tiistai 21. heinäkuuta 2015

Väärn kuuntellttua muuusiiikkia

(tahallisen huono kuva, jossa kaikki väärin)

Jos kerran on olemassa väärin sammutettuja tulipaloja, miksei voisi olla olemassa väärin kuunteltua musiikkia (otsikon kirjoitusvirheet ovat tahallisia). Onhan olemassa myös väärin syötyä ruokaa (hotkimalla), väärin elettyä elämää, vääränlaista hengittämisestä (pinnallista) ja jopa vääränlaista rakastamista. Kirjabloggaajiakin syytetään vääränlaisesta lukemisesta ja kirjoittamisesta. Monet taiteilijat kokevat olevansa väärinymmärrettyjä.

En ole puhunut musiikin kuuntelemista, enkä ylipäänsä musiikista, oikeastaan kenenkään kanssa koskaan. Syynä vaikenemiseeni on varmasti pelko, että kuuntelemani musiikki tai tapani kuunnella musiikkia leimataan epäaidoksi, oudoksi, kummalliseksi ja muuta paskaa, kun taas vastapuolen kuuntelema musiikki on tietysti aitoa, tasokasta, viisasta, älylyllistä ja muuta ihanaa.

Päässäni on ideaali, mikä on oikea tapa kuunnella musiikkia. Kas näin: 1) musiikkia pitää säännöllisesti, mielellään joka päivä ja vieläpä useiden tuntien ajan 2) radiota pitää kuunnella 3) musiikkia pitää pystyä kuuntelemaan myös taustamusiikkina, jonka aikana pitää ruveta puuhastelemaan muista juttuja 4) musiikkia pitää osata analysoida 5) musiikkiin pitää suhtautua musiikkina eli musiikkia ei saa sekoittaa muihin taidemuotoihin, kuten elokuviin.

Sen sijaan oma tapani kuunnella musiikkia on henkilökohtaisen tuomioni perusteella outo, väärä ja sairaalloinen, koska 1) minulla saattaa kulua usein viikkoja tai jopa kuukausia, jolloin en kuuntele ollenkaan musiikkia 2) en kuuntele ollenkaan radiota, vaan kuuntelen musiikkia pelkästään cd-levyistä 3) en pysty kuuntelemaan taustamusiikkia; minulla on vain kaksi vaihtoehtoa: joko keskityn musiikkiin sataprosenttisesti enkä tee mitään muuta kuin kuuntelen musiikkia tai toinen vaihtoehto on nolla prosenttia, jolloin en kuuntele ollenkaan musiikkia 4) en analysoi musiikkia, koska en osaa 5) en suhtaudu musiikkiin pelkästään musiikkia, vaan ajattelen musiikkia kuvallisesti.

Olen itsekseni miettinyt pitkään, mistä nämä "ongelmani" johtuvat. Epäilen, että syynä on epämusikaalisuuteni tai epämusikaalisuuskompleksini. Oletan, että epämusikaaliset aivoni joutuvat virittäytymään uudestaan, kun kuuntelen musiikkia. Ns. normaalitilassa aivoni on tulkintani mukaan virittäytyneet ns. verbaali/visuaalisuustaajuudelle. Koen, että musiikki on minulle tavallaan vieras kieli, jonka joudun "kääntämään" tutulle kielelle eli tässä tapauksessa visuaalisuudeksi. Siksi pidän usein silmiä kiinni, kun kuuntelen musiikkia, jolloin voin tarjota aivoilleni enemmän tilaa tähän "tulkkaukseen". Parhaimmillaan musiikki laukaisee päässäni kaikenlaisia sisäisiä filmejä, eräänlaisia valveunia ja tällaista mielentilaa oikeastaan tavoittelen. Paras tietämäni musiikki on minulle visuaalista.

Mielestäni yllä oleva on outoa, epänormaalia ja sairaalloista. En tiedä, onko se tavallista vai ei. Muita mahdollisia selityksiä, joilla olen selitellyt näitä ongelmapesäkkeitäni, on fyysinen reagointi. Musiikkihan tunnetusti vaikuttaa vireystilaan, sydämensykkeeseen, hengitystiheyteen ja muuhun fyysiseen puoleen. Ilmeisesti sitä kautta musiikki vaikuttaa suoraan tunteisiin. Minun tapauksessani musiikki tavallaan ottaa haltuun koko kehoni ja samalla se lamauttaa muun toiminnan.

Yksi syy kokonaisvaltaiseen musiikkikeskittymiseeni on myös arvomaailmani. Mielestäni musiikki on parhaimmillaan taidemuoto siinä missä kirjallisuus, elokuva, teatteri, ooppera, tanssi jne. Arvostan taidetta niin paljon, että mielestäni se vaatii vastaanottajan täyden keskittymisen. Eihän kukaan kirjaa lukiessaankaan rupea samanaikaisesti täyttämään sanaristikoita, nypläämään pitsiä ja täydentämään postimerkkikokoelmaansa. Miksi musiikki olisi sitten eri asia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti