lauantai 2. heinäkuuta 2016

Lukijan nautintoaineet

(lasissa itsetehty jäätee)
Näin kesäkuumalla tulee mietittyä, mitä lukiessa kannattaa nauttia. Vannoutuneena kahvi-ihmisenä valintani on usein kahvi. Vaikka omistan käsikäyttöisen kahvimyllyn ja mutteripannun ja jääkaapissani on kahvipapuja, olen viime aikoina juonut paljon pikakahvia. Periaatteessa voin juoda kahvia espressona, cappuccinona tai macchiatona, kunhan kahvipapujen arabica/robusta-sekoitussuhde miellyttää makuhermojani.

Jostain syystä Suomessa (yli)arvostetaan arabicaa. Sen pitäisi maistua hedelmäiseltä, mutta minun suussani arabican suutuntuma on vetisyys. Samaa vetisyyttä voi aistia myös merlot-punaviinissä. Itse arvostan robustan paahteista aromia, josta tulee mieleen Keski- tai Etelä-Eurooppa. Arabica on makuuni liian "suomalainen". Mikään kahvi ei tietenkään ole "suomalainen" loppuun saakka, koska kahvipapuja ei viljellä Suomessa. Kahvipavut vain sekoitetaan ja paahdetaan (toisin sanoen jätetään puoliraa'oiksi vaaleapaahtoisiksi raakileiksi, joissa vihreä väri vaivoin peittyy - anteeksi negatiivisuuteni ja asenteellisuuteni).

Fanaattisista kahvimielipiteistäni huolimatta juon yllättävän usein vihreää teetä. Minulla vihreään teehen on/off-suhde: välillä paljon, välillä pitkiä taukoja ettei ollenkaan. Mustaan teehen en koske tikullakaan. Musta tee haisee pahalle (koska se on käsitelty pilalle), maistuu vielä hirveämmälle ja alkaa kivistää mahaani (anteeksi taas kitkerä asenteeni).

Alun perin rupesin juomaan vihreää teetä, koska kuulin luotettavista lähteistä, että se on varsinainen terveyspommi. Monenlaista vihreän teen lajiketta olen ehtinyt muutaman vuoden aikana maistella; gunpowder, japanilainen sencha ja bancha, kiinalainen chun mee, indonesialainen oolong, intialainen darjeeling, japanilainen "pyhäkkötee" ja alkuperältään tuntematon flowery orange pekoe.

Vakaa mielipiteeni on, että vihreä tee pitää valmistaa teenlehdistä, ei teepusseista. Suosin myös yksittäisiä teelajikkeita. Mitään "esanssipaskaa" en halua (anteeksi jälleen hyökkäävä asenteeni). En edes ymmärrä, miksi vihreän teen pitäisi maistua greipille, mansikalle ja vaniljalle. Miksei vihreä tee voi maistua - yllätysyllätys - vihreälle teelle? Jos syön perunoita, haluan että ne maistuvat perunoille - eikä esimerkiksi banaanille ja kardemummalle! Give me a break. Antakaa minulle tauko.

Keittiöalkemistina olen kokeillut erilaisia yhdistelmiä juoda jääteetä. Olen koklannut mm. yhdistelmiä vihreä tee, eteläamerikkalainen mate, inkivääri, laksitsinjuuri, kolapähkinä, gingo biloga (älkää kysykö, mitä se on) ja guarana (kyseessä valmis sekoitus). Jääteehen kuuluu luonnollisesti myös makeuden (hunajasta, olen vihdoin oppinut käyttämään hunajaa) ja happamuuden (limestä tai sitruunasta) yhdistelmä. Sekaan vielä jääpalat ja avot.

Olen viime päivinä valmistanut jääteetä paiskaamalla (siis laittamalla) siihen tupla-annoksen lakritsinjuurta. Yhdistelmä laku + lime muistuttaa kolaa. Tosin en ole juonut kolalimuja moneen vuoteen (koska ne ovat niin helvetin pahanmakuisia ja lisäksi hiilihappo raastaa kurkkuni vereslihalle (anteeksi taas kolajuomien ystävät). En ymmärrä myöskään mehujen juomista. En halua juoda hedelmiä, vaan syödä niitä (ja taas negaa, pahoitteluni).

Osalle lukijoista maistuu kamomillayrttitee (en ymmärrä), rooibos tai kaakao (valmiskaakaot liian makeita, pahaa). Loppupeleissä mikä tahansa alkoholiton vaihtoehto sopii kirjan kaveriksi. Hämmästyttävän moni kirjailija suosii yhdistelmää päihteet + kirjoittaminen (tai niin ainakin väitetään). En taaskaan ymmärrä. Luulisi, että oluesta tulisi pöhnä, viini väsyttäisi ja kirkas viina ei kirkastaisi ajattelua vaan sumentaisi sitä. Tupakkatuotteiden luulisi haittaavan verenkiertoa ja supistavan verisuonia.

Väitteiden mukaan osa kirjailijoista on kirjoittanut romaaninsa jopa huumeiden vaikutuksen alaisena. Ainakin LSD:tä ja meskaliinia on vedetty. Itseäni ei huumeidenkäyttö kiinnosta. (En ole kokeillut edes "mietoja" huumeita, joiden sivuvaikutuksena saattaa olla "vain" psykoosi). Tuntuisi aika vaikealta keskitttyä kirjaan, jos esim. LSD-tripissä joutuisin kuuntelemaan, kuinka kuolleen mummoni haamu kertoo metsäsienisalaatin valmistuksesta huoneessa, jonka seinät pullistuvat ja kupruilevat ja lattialle kuhisee toukkia, torakoita ja käärmeitä (kuvitelmani LSD-tripistä from hell). Ajoittain saattaisin ryömiä sängyn piiloon ja kuvitella juuttuneeni appelsiinin sisälle ja odottaisin että joku tulisi kuorimaan minut (tällaisia stooreja olen kuullut).

Veden juominen sopii myös lukijalle. Hanavesi on hyvä. Pullovesi on huono, koska se saastuttaa ympäristöä. Veden juomiseen ei liity ikäviä sivuvaikutuksia, jos päivittäinen määrä on noin 1-2 litraa. Olen kuullut, että jos vettä juo yli 20 litraa päivässä, saattaa jopa kuolla. (En ole lääkäri).
------------
Koska olen päässyt aika hyvin vauhtiin anteeksipyytelyn linjalla, voin lopuksi vielä esittää pahoitteni, että olen ollut niin huono bloggaaja viime aikoina. Anteeksi, että blogannut niin vähän (tai saattaahan se joillekuille olla myös ilon aihe) ja vieraillut muiden blogeissa niin vähän tai en ollenkaan kommentoinnista nyt puhumattakaan.

8 kommenttia:

  1. Luultavasti (todennäköisesti) saat anteeksi.

    Suomalainen maku on suomalaista, minkäpä sille voi. Olen kyllä todennut että monet italialaiset espressot (papuina) ovat aika yhdentekeviä, melkein suomalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italialaiset Illy-pavut ovat 100 % prosenttista arabiacaa eli suomalaiselta maistuu, valitettavasti. Monteriva-kahvipavuissa saattaa olla jopa pelkkää robustaa, napolilaistyylistä. Osassa arabica/robusta-sekoitussuhde puolet ja puolet. Kokeilen heti kun ehdin.

      Poista
  2. Minäkin olen vannoutunut kahvin ystävä, mutta olen aika perinteisten suodatinkahvien linjalla. Tälle kahvinjuojalle ihan Juhla mokka on hyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Join aikaisemmin suodatinkahveja. Siitä siirryin pressopannuun. Uusin hankintani oli mutteripannu (italialainen Bialetti). Nyt kesällä olen kuitenkin juonut pikakahveja. Juhla mokkaa voisin juoda myös nostalgiasyistä esim. suomipullan kanssa ;)

      Poista
  3. Tuija, minulla on luultavasti sama maku kahvissa kuin sinulla.

    Minusta useampi tee haisee ja maistuu vanhalle vihdalle. Niissäkin joskus harvoin saa jotain muuta kuin karvasta vihtajuomaa. Englannissa on pehmeän makuista teetä. Tuodaanko sinne entisestä siirtomaasta paremmanlaatuista teetä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, sehän on kiva. Varsinkin täällä Helsingissä kahvihifistely on in. Italialaisuus kahveissa miellyttää meikämandoliinia, mutta amerikkalaisuus esim. Starbucksin muovipöniköisssä myytävät sokerilitkukahvit ei nappaa. Lisäksi Starbuckin asiakkaiden keski-ikä on kai 15 vuotta. En sovi joukkoon.

      Darjeeling vihreä tee on raikkaan makuista. Sitä viljellään Intiassa Himalajan kupeessa. Darjeelingissa on luonnostaa kevyt sitruunan vivahde, väitän minä.

      Poista
  4. Kirjoitatpa mielenkiintoisesti teestä, vaikka teehommat eivät minua juuri kiinnosta. Joskus noin viiden-kymmenen vuoden välein innostun kokeilemaan teen juomista ja saatan muutamana iltana vetää kuppossen jotain maustettua esanssipaskaa (appelsiini on yleensä ollut suosiossani), jonka makeutan hunajalla. Sitten menee inspikset ja teet jää pusseihinsa pöhöttymään ja odottelemaan seuraavaa teeinspiraatiota.

    Kahvin juominen on mun juttu. En tosin juo kahvia yleensä kuin aamuisin, mutta silloin sitä sitten meneekin oikein kuppikaupalla. Meillä on espressokeitin ja tavallinen keitin, joka jauhaa pavut samalla. Ennen join pikakahvia, mutta ilmeisesti olen kermaperseistynyt tässä parin viime vuoden aikana. :D

    Alkoholi on hyvä tapa päästä itsekritiikistä ja estoista - myös kirjoittaessa. Tosin seuraavana päivänä voi olla paljon korjattavaa teksissä. Minulla oli tapana joskus kirjoitella runoja kännissä: niitä olen jopa esitellyt blogissa (en tosin muista, missä niistä). Kässärini kirjoitin muistaakseni selvinpäin, koska kirjoitin sitä lähinnä aamuisin.

    Anyway, saat kaiken anteeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset anteeksiannostasi! Olen kokeillut useita makuja suomalaisten valmistajien esanssipaskoista. Eivät olleet myynnissä tällä nimellä vaan ihastuttavilla nimillä tyyliin Elefantin Onni ja Merihevosten Tanssi. Niiden haju on niin keinotekoinen, että saa pelätä myrkytyksen oireita. Englantilaiset maustetut eivät ole myöskään kolahtaneet. Earl Greyssä on karsea bergamontti-aromi.

      Mitäpä jos seuraavan viiden-kymmenen vuoden jälkeen kokeilisit jotain single origin tea tai millä nimellä niitä kutsutaan? Saattaisit vaikka ihastua - tai sittenkin järkyttyä!

      Kermaperseilyssäni olen edennyt vasta mutteripannun tasolle. Kadehdin espressokeitintänne, joka myös jauhaa pavut samalla :-/

      Alkoholin sietokykyni on nykyään heikko. En tarkoita että olisin aikaisemminkaan ollut Hakiksen spurgu. Kännissä kirjoittaminen ei onnistu. Hädin tuskin pysyy kynä kädessä ;)

      Poista