Sivut

maanantai 5. joulukuuta 2016

Kirjaostoksia


Tässä lyhyt pakkopullapäivitys tai väliaikatiedote.

Ostin kolme pokkaria.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Olen lukenut romaanin jo kertaalleen. Halusin ostaa oman kirjan, jotta voin alleviivata. Pidin: runollisuus, maagisuus, mystisyys, arvoituksellisuus, unenomaisuus. Eräänlainen totalitarismin kuvaus? Viehätyin Itärannan kielestä, luin romaania kuin proosarunoa. Erityisesti kiehtoi Itärannan tapa kuvata valovaikutelmia, hajuja ja tuoksuja sekä ilmavirtoja yms. Tavoitteena blogata tästä myöhemmin.

Laurent Binet: HHhH. Heydrichin salamurhan jäljillä

Karmeasta aiheestaan huolimatta: hillitön, hauska, outo, kokeellinen. Käsittelee historiankirjoittamisen ongelmia: tulkinnat, näkökulmat, luotettavuus ja epäluotettavuus. Poikkeuksellista: historiallisessa romaanissa minäkertoja, joka on kaiken lisäksi puolueellinen, tunteellinen, epävarma, haparoiva ja jopa pilaileva! Tarkoitus blogata tästä myöhemmin, kunhan luen kirjan uudestaan.

Linus Jonkman: Introvertit. Työpaikan hiljainen vallankumous

Ok, tunnustan, olen introvertti. Nykyään kuitenkin Suomessa ihanteena räiskyvä ja näyttävä ekstrovertti. Vielä muutama vuosikymmen Suomessa ihanteena vaatimaton ja hiljainen introvertti. Jännä juttu, että Aasiassa ihannoidaan introverttiutta, kun taas Amerikassa pidetään ekstroverttiutta terveen ihmiseen tunnusmerkkinä. Introversiota yritettiin Yhdysvalloissa saada mukaan sairausluokitukseen(!) lievänä autismin muotona. Melkein sama meno nykyään Suomessakin.

Huomaan, että psykologia on alkanut kummasti kiinnostaa minua. Haluan lukea myös temperamenttitutkimuksesta ja intuitiosta, joka on tavallaan aivojen tehdasasetus. Vasta kaukana perässä laahaa rationaalinen päättely, mikä on prosessina hidas ja kuluttava. Kirjana esim. Älykäs intuitio.

6 kommenttia:

  1. HHhH on aivan loistava. Ilahduin, kun huomasin, että Binet'n tyyli iski sinuunkin.

    En osaa päättää, olenko intro- vai ekstrovertti, joten helpotti kun kuulin, että on olemassa myös ambivertti. Oon sit sitä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HHhH huvitti monella tapaa. Aika rajua, että historiankirjoittaja arvostelee jopa kohteensa ulkonäköä! Ei kovin objektiivista otetta, mutta erittäin hauska :D

      Olet oikeassa, on olemassa myös ambivertti. Tarkistan sanan just kirjasta.

      Poista
    2. Eli tavallinen, osaa olla seurassa ja yksinään, eikö niin? Suurin osa ihmisistä on kai tätä. Pitääkö kaikelle olla nimi!

      Poista
    3. En ole vielä lukenut kirjaa kokonaisuudessaan, vaan pätkiä sieltä täältä. En tiedä, mikä on tavallista merkityksessä yleistä(?). Joka tapauksessa introversio on tavallista (jokapäiväistä) introvertille itselleen. Ekstroversio on tavallista (jokapäiväistä) ekstrovertille itselleen jne.

      Poista
  2. Tuo Itärannan Kudottujen kujien kaupunki on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän lukea kirjaa hitaasti nautiskellen, kuin lukisi pitkitettyä runoa. Olisi hyvä, jos en yrittäisi liikaa tulkita. Saa nähdä, miten käy.

      Poista