perjantai 20. huhtikuuta 2012

Blogi - miksi kirjoitan?


(Kirjoitan jo toista blogitekstiä tänään, vaikka silmiä kirvelee, päätä särkee ja niska- ja hartialihakset tuntuvat kiristyneiltä)

Haluan kuitenkin kirjoittaa tekstin aiheesta, miksi kirjoitan. Yksinkertaisena syynä on se, että pidän kirjoittamisesta ja minulla on siihen tilaisuus. Vähän samaan tapaan kuin sarjamurhaajat perustelevat murhaamistaan tokaisemalla, että satunpa vain pitämään ihmisten tappamisesta ja siihen tarjoutui tilaisuus. No, huono vertaus, sori. Joka tapauksessa minulla on voimakas tarve kirjoittaa. Kirjoittaessa voi selventää päätään epäselvistä ajatuksista, konkretisoida tunteitaan ja usein myös leikkiä sanoilla ja kielellisillä rakenteilla.

Blogiteksteissä minua viehättää se, että niissä voi periaatteessa kirjoittaa mistä vaan maan ja taivaan väliltä (kunhan noudattaa Suomen lakia ja hyviä tapoja). Voin kirjoittaa mistä tahansa aiheesta ja millä tahansa tyylillä. Blogitekstejä ei tarvitse runnoa mihinkään valmiiseen muottiin. Toisaalta koen painetta, että minun pitäisi mahdollisia lukijoita miellyttääkseni kirjoittaa ajankohtaisista ja "tärkeistä" aiheita, mitä ne sitten ovatkaan. Olen kuitenkin päättänyt, että en edes yritä miellyttää ketään, koska ihmisten miellyttäminen ei ole mahdollista kuin tiettyyn rajaan asti. Ja mitä järkeä siinä olisi, että tekstini miellyttäisivät potentiaalisia lukijoita, mutta jos en itse nauti niiden kirjoittamisesta, eikö tilanne ole plus-miinus-nolla.

Myönnän avoimesti, että olen kirjoittajana (ja ehkä muutenkin ihmisenä) itsekeskeinen ja itsekäs. Kirjoitan aiheista, joista itse olen kiinnostunut ja joihin minulla on muodostunut tunneside. Tunne voi olla mikä tahansa: innostuminen, lumoutuminen tai hurmioituminen, mutta yhtä hyvin myös inho, raivo ja halveksunta. En halua enkä myöskään pysty kirjoittamaan aiheesta, joka on minulle emotionaalisesti kuollut.

Blogiteksteillä on minulle paljolti kirjoitusharjoitusten merkitys. Uskon ja toivon, että mitä enemmän kirjoittaa, sitä paremmaksi kirjoittajaksi voi kehittyä. Tietysti toivon, että edes yksi ihminen (hei äiti!) jaksaisi lukea tekstejäni. Vähitellen olisi kiva, jos blogiini alkaisi tulla muutakin sosiaalista merkitystä eli voisin olla mukana bloggaripiirien keskusteluissa. Keskusteluihin osallistumista rajoittaa tietysti se, jos ei oikein ole kartalla ajankohtaisista ilmiöistä, joista suurin osa bloggareista kirjoittaa.

Vaikka blogiani ei lukisi kukaan, jatkaisin siitä huolimatta kirjoittamista. Aion jatkossa kirjoittaa mistä tahansa aiheista (kirjallisuus, kompostointi, eskimot, oliiviöljyt, pallonivelet jne) ja millä tahansa tyylillä (tajunnanvirta, kalevalarunomitta, hysteerinen vuodatus, hillitty asiatyyli jne). Sen verran yritän kuitenkin tsempata, että yritän olla tunkematta kaikkia edellisiä yhteen ja saman blogitekstiin.

2 kommenttia:

  1. Olipas hauskasti kirjoitettu - erityisesti pidin vertauksesta sarjamurhaajiin :D

    Minusta tietty itsekkyys kuuluu bloggaamiseen: mitä järkeä olisikaan kirjoittaa aiheista, jotka eivät itseä kiinnosta.

    Nyt sinulla on (äidin lisäksi) ainakin yksi lukija! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun pidit huumoristani! Ei kai se itsekkyyden tunnustaminen niin paha asia ole, onpahan ainakin rehellinen. Ja onhan se kuluttavaa teeskennellä olevansa parempi ihminen kuin mitä on. :)

      Poista