keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Ajattelemisen aihetta


Piero Ferrucci
Ystävällisyys. Hyväntahtoisuuden voima
Alkuteos: The Power of Kindness: The Unexpected Benefits of Leading a Compassionate Life
Suomentaja: Lauri Porceddu
Viisas elämä, 2016

Koska en osaa elää, olen ruvennut lukemaan elämäntaito-oppaita. Koska haluan ymmärtää paremmin "minää" ja "sinää", häntä ja heitä ja näiden kohtaamisia, olen alkanut lukea myös psykologiaa. Tämä kirja sisältää molempia. Tiivistän Piero Ferruccin kirjan sanoman tähän yhteen sitaattiin:

"Suuri englantilainen kirjailija Aldous Huxley oli uraauurtava ihmisen potentiaalin kehittämiseen tähtäävien filosofioiden ja menetelmien tutkija. Hän oli perehtynyt niinkin erilaisiin lähestymistapoihin kuin vedantaan, tajuntaa laajentaviin aineisiin, kehotyöskentelyyn, meditaatioon, hypnoottiseen transsiin ja zeniin. Elämänsä loppupuolella pitämässään esitelmässä hän totesi: Minulta kysytään usein, mikä elämän muuttamisen menetelmä on kaikkein vaikuttavin. On vähän noloa vuosikausia jatkuneiden tutkimusten ja kokeiluiden jälkeen sanoa, että paras vastaus on: ole vain vähän ystävällisempi."

Vain vähän ystävällisempi! Ei luulisi olevan mission impossible, edes minulle. Tässä olisi projektia tälle vuodelle. Uudenvuodenlupauksia en tee koskaan. Sen sijaan voin tehdä uudenvuodenyrityksen (jos sallitte kapulakielisen ilmaisuni).

Psykologian alalta olen lukenut mm. aikaisemmin mainitsemani ruotsalaisen Linus Jonkmanin Introvertit. Työpaikan hiljaisen vallankumous -kirjan sekä yhdysvaltalaisen Susan Cainin Hiljaiset. Introverttien manifesti. Cainin kirjan olen jo palauttanut kirjastoon. Harkitsin sitaateeraamista kohdasta, jossa puhuttiin kylmäverisyydestä ja sen kirjaimellisesta merkitystä. Onneksi oivalsin, että eipä taida olla hyvä idea, koska lyhyessä sitaatissa väärinkäsitysten riski kasvaa räjähdysmäisesti.

Sen sijaan siteeraan omistamaani Linus Jonkmanin kirjaa:

"Introversio ei ole elämäntapa eikä valinta, ei liioin muotioikku tai alakulttuuri. Introversio on biologinen, DNA:han koodattu ominaisuus."

Siinäpä myös ajattelemisen aihetta. Enpä vain tiedä, uskallanko ja haluanko jatkossa kirjoittaa blogissani mitään psykologiaan liittyvää. Aikaisempina vuosikymmeninä räjähdysherkkiä keskustelunaiheita olivat uskonto, politiikka ja seksi. Nykyään herneet vedetään nopeasti nenään, kun keskustelu kääntyy elämäntapoihin, ruokavalioon, terveyteen ja terveellisyyteen tai psykologiaan. Tästähän minulle on "siunaantunut" rutkasti omakohtaista kokemusta. Tästä myös muut ovat päässeet "nauttimaan".

10 kommenttia:

  1. Ystävällisyys ei ole aina helppoa, vaikka äkkiseltään ajattelisi. Havahdun monesti siihen, miten rumasti ajattelin kanssakulkijoista tuolla kadulla: mitä siinä maleksit voitko kävellä nopeammin tai painua helvettiin siitä muhimasta jne. Otsasuonihan siinä alkaa pullottaa, että täytyy ihan rauhoitella itseä. Nämä sisäiset aggressiot tulevat ihan tiedostamatta ja joskus poden huonoa omaatuntoa näistä ajatuksista. Mjoo, meni kai vähän aiheen ohi.

    Sinua voisi muuten kiinnostaa Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Temperamentti. Asiallinen kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisia fiiliksiä on usein ruokakaupassa. Joku on taas jättänyt kärryt poikkiteloin käytävälle. Itsekseni sadattelen, että mee ny v#¤%uun siitä tai mä tapan sut, mutta ääneen sanon vain että anteeks tai menen vain ohi. Onneksi sentään pystyn kontrolloimaan käytöstäni, vaikka en ajatuksiani ja tunteitani. Ruumiita ei ole tullut koskaan kauppareissulla.

      En ole kuitenkaan ihan mikään ihmishirviö. Pystyn asiallisuuteen, peruskohteliaisuuteen ja small talkiin. Jopa hymyily saattaa onnistua! Ystävällisyys onnistuu parhaiten, jos ei ole nälkäinen, janoinen, väsynyt ja stressaantunut. Eli pitäis aina laittaa nämä perusjutut kondikseen, ennen kuin menee ihmisten ilmoille.

      Temperamentti-kirjaa selailin kirjakaupassa. En ole vielä varannut kirjastosta. Sen sijaan varasin muuta psykologia/itsehoito-osastoa.

      Poista
    2. Joo, en mäkään toistaiseksi ole alkanut toimia pääni sisäisten raivareiden mukaan ja jopa hymyilen kauniisti ja pyytelen anteeksi kuten tapoihin täällä kuuluu. Mut eihän sitä tiedä, jos joskus naksahtaa. :D

      Poista
    3. No mut sit voit turvautua klassikkoselitykseen eli päässäni naksahti :D

      En ole edelleenkään aivotutkija, mutta luulen että tuollainen "tapa se" -toimintaehdotus tulisi primitiivisistä liskoaivoista (tällaisen uuden sanan opin). Onneksi ihmisellä on myös kehittyneemmän aivot, jotka välillä jopa toimivat! Otsalohko viestittää tapppokehoitukseen, että ei noin huonoa ideaa viitsi toteuttaa. Otsalohkossa käsittääkseni asuu mm. moraalinen ajattelu, kyky puntaroida erilaisia vaihtoehtoja, kyky hillitä impulsseja ja suunnitelmallinen toiminta. Ilman sitä olisin vankilassa.

      Aika monessa unessani murha on simppeli patenttiratkaisu monissa ongelmatilanteissa. Onneksi valvetilassa on muitakin vaihtoehtoja :D

      Poista
  2. Aika hyvä ohje Aldous Huxleyllä, sen kun vain muistaisi.

    Onneksi on tuo liskoaivojen kontrolli, muutoinhan pienten lasten vanhemmat tappaisivat lapsiaan ihan solkenaan.
    Olen ajatellut, että ihmistä ei voi tuomita ajatusten ja mielikuvien mukaan pahaksi, vain tekojen. Kohta tulee telkusta Trumpin virkaanastujaisjuhla...tuli vain mieleeni. Siedätän itseäni katsomalla sitä.

    Nuorempana luin paljon itsehoitona masennuskirjoja. Minulla oli tapana moittia ja komennella itseäni ryhdistäytymään ja hymyilemään. Koitin selvittää, miten pääsisin alakulostani. Nykyään luen mieluiten mielenterveydestä fiktiomuodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan lukea psykologiaa ja mielenterveyttä käsitteleviä kirjoja sekä tietokirjoina että fiktiona. Sama aihe mutta eri käsittelytapa.

      Olit sitten näköjään sisäistänyt yleisen ajattelutavan, että masennuksessa olisi kyse vain vetelyydestä tai vastaavasta, ja siihen tepsii "ryhdistäytyminen". Itse olen sitä mieltä, että kliininen masennus on sairaus siinä missä sokeritauti tai mahahaava. Eihän kenellekään ykköstyypin diabeetikollekaan sanota että yritäpä nyt ottaa itseäsi niskasta kiinni ja hymyä huuleen ja kyllä se siitä.

      Luin tuon Ystävällisyys-kirjan, koska olen lukenut liikaa pahuutta käsitteleviä kirjoja ja katsonut paljon sarjamurhaaja-dokkareita. Ajattelin, että miksi ei välillä jotain hyvyydestä.

      Poista
    2. Samoin minäkin ajattelen, Tuija, siis että mielen sairaus on sairaus. Mutta silloin elämässäni oli uhkakuvia ja mielensairauksiin suhtauduttiin salailevammin kuin nykyään. Siskoni oli mielisairaalassa sairastuttuaan skitsofreniaan. Minä pelkäsin, että masennus on geneettistä ja sairastun itsekin. Laadin siksi itselleni ohjeita. Noissa kirjoissa syyllistyttiin samaan:listoja ja ohjelmia.

      Poista
    3. Kai ohjeistakin voi olla jotain hyötyä. Paitsi ei tietenkään enää siinä vaiheessa, jos masennus on niin vaikeaa, että energia ei riitä niiden noudattamiseen. Jos ei jaksa edes liikkua, vaikea on lähteä ulos reippailemaan jne.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kommentti ilmestyi viiveellä, siksi kirjoitin saman toistamiseen.

    VastaaPoista