Sivut

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ruokaa!

Levottomuus vaivaa. Blogini pakonomainen päivitystarve iski. En kirjoita tällä kertaa kirjoista, vaan pelkästään ruoasta. (onko kielitoimiston hyväksymä muoto myös "ruuasta"?) Monissa kirjablogeissa on ruokakuvia. Teen kaiken väärin. Blogitekstissäni ei ole yhtä ainutta kuvaa ruuasta, vaan ainoastaan tekstiä ruuasta. Kiitos ja anteeksi.

Chili sin carne (chili ilman lihaa)

Liota punaisia kidneypapuja yön yli. Kaada liotusvesi pois. Keitä papuja ensin 10 minuuttia, jotta toksiinit irtoavat kuoresta. Kaada keitinvesi pois. Keitä papuja uudessa vedessä tunti. Kaada siivilään, nouki seasta haljenneet pavut ja irronneet kuoret. Pese ja kuivaa punaiset suippopaprikat. Paloittele paprikat. Paloittele myös sipulit ja chilit. Kuumenna öljy ruostumattomassa teräksestä tehdyssä kasarissa. Kärtsää sipuleita, chilejä ja paprikoita öljyssä. Kaada hetken kuluttua päälle tomaattimurska. Ripottele sekaan suolaa, mustapippuria ja chilirouhetta. Anna hautua puolisen tuntia. Kypsennyksen loppupuolella kaada sekaan kidneypavut. Kuumenna kiehuvaksi. Tarjoa ihanan tulinen chili sin carne joko maissilastujen, tortillojen tai riisin kanssa. Syö hitaasti ja chilin poltteen levitä suuhusi. Älä juo vettä. Ajattele, kuinka chili edistää sydänterveyttäsi (jos et sitä ennen ole kuollut sydänkohtaukseen) ja lievittää kipua (kunhan ensin kärsit chilin polttavan kipuaistimuksen). Muista, että chilin polte ei ole todellinen vaan pelkkä harha-aistimus, joka perustuu hermoston ylireagointiin.


Minestrone-keitto

Liota kikherneitä yön yli. Älä säikähdä, kun kikherneet pitävät kik-ääntä keskellä yötä. Älä mene tarkistamaan, mistä ääni kuulu. Älä epäile, että taloosi on murtauduttu. Aamulla kaada liotusvesi pois. Keitä kikherneitä tunti, kaada siivilään ja anna jäätyä. Kävele ripeästi ruokakauppaan. Osta kesäkurpitsaa, porkkanoita ja lehtiselleriä. Kaupassa et vietä yhtään ylimääräistä sekunttia karkkihyllyllä. Et rupea hipelöimään vaahtokarkkipusseja, suklaarusinarasioita etkä vohvelipaketteja. Kotona paloittele vihannekset kaikki plus sipuli, valkosipuli ja yksi chilipalkko. Älä liioittele. Yksi chilipalko riittää hyvin minestrone-keittoon, joka on italialainen vihanneskeitto. Kannattaa muistaa, että vihanneskeittoon on ihan turha työntää savusilavaa (kun eräässä stupido-keittokirjassani ehdotettiin), koska SAVUSILAVA EI OLE VIHANNES. Voi jumalauta. Ota rauhallisesti. Pysy kylmänä. Kuumenna kasari. Kaada reippaasti öljyä. Älä anna rasvafobioiden tunkeutua tietoisuuteesi. Jätä rasvafobiat 80-luvulle. Hiilarifobiat ovat tätä päivää. Pidä se mielessä. Anyways, oliiviöljy on terveellistä. Varsinkin jos se on lasipullossa, koska lasista ei irtoa polyfenoleja (vai mitä ne oli) toisin kuin muovista. Yritä nyt päästä asiassa eteenpäin. Älä jää märehtimään asiaankuulumattomia yksityiskohtia. Mihin jäinkään. Niin, nyt kärtsäät (tai itse asiassa kärtsääminen on huonoa suomea, pitää sanoa ruskista). Eihän tästä tule hevon persettä. Siis: kiehautat/kärtsäät tai ruskistat kevyesti (et siis polta karsinogeenisiksi käppyröiksi) sipulit, valkosipulit, chilit, kesäkurpitsat, porkkanat ja lehtisellerit. Sitten vain kaadat tomaattimurskan päälle, alennat lämpöä, asetat kannen päälle ja jätät hautumaan. Muista myös mausteet. Roiski oikein reippaasti mustapippuria ja hieman hillitymmin suolaa (merisuolaa tai himalajasuolaa, ei mitään jodioitua paskasuolaa). Ja sitten: puolen tunnin kuluttua lisää kikherneet ja pätkityt spagetit. Ihan itse pätkit, et osta mitään valmiiksi pätkittyä rakettispagettia idiooteille. Eiköhän se ole siinä. Voit muunnella ohjetta lisäämällä perunaa (vaikka peruna on juures). Jos tarkkoja ollaan, kikherneetkin kuuluvat palkoviljaan. Voit harkita myös parsakaalia. Parsakaali on vihannes.


Voideltu näkkileipä

Edellinen resepti oli sen verran kuormittava, että välillä jotain helpompaa. Repäise näkkileipäpaketti auki. Ota näkkileipä levynä tai valmiina palana. Avaa jääkaapin ovi. Tartu margariini&voipakettiin. Irrota kansi. Levitä levitettä paremmalla kädelläsi. Käytä veistä. Voit myös treenata aivojasi käyttämällä heikompaa kättäsi. Pidä näkkileipä tukevasti paikoillaan, kun levität rasvasekoitetta. Älä taaskaan antaudu rasvafobian valtaan. Älä rupea jauhamaan turhia ekologisia kysymyksiä, kuten mistä helkkarista palmuöljy on peräisin ja muuta rasittavaa, johon et voi kuitenkaan vaikuttaa. Olet kai muistanut laittaa näkkärin leipälautaselle. Huomioi, että näkkileivästä saattaa irrota palasia ja hitusia. Ruoskuttele näkkileipää hyvällä omallatunnolla (yhteen vai erikseen?). Mieti, kuinka terveellistä ruis on. Mieti, miltä kuolemansairauksilta olet saattanut välttyä syömällä ruista.


Porkkanalaatikko

Ole nuori ja kokematon ruuanlaittaja (tai ainakin minä olin, kun yritin ensimmäisen kerran tätä ohjetta). Tee kaikki väärin (vahingossa). Laita vuokaan liikaa nestettä. Käytä liian korkeaa vuokaa. Aseta uuni lämpiämään liian matalaan lämpötilaan. Kun porkkanalaatikko ei ole hyytynyt keittokirjan määrittämässä ajassa, saa raivokohtaus. Tempaise haarukat ja veitset aterinlaatikosta. Paiskaa ne seinään. Kiroile ja raivoa. Päätä, ettet enää ikinä yritä tehdä porkkanalaatikkoa. Vihaa kaikkia laatikkoruokia. Vihaa koko maailmaa. Keskeytyä ruuanlaittoharrastus vuosikausiksi. Aloita ruuanlaittoharrastus uudestaan, kun olet saanut stressin- ja aggressionhallinnan aikuismaiselle tasolle.


Uunilohi

Uunilohen pitäisi olla maailman yksinkertaisin ruoka, mutta jotenkin siitä ei meinaa tulla ikinä mitään. Mikä helvetti siinä voi olla niin vitun vaikeeta. Ei tarvitse mitään muuta kuin ottaa valmiiksi fileoitu lohisiivu pakkauksesta, lätkäistä uunivuokaan nahkapuoli alaspäin, roiskia päälle mausteita eli ne iänikuiset suola&pippuri, paiskata 200 asteiseen uuniin ja antaa kypsyä folion alla puolisen tuntia. Ja muista nyt jumalauta se folio, koska muuten lohen rasva roiskuu pitkin uunin seiniä. Muttamuttamutta, ennen kuin pääsee näin pitkälle, täytyy psyykata itteensä ihan perkeleellisesti. Täytyy jankata itelleen, että mene nyt helvetissä ostamaan se saatanan lohifilee, mikä vittu siinä voi olla noin vaikeeta, siis oikeesti sanot vaan sille lihatiskin myyjälle, että pieni palanen tota lohta tosta noin. Mutta joku siinä aina mättää, tulee vääriä sanoja, kerrankin sanoin että lohen häntä, ei helvetti, mikä moka, ei lohella ole häntää vaan PYRSTÖ!!! Ei vittu, mähän oon ihan täys idiootti, häpesin ihan saatanasti ja tietysti aiheesta. Just tällasten syiden takia uunilohen valmistuksesta ei meinaa ikinä tulla mitään, koska se koko homma kaatuu jo kaupassa. Ne tilanteet vaan on niin vaikeita. Kun mulla menee konseptit aina ihan sekaisin lihatiskillä. Jos muistan oikeat sanat, sit miesmyyjän ilmeet häkellyttää. Et oliks siin nyt jotai vai eiksiin ollu. Et tulisko meidän välille jotain vai oliks tää nyt ihan vaan tässä.


Monipuolinen aamiainen

Syö salmiakkikaloilla ryyditettyä kaurapuuroa. Syö hernekeittoa omenahillon kera. Syö tomaattimurskalla kuorrutettua jäätelöä. Juo verta pullosta.


Sadunomainen illallinen

Tarjoaisit nyt vihdoin viimein juuri niitä ruokia, joista puhutaan vain kirjoissa. Miksi et tarjoisi lepakonsiipikeittoa, käärmeenlihaa, kärpäsenmunia ja jäniksenpapanoita. Ole rohkea ja kokeilunhaluinen. Ota riskejä. Yllätä kaikki. Panosta kauniiseen kattaukseen. Soita viehättävää taustamusiikkia. Sytytä kynttilät. Puhu kauniisti. Lausu runoja.

--------------
Kootut selitykset:
Tähän blogitekstiin on vaikuttanut Maria Jotunin novelli Kun on tunteet sekä televisiosta kuulemani ote Miki Liukkosen runokirjasta Ruoanlaittoa neurootikoille (?).

8 kommenttia:

  1. :D Uunilohen suhteen sellainen vinkki, että kannattaa paistaa kala nahkapuoli ylöspäin. Puolivälissä paistoa käärii haarukan avustuksella nahkan pois (lähtee kuin unelma). Helpottaa syöntiä ja tuntuu tulevan ainakin omasta mielestäni mehevämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko näin? Ei kyllä, aion jatkossakin läntätä lohen nahkapuoli alaspäin uunivuokaan. Uunissani on pirullinen luukku, siksi en halua avata sitä yhtään ylimääräistä kertaa ;)

      Poista
  2. No johan on! Tämä on erittäin persoonallinen ruokapostaus. :)
    Muutoin en olekaan ihmeemmin lukenut ruokapalstoja tai katsonut tv:stä ruokaohjelmia. Joitain ruokakirjoja olen ostanut itselleni upeiden kuvien vuoksi ja katselen niitä vähän kuin taidekirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaisia keittokirjoja on tullut ostettua, kun halavalla saa. Tapas-keittokirjaa on kiva selailla, mutta vaikea valmistaa, koska Suomessa esim. kalmarin ja merikrotin saatavuus on ollut heikkoa. Meksiko-keittokirjasta tykkään, koska pidän värikkäästä ja mausteisesta ruuasta. Odotan, että telkkarista alkaisi katastrofikokki-ohjelma. Sen sijaan Gordon Ramseyn huutamista ja kiroilua en jaksa kuunnella. Voin kuitenkin esittää Gordonille kyseenalaiset kiitokset inspiraatiosta uunilohi-tekstiini ;)

      Poista
  3. Haha, loistavaa, kiitos illan (tai yön) piristyksestä :D Sitten se (ainakin minun lapsuuteni) ikuinen kysymys: kumman puolen näkkäristä voitelet? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! ;) "Asiantuntija" vastaa: parempi voidella tasaisempi puoli näkkäristä.

      Poista
    2. Eipäs kun kolopuoli, saa enempi voita, mikä on hyväksi pohjoisen ihmiselle

      Poista
    3. Luottaisit nyt "asiantuntijan" sanaan: tasaisempi puoli, koska se on esteettisemmän näköistä.

      Poista