keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Epäasiantuntijalausunto Chopinista


MUSIIKKI  ---  Frederic Chopin: Nocturnes (EMI Classics, 2008)

(Siirrän taas edellisen blogini tekstejä tähän uuteen blogiini. Tuntuu edelleen pöljältä kirjoittaa musiikista, jos ei voi samalla liittää  soivaa näytettä mukaan. En vain tiedä, miten se tapahtuu enkä saa aikaiseksi ottaneeksi selvää, vaikka hoen itselleni, että "nyt oikeesti otat selvää mikä se SoundCloud on, ei voi olla noin vaikeeta". Tuskinpa ääninäytteiden lisääminen on sen vaikeampaa kuin kuvienkaan lisääminen, mutta pitäisi vain ensin nähdä vaivaa. Pyrin selvittämään asian ennen seuraavan jääkauden alkua tai viimeistään ennen maailmanloppua...)

Asiaan: Kirjoitan romantiikan ajan säveltäjästä Frederic Chopinista (1810-1849). Tai tarkemmin sanottuna en kirjoita Chopinista vaan omasta kuuntelukokemuksestani eli käytännössä kirjoitan itsestäni. Jos siis etsit blogistani järeää informaatiopakettia kyseisestä säveltäjästä, kannattaa välittömästi klikata itsensä muualle.

Kun kuuntelee romantiikan ajan säveltäjää, ei ole yllätys, että se kuulostaa romanttiselta. Muita sanoja, joita olen kuunteluni aikana raapustellut paperille, ovat herkkä, tunnelmallinen ja runollinen. Käytin myös sanoja pisaroiva, helmeilevä, hidas, hiljainen, kuulas, kirkas, selkeä, keveä, lennokas, valoisa, myönteinen ja ristiriidaton (liian pitkä adjektiivilitania, tiedän).

Kun aivan ensimmäisiä kertoja kuuntelin Chopinia, mieleeni tuli voimakas visuaalinen mielleyhtymä, jossa taivaalta sataa helmiä. Tällä kuuntelukerralla samaa visiota ei tullut, mutta sen sijaan mielessäni pyöri asioita, joihin Chopinia voisi verrata.

Jos Chopin olisi maisema, se olisi kesäinen pelto, jonka heinänkorsiin on tarttunut kastepisaroita. Jos Chopin olisi jotain syötävää, se olisi raikkaita hedelmiä, kenties valkeakuulasomenoita tai vihreitä viinirypäleitä. Jos Chopin olisi kangas, se olisi jotain keveää ja läpikuultavaa, kenties silkkiä tai organzaa. Jos Chopin olisi luonne, se olisi onnellinen, rauhallinen ja optimistinen - ja kenties rakastunut.

Juuri tällainen yltiöpositiivisuus alkoi ärsyttää. Kuudennen nocturnen kohdalla alkoi tylsistyttää ja unettaa. Musiikki tuntui liian tasaiselta, liian rauhalliselta. Kaipasin särmiä, purkauksia ja räjähdyksiä. Mutta juuri kun positiivisuus alkoi olla sietämätöntä, Chopin yllätti paatoksella ja aggressiivisella paukkeella.

Mutta paatosta ei kuitenkaan ollut tarpeeksi. Ehkä Chopin ei sovi nykyihmiselle, joka on tottunut hillittömään vauhtiin (mikä on usein keinotekoisesti luotu) ja urbaaniin meteliin. Ehkä nykyihminen ei pysty samastumaan Chopin edustamaan rauhallisuuteen. Ainakaan minä en pystynyt, ainakaan tällä kertaa.

Ehkä tällainen musiikki ei sovi ihmiselle, joka tietoisesti tai alitajuisesti odottaa seuraavaa ydinvoimalaonnettomuutta, seuraavaa tsunamiaaltoa tai seuraavaa lintuinfluenssaepidemiaa. Jostain taka-alalta mieleeni tunki kauhukuvia romahtavista silloista, mutavyöryistä, myrskytuulista, saastuneista vesistä, lintujen joukkokuolemista, napajäätiköiden sulamisista ja afrikkalaisten lasten nälkakuolemista. Ei oikein sovi yhteen romantiikan ajan kanssa, vaikka eihän sekään aika tainnut olla pelkkää vaaleanpunaista hempeilyä.

Seuraavaksi varmaan harppaan ajassa eteenpäin ja tartun johonkin nykysäveltäjään. Atonaalinen musiikki kiinnostaa, koska se ei kuulosta musiikilta ollenkaan vaan meteliltä. Siihen pystyy samastumaan moni kaupunkilainen, joka on tottunut katuporan jyrinään, junien kirskuntaan ja ambulanssin ujellukseen. It feels like coming home - vai tuntuuko? Jos musiikkiaiheiset raapustukseni kiinnostavat, lue ihmeessä jatkossa, miten kävi nykysäveltäjä Kaija Saariahon cd-lätyn kanssa. Vinkki: ei mennyt niinkuin Strömsössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti