lauantai 5. toukokuuta 2012

Inhimillinen taiteilija


TAIDENÄYTTELY  ---  Outi Heiskanen: Alkumeri (11.2.-19.8.2012, Didrichsen, Helsinki)

Näin näyttelyn kolmisen viikkoa sitten. Olen ollut aikeissa kirjoittaa siitä jo aiemmin, mutta pääsen vasta nyt sorvin äärelle. Näyttelyssä lumouduin Outi Heiskasen grafiikasta ja muista teoksista, mutta kaikkein eniten mieleeni on jäänyt kieppumaan Heiskasen taiteilijapersoona, johon pääsi tutustumaan katsomalla näyttelytilan alakerrassa pyörivän televisiohaastattelun. Ohjelma taisi olla nimeltään Punainen lanka, jossa haastattelijana toimi Maarit Tastula.

 

Hämmästyin avoimmuudesta, jolla taiteilija kertoi itsestään - ja erityisesti inhimillisistä ominaisuuksista, joita voi kutsua myös vioiksi. Heiskanen kertoi mitenkään häpeämättä tai peittelemättä yliherkkyydestään, jonka takia hän itkee päivittäin ja vieläpä useita kertoja. Hän paljasti myös taipumuksensa nukahtaa toistuvasti päiväsaikaan. Jos muistan oikein, Heiskanen liitti tämän narkolepsiaan. Jos hieman kärjistän, dokumentista syntyi vaikutelma, että taiteilija nukahtaa suunnilleen puolen tunnin välein ja purskahtaa itkemään kerran tunnissa.

Näin pitkälle viety avoimuus ja rehellisyys on mielestäni ihailtava ominaisuus ihmisessä. On aina piristävää ja rentouttavaa, jos joku kertoo inhimillisistä puutteistaan. En tarkoita, että olisin vahingoniloinen, vaan ajattelen, että jos joku uskaltaa kertoa puutteistaan, niin miksi en minäkin. Toisaalta jäin miettimään, onko äärimmäinen avoimuus loppujen lopuksi vain taiteilijoille sallittua ylellisyyttä? Minkä muun ammattiryhmän edustaja voisi raastaa itsensä auki kaikkien nähtäville? Miltä kuulostaisi jos vaikkapa Jorma Ollila kertoisi televisiossa kärsivänsä korkeanpaikankammosta, kleptomaniasta ja paniikkikohtauksista (kuvitteellinen esimerkki)? Olisiko se sosiaalisesti hyväksyttävää? Ei välttämättä olisi, koska talous- ja teknologia-alalla uskottavuus on kaikki kaikessa.

Taitelijalla uskottavuus ei näytä romuttuvan, vaikka kertoisi avoimesti mistä tahansa inhimillisestä viasta, puutteesta tai sairaudesta. Rockmuusikoilla ura ei katkea, vaikka he toitottaisivat lehdissä alkoholi- ja huumeongelmistaan. Tanssijalla voi olla syömishäiriöitä, kuvataiteilijalla ties mikä persoonallisuushäiriö ja kirjailijalla melkein mikä tahansa mielisairaus tai mielenterveyshäiriö eikä niistä puhuminen kohahduta samalla tavalla kuin jos yritysjohtaja puhuisi niistä. Eikö tämä ole huomattava etu tai suorastaan ylellisyys?

Outi Heiskanenkin voi huoletta itkeä ja nukahtaa "työpaikallaan" (eli omassa ateljeessaan) eikä "työsuhde" katkea siihen. Taiteilija voi aivan hyvin tulla vajaakuntoisena tai myöhässä "työvuoroonsa" eikä siitä aiheudu mitään ongelmia. Mutta voisiko samalla lailla toimia esimerkiksi kaupankassa, bussikuski tai vaikkapa lennonjohtaja? Eipä taida onnistua. Potkut tulisi nopeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti