaikki ne sadat tai tuhannet jumalat. Voi hyvää päivää.

      Poista
  4. Kyllä negatiivinen arvio jostain syystä usein on hauskempaa luettavaa kuin lumoutunut, minusta. Ehkä se sitten kertoo jotain, luultavasti negatiivista, minusta. Voi olla että kaikennäköisen mainonnan läpitunkema kulttuuri tekee epäluuloiseksi ja siksi negatiivisen mieltää rehellisemmäksi.

    Normasta olen lukuisista positiivisista arvioista huolimatta muodostanut käsityksen, että ei kiinnosta. Aihepiiri ja juonen kehittely + maagiset ainekset tuntuvat keinotekoisilta. Lisäksi Oksasen totaalinen huumorintajun puute rasittaa vaikka onkin lahjakas tarinan kertoja.

    A.S. Byattin Riivaus aiheutti minulle juuri samanlaisen päätelmän kuin kerrot Ragnarökistä, että kirjailija halusi osoittaa suunnattoman lukeneisuutensa ja samalla ikävystytti lukijan kuoliaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut mieleen, että negatiivisuus voisi olla rehellisyyttä. Oletin, että se olisi pelkästään ilkeyttä.

      Olen samaa mieltä, että Oksasella huumorintaju ei ole ainakaan kirjoissa ollut esillä. En tiedä, olisiko Oksanen siviilissä huumorinaisia, tuskin. Lukemani sanomalehtiarviot Normasta olivat sävyltään neutraaleja ja positiivisia. Kai sanomalehdissä arviot ovat yleensä tyyliltään epämääräisen ympäripyöreitä, lähinnä kuvaillaan kuin arvotetaan.

      Riivausta selailin vähän kirjastossa, mutta jätin hyllyyn. Minusta on ihan hyvä, jos kirjailija on suunnattoman lukenut ja todella fiksu, mutta tarviiko koko aivokapasiteettiaan työntää kaunokirjalliseen tuotantoon, se on asia erikseen.

      Poista
  5. Täytyy sanoa, että itse olisin jättänyt näistä jokaisen kesken jos minulle olisi tullut noin negat fiilikset. :) En oikein ymmärrä miksi lukea loppuun näin iso määrä kirjoja jolleivat ne innosta lukemaan? Sinänsä ihan virkistävää kuulla muutakin kuin suitsutusta paljon esillä olleista kirjoista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt, jätinhän kuitenkin yhden kirjan kesken, onhan sekin saavutus! Olen siitä suorastaan ylpeä ;) Sitä paitsi, jos jättäisin kaikki jättäisin kaikki kirjat, joista tulisi negoja fiiliksiä, en lukisi yhtään kirjaa loppuun.

      Poista
  6. Hoeg ja Oksanen eivät jostain syystä kiinnosta ollenkaan. Lumen taju on tosin nyt yöpöydälläni, koska siinä on ymmärtääkseni Grönlantiin sijoittuva osuus, joten ehkä innostun sittenkin lukemaan sen Pohjoismaa-haasteeseen. Ties vaikka yllättää.

    Ragnarökistä taas pidin hurjasti. Lueskelin sitä usein ääneen, koska pidin alkukielisen sanojen rytmistä ja maagisesta tunnelmasta. Olin odottanut runsasta kuvausta pohjoismaisesta mytologiasta, ja sitä tosiaan sain.

    Negatiiviset arviot ovat piristäviä, kiitos näistä! Itsellänikin on usein vaikeuksia jättää kirja kesken, koska sitä ajattelee sen paranevan loppua kohden. Joskus niin on käynytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan Lumen tajusta vain tämän: kadonnut tyttö, lumi ja laiva. Alkupuoli oli vetävä, loppupuoli ei.

      Ragnarök vaikutti mielenkiintoiselta, kun luin siitä kirjastossa pätkiä sieltä täältä. Kun luin kirjaa kotona, alkoi raivostuttaa tolkuton detaljien virta.

      Minulla taas yhdistelmä sitkeys+uteliaisuus johtaa siihen, ettei kirja on "pakko" lukea viimeiselle sivulle, katkeraan loppuun saakka ;)

      Poista
  7. Hyvä Tuija! Samaa mieltä Suvin kanssa, negatiivisuus on piristävää. Ja samaa mieltä sinun kanssasi siitä, että negatiivisus luetaan usein ilkeydeksi, mikä saa varovaiseksi. Tuulaliina Variksen sanoin "Kyllä totuuren aina sanoo saa", tosin ei ihan aina kylläkään, mutta sinähän perustelet rehelliset mielipiteesi hyvin kiinnostavasti.

    Olen itsekin lukenut viime aikoina kirjoja, jotka eivät ole sytyttäneet ihmeemmin. Näitä uusia.
    Normaa kääntelin ja luin muutaman sivun, palautin sitten ja ajattelin kokeilla ehkä joskus uudestaan .
    Oates on loistava. Hoegiin en oikein syty, vaikka olen kyllä lukenut häneltä useamman teoksen.
    Virpi Hämeen-Anttilan ja Sarianna Vaaran kirjoista pidän kovasti, kuten yleensäkin hyvin kirjoitetuista psykologisisista, elämäkerrallisista romaaneista.

    Rohkenen ehdottaa yhtä, joka lumosi minut jo kauan siten ja jonka voisin lukea uudestaan, Heidi Köngäs, Luvattu. Suppea, mutta sivumääräänsä suurempi, intensiivisen tunnelman luova romaani. Oletko lukenut? Jos et, niin kokeile,olisiko tämä sinullekin The Perfect Book!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Marjatta! Ai negatiivisuus on kuitenkin ihan jees? En sitten kai ole psykopaattihirviö? Aika jännä juttu, että siteerasit bloggaajien arkkivihollista, jonka nimeä en viitsi mainita toista kertaa. Kai se on niin, että "totuuren" saa aina sanoa - paitsi ei blogissa. Sananvapauskin koskee kaikki ihmisiä - paitsi ei bloggaajia :D

    Normaa kun luin, aloin vakavasti epäillä, onko minulla dementia. En meinannut mitenkään muistaa henkilöiden nimiä. Paljon samantyylisiä nimiä jotka meni sekaisin: Margit ja Marion(?), Alvar ja Alla(?). Ylipäänsä nimien valinta tuntui laskelmoidulta tempulta. Aivan kuin eksoottiset nimet olisi tarkoituksella valittu kansainvälisiä markkinoita varten. Kuinka monen suomalaisen sukunimi on Lambert, kuten kirjassa? Onko Norma savossa yleinen naistennimi? Tuskin.

    Hämeen-Anttilan Tapetinvärisestä pidin triljoona kertaa enemmän kuin Alastonkuvista. Sarianna Vaaran kirja vaikutti myös.

    Olen lukenut Köngäkseltä Hyväntekijän. En tainnut ihan riehaantua. Luen seuraavaksi Mo Yanin romskun. Jos petyn, tulen jälleen blogiini räyhäämään. Luvallasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en viitannut siihen Variksen pakinaan tai kolumniin, josta on joskus käyty kesksutelua blogeissa. En blogannut silloin vielä itse, mutta olen lukenut viittauksia tähän juttuun. Silloin oli varmaan bloggaajillakin vielä epäselvää, mitä heidän kirjoituksensa ovat. Mielestäni Varis on siinä oikeassa, että blogikirjoitus ei ole yleensä kirjallisuusarvostelu, vaan kirjojen esittelyä ja niistä keskustelua, tai vapaasti "jotain". Minusta vain tuo lause kuvaa niin hyvin länsisuomalaisuutta: Se on Variksen elämäkerrallisesta romaanista "Maan päällä paikka yksi on". Siinä on muuten vavahduttava kuvaus lapsuudesta.

      Poista
    2. Vai oliko se sittenkin Orvokki aution Pesäpallotrilogiasta, tämä sitaatti, Laimin tai Ilmin lohkaisu? Sopisi sinne paremmin.

      Poista
    3. Olen lukenut tämän "Maan päällä paikka yksi on". Mielestäni sen kirjan alkuosa oli tyyliltään melkein dokumentaarinen, loppuosasta muistan voimakkaan ja järkyttävän tunnelman. Olen lukenut muutakin Varikselta, koska olen yrittänyt saada selvää, mistä siinä ihmisessä on oikein kyse. En ole saanut tolkkua, liikaa ristiriitoja. Erityisesti kiinnosti sen Mutuhuttu-gaten jälkeen.

      Pesäpallotrilogiasta en ole koskaan kuullutkaan. Kuulostaa oudolta kirjan nimeksi ;)

      Poista
    4. Trilogian oikea nimi on Pesärikko, kaikkien kolmen kirjan nimi tulee pesäpallosta, Viistotaival, Kotipesä ja Merkki päällä. Kirjat on julkaistu 80-luvun alussa ja kertovat eteläpohjalaisesta mielenlaadusta. Näiden pohjalta on tehty myös näytelmiä.

      Minusta Varis on hyvä tyyppi. Olen ollut monessa hänen juontamassaan kirjallisuustapahtumassa. Mutuhuttu-gate on tapahtunut joskus ennen minun blogiaikaani. Siihen on aina joskus viitattu blogeissa. Olen lukenut paljon Variksen kolumneja Kansan Uutisista ja Suomen Kuvalehdestä. Olen ehkä lukenut tuonkin kekustelua (ärtymystä?) herättäneen jutun, mutta en ole pitänyt sitä minään erikoisena. Pitää ehkä etsiä, löytyisikö se vielä ja miten siihen on reagoitu.

      Poista
    5. Se juttu on Kansan Uutisten verkkolehdessä 18.6.2012. Jutun nimi on 'Sukupuuto vai nälkäkuolema' ja se kertoo ammattikriitikkokunnan kuolemasta. Siinä ohessa hän sanoo, ettei blogikirjoittelu voi mitenkäään korvata ammattitason kritiikkiä. Tottahan tuo on! Ennen oli sanomalehdissä paljon enemmän kriitikkojen suorittamaa kirjojen arvostelua, jota kirjailijat itsekin odottivat, nykyään on kevyehköjä juttuja kirjailijoista. Tästä muutoksesta eivät nuoremmat ihmiset varmaan tiedä.

      Poista
    6. Olen lukenut tuon tekstin. Ymmärsin Variksen pääpointin. Minua kuitenkin otti päähän Variksen asenne, jonka tulkitsin ylimieliseksi. Aivan kuin hänellä olisi valta päättää internetin sisällöstä. Minusta oli outoa, että pitää erikseen korostaa, ettei blogiraapustelu korvaa ammattikritiikkiä. Ei kai kukaan bloggaaja ole sellaista väittänytkään!

      Olen myös ruvennut lukemaan Variksen mielipidekirjoituksia Kansan uutisissa. Onneksi ne eivät sisällä riviäkään mutuhuttua, vaan pelkästään jumalallisia viisauksia - vai miten se oli. No mutta yritän tässä vähitellen saada tämän Mutuhuttu-gaten katoamaan mielestäni, varsinkin kun tapauksesta on kulunut jo kolmisen vuotta ;) Aina säännöllisin väliajoin se kuitenkin tulee mieleeni.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titta! En tiedä, ovatko lukemani kirjat olleet pöllöjä. Voi olla, että olen ollut pöllö lukija, koska en ole tajunnut niiden hienouksia. Pidät siis itse blogia noloista päiväkirjoista, pitääpä käydä tutustumassa.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Huomasin, että blogisi nimi on Jatsaillen (ellen muista väärin). Lyhyen selailun perusteella vaikutti lifestyle-blogilta. Kannattaisi varmaan ruveta seuraamaan, ylipäänsä muitakin lifestyle-blogeja. Paitsi ei sellaisia, jotka laukaisevat sietämätöntä kateutta ;) Ei ole kivaa, jos jonkun elämä vaikuttaa blogin perusteella täydelliseltä ja oma elämä on jotain ihan muuta... :D

      Poista