maanantai 6. heinäkuuta 2015

Melkein salissa n:o 6, osa 2

(kuvat Lapinlahdesta, suljettu mielisairaala Helsingissä)
(huom. tämä teksti sisältää tolkutonta jaarittelua asian vierestä. tekstini ei valaise mitään muuta kuin korkeintaan päänsisäistä pimeyttäni ja kaaostani. lukeminen omalla vastuulla)

Nyt kävi samalla tavalla kuin sadussa, jossa hiiri aikoi ommella kissalle takin. Ei tullut takkia, vaan tuli kukkaro. Minä kuvittelin pystyväni kirjoittamaan Anton Tsehovin novellista Sali n:o 6, mutta jouduin mahanväänteiden, ihon kihelmöinnin ja muiden levottomuusoireiden jälkeen huomaamaan, etten pysty. Ainakaan tänään. Ehkä yritän kirjoittaa Tsehovin novellista vielä kolmannen kerran. Jos epäonnistun, minulle käy samalla tavalla kuin Franz Kafkan romaanissa Linna, jossa päähenkilö lähestyy linnaa, mutta ei toistuvista yrityksistään huolimatta koskaan pääse sinne sisälle.

Kun yritin keskittyä Tsehovin fiktiiviseen mielisairaalaan, päässäni alkoi pyöriä filmi Lapinlahden suljetusta mielisairaalasta, jossa vierailin Helsinki-päivänä (kuten mainitsin edellisessä postauksessani). Kun olin Lapinlahden mielisairaalassa avoimissa ovissa, päässäni pyöri puolestaan kuvasarja Briarcliffin fiktiivisestä mielisairaalasta televisiosarjassa American Horror Story kausi Asylum.

Kun kävelin Lapinlahden valkoisia käytäviä pitkin, mielessäni välähteli koko ajan kuvasarjoja Briarcliffin tummiksi maalatuista, ahtaista käytävistä. Kun Lapinlahdessa pysähdyin käytävän levennykseen tehtyyn, huonekaluista tyhjennettyyn taukotilaan, tila täyttyi mielessäni Briarcliffin synkeällä oleskelutilalla, jossa mielisairaat (tai mielisairaiksi leimatut terveet) istuvat rähjäisillä sohvilla ja odottavat, mitä kauheaa tapahtuu seuraavaksi (sähköshokkikäsittely? pimeä eristyshuone? vesiterapia lähes kiehuvassa vedessä ammeen kahlehdittuna?).

Kun näin Lapinlahden oikeuspsykiatrisen osaston huoneen, jonka lattialla oli paksulla muovilla päällystettyjä patjoja, ajattelin kohtausta Briarcliffissa, jossa saatanan riivama nunna iskee teräaseen rukoilevan, mielisairaan naisen kaulavaltioon. Näin sisäisin silmin, kuinka veri pulppusi sykäyksittäin. Näin demonisuuden välähdyksen nunnan silmissä.

Lapinlahden mielisairaala aktivoi päässäni muitakin elokuvia/sarjoja kuin American Horror Story. Mieleeni palautui kohtauksia M. Night Shyamalan elokuvasta Kuudes aisti (1999), jossa järkensä menettänyt pikkupoika näkee hirtettyjä ihmisiä roikkumassa katosta. Aina ennen kuin kuolleet ilmaantuvat, poika aistii kylmien ilmavirtojen liikkeen lattialla. Onneksi sentään Lapinlahti-visiitin aikana oli kirkas ja lämmin kesäpäivä, joten näin karmeita mielleyhtymiä ei päässyt syntymään.

Kun näin Aleksis Kiven entisen huoneen Lapinlahden toisessa kerroksessa, mieleeni ei yllättänyt tullut yhtään kuvaa yhdestäkään elokuvasta, ei edes klassikosta Yksi lensi yli käenpesän. Aleksis Kiven entisessä huoneessa ajattelin vain, että huone on liian pieni Aleksis Kiven suuruiselle kirjailijalle. Mietin vain, miten surullista kaikki on.

Kun kävelin kolkot portaat ylös ylilääkärin entiseen asuntoon ja näin sokkeloisen huoneiston tyhjät huoneet, pystyin ehkä juuri ja juuri näkemään entisen loiston, hienot tapetit, kauniit verhot ja tyylikkäät huonekalut, taulut ja takan kaakelit. Mutta samalla mietin, onko huoneilla muisti. Pystyisivätkö huoneet kantamaan sisällään kaikkea niitä tapahtumia, joita niiden sisällä on tapahtunut? Mitä jos jossain huoneessa on vaikkapa kuristettu nainen kuoliaaksi, jääkö siitä ikuinen muistijälki huoneen muistiin?


Kun sitten luen Tsehovin novellista Sali n:o 6 "ruostuneesta katosta, puoliksi luhistuneesta savupiipusta, lahonneista kuistin portaista, nauloitetusta lauta-aidoista" ja kaikesta "alakuloisesta ja kolkosta", mieleeni tunkeutui kuvasarja Lapinlahden rappeutuneesta ympäristöstä. Rakennusten ikkunat säröilevät ja ulkoseinistä maali halkeilee. Ovia on osin laudoitettu ja seiniä on sotattu graffiteilla.

Tsehovin novellissa rönsyilevät "takiaiset, nokkoset ja villihamput" ja pihoilla mätänevät ja löyhkäävät "vanhat repaleiset kaavut ja loppuun kulutetut jalkineet". Lapinlahteen vievällä kujalla riippuu puiden oksissa henkareissa teepaitoja ja muita vaatteita. Kun ensimmäisen kerran näin ne, pelästyin ja epäilin näköharhaa. Muitakin outoja ja pelottavan oloisia taideteoksia on kasattu pitkin piha-aluetta. Pensaissa kieppuu tuulessa kiiltäviä lappusia, joihin on kirjoitettu kummallisia lausahduksia. Puissa roikkuu metallipallukoita ja puiden runkoja on päällystetty muovipusseilla. Nurmikolla kiemurtelee seipäistä tehty aita, jolla ei ole mitään tarkoitusta. Aita ei ala mistään eikä pääty mihinkään. Aita ei suojele ketään eikä estä mitään. Hulluutta?

Kun yritän keskittyä lukemaan Tsehovin novellia, mieleeni tulee kaikenlaista kuvallista materiaalia, mitä en nähnyt Lapinlahdessa, mutta olisin voinut nähdä. Jos eri aikatasot limittyisivät, olisin voinut nähdä Lapinlahden pihapuihin hirttäytyneitä potilaita, jotka eivät enää jaksaneet jatkaa elämäänsä. Olisin voinut nähdä hulluksi tulleen entisen lääkärin jossain Lapinlahden huoneessa ja käytävällä. Olisin voinut nähdä potilaita, jotka jahtaavat muita potilaita ja hakkaavat näitä kepeillä. Olisin voinut avata pihakaivon yläpuolisen pikkurakennuksen oven ja nähdä miehen, joka oli hirttäytynyt kaivon kampeen. Kun avasin huoneen pienen vaatekaapin oven, olisin ehkä voinut nähdä vaatetankoon hirttäytyneen potilaan. Joka puolella hirttäytyneitä ihmisiä. Mutta en oikeasti nähnyt.

2 kommenttia:

  1. Tuija, onpas sinulla mielikuvitus lentänyt.

    Oikeasti Lapinlahti on ollut hyvin kodikas, kauneutensa ja ihanan ympäristönsä vuoksikin todella parantava paikka aina sulkemiseensa asti.

    On harmi, että rakennus on nyt käyttöä vailla. Protestina sulkemiselle oli erilaisia tempauksia, mm. tulppanien istutusta. Olisiko ollut jotain tilataidettakin ja performanssia sitten, josta outoja jäänteitä.

    Kun alkuperäinen toiminta oli siirretty muualle, Lapinlahdessa toimi vähän aikaa syömähäiriöisten nuorten tyttöjen klinikka. Siihenkin se sopisi hyvin.

    Olen niin surullinen siitä, että näin kauniin rakennuksen annetaan tuhoutua. On vain edellisempaa hoitaa psyyken sairaita isoissa keskussairaaloissa. Mieti Tuija mikä ero! Lapinlahden ihana ympäristö toipujille, miten se on rauhoittanut levotonta. Nykyään sairaalassa ei tietenkään enää pidetä toipumassa, vaan lykätään kotiin yksinäisyyteen. Pihoja, kallioita ja puroja ei tarvita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni Lapinlahdelle etsitään parhaillaan uutta käyttöä. Sitähän myös remontoidaan ja kunnostetaan. On olemassa kansanliike Lapinlahden lähde, joka yrittää saada toimintaa käyntiin. Sairaalan pihalla toimii myös kahvila. Kun olin pihalla hiippailemassa, huomasin että Lapinlahti on yllättävän suosittu hengailumesta myös nuorten keskuudessa. Alueella on myös teatteritoimintaa. Lähistöllä menee myös suosittu lenkkeilyreitti Hietaniemen hautausmaan kupeessa.

      Sori, että vastaukseni jää vähän tyngäksi, koska pitää lähteä muualle. Olen iloinen, että kommentoit! Jos kukaan ei kommentoi, ajattelen että postaukseni on täytynyt olla todella sairas/typerä/outo (mikä on tietysti todennäköistä) :D

      Poista