torstai 22. syyskuuta 2016

Herkkyys, herkkyys, herkkyys, herkkyys, herkkyys...

Sisälläni taistelee eri suuntiin vetäviä voimia. Itsesuojeluvaistoni sanoo: Älä IKINÄ kirjoita mitään herkkyydestä/sensitiivisyydestä  blogiisi. Sisäinen painekattilani sanoo: v¤#&u mun pakko päästä kirjoittamaan tästä aiheesta tai mä räjähdän. Uteliaisuuteni sanoo: kirjoita ihmeessä ja katso millaista palautetta tulee. Tähän itsesuojeluvaistoni sanoo: Sehän on sama kuin kerjäisit verta nenästäsi. Lopulta käy niin, että sisäinen painekattilani vaientaa itsesuojeluvaistoni äänen. Päätän ottaa riskin ja kirjoittaa aiheesta, jota olen vatvonut jo kohta kaksi kuukautta.

Kun sanat herkkyys, erityisherkkyys ja sensitivisyys tulivat tietoisuuteeni noin kaksi kuukautta sitten, reagoin niihin todella voimakkaasti. Kuten olen aikaisemmassa yhteydessä maininnut, viisi (5) päivää kestävä ylireagointini eteni näin: kieltäminen, torjunta, järkytys, raivo, sanallinen hyökkääminen, lamaantuminen, keskittymiskyvyn tuhoutuminen, asiasta lukeminen paniikissa netistä, asian pakonomainen käsittely koko valveillaoloaika, erilaisten palasten yhdistyminen mielessä, äärimmäinen stressitila, jonkinlainen shokkitila, ripulointi, levottomuus, epätodellinen olo, pelko sekoamisesta... Viidentenä päivänä ajattelin, että jos en saa ylireagointiani hyvin pian loppumaan, päädyn kohta pakkopaidassa suljetulle osastolle. Onnistuin lopulta palautumaan ns. normaalitilaani (mikä olisi jollekulle muulle vakava häiriötila), kun ensin kuuntelin musiikkia kaksi tuntia sohvalla lojuen aivot narikassa.

Stressitilani ei ole vieläkään kokonaan väistynyt, mutta sentään lievittynyt. Yhä edelleen vatvon asiaa pakonomaisesti. Stressitilani on sitä luokkaa, että olen kahden kuukauden aikana sairastunut flunssaan jo kahdesti. Yleensä olen flunssassa 0-1 kertaa vuodessa.

Eli sanat herkkyys, sensitiivisyys, erityisherkkyys ja erittäin sensitiivisyys (highly sensitive) eivät ole minulle yhdentekevää sanahelinää, vaan kyse on pikemminkin elämästä ja kuolemasta, terveydestä ja sairaudesta - tai ainakin persoonallisuuden ja temperamentin ytimestä sekä henkilökohtaisesta havainto- ja kokemusmaailmasta.

Ehkä on vihdoin aiheellista määritellä, mitä sensitiivisyys tarkoittaa. Nämä määritelmät ovat peräisin sivustolta Suhdesoppa. Yläotsikkona on temperamentti.

Korkea sensitiivisyys eli aistiherkkyys
Korkeasti sensitiivinen henkilö reagoi vahvasti ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin. Hän huomaa pienimmätkin äänet, hajuerot ja makuvivahteet. Hänelle tulee helposti kylmä ja kuuma. Korkeaan sensitiivisyyteen liittyy usein sosiaalinen herkkyys, jolloin henkilö pystyy aistimaan nopeasti toisten ihmisten tunnetilat. (ei ole suora sitaatti sivustolta)

Matala sensitiivisyys
Matalasti sensitiivistä henkilöä ei häiritse, jos hänellä on kylmä tai kuuma. Vaikka hänellä olisi kovakin nälkä, hän pystyy hoitamaan hommansa loppuun. Hän ei häiriinny ympärillä olevasta metelistä, vaan voi syventyä tekemään omaa juttuaan. Matalasti sensitiivinen henkilö ei aisti helposti toisten tunnetiloja. Hänen voi olla vaikea ymmärtää toisten voimakasta reagointia. (ei suora sitaatti)

Sensitiivisyys ei tietenkään ole ainoa temperamentin piirre. Muita piirteitä ovat sivuston mukaan aktiivisuus, sopeutuvuus, sinnikkyys, häirittävyys, rytmisyys, lähestyminen, intensiivisyys ja mieliala.

Olen käynyt myös HSP Suomen erityisherkät -sivustolla lukemassa tietoa, mitä puolestaan on erittäin sensitiivisyys (highly sensitive). En kopioi tekstejä tähän, vaan suosittelen menemään sivustolle, jos aihepiiri kiinnostaa.

Olen lukenut tietokirjoja aiheesta herkkyys/sensitiivisyys. Mikään niistä ei ole ollut täysosuma itselleni. Maallikkona olisin toivonut kansantajuista selvitystä sensitiivisyyden hermostollisesta taustoista (autonomisen hermoston ei-tahdonalaiset reaktiot). Janna Satrin kirjassa Sisäinen lepatus - Herkän ihmisen tietokirja korostui makuuni liikaa introversio. Miksei sen sijaan olisi voinut kirjoittaa aistiherkkyydestä, tunneherkkyydestä ja reaktioherkkyydestä (reaktiivisuus?). Ehkä johtuen lukuajankohtani hermoraunio-olotilastani, koin kirjan pessimistisenä tyyliin meneepä erityisherkkä minne tahansa tai tekeepä erityisherkkä mitä hyvänsä, kaikki menee kuitenkin päin persettä. Jos lukisin kirjan uudestaan, kirjan perussanoma saattaisi hahmottua huomattavasti valoisampana.

Seuraavaksi luin Elaine N. Aronin tieto(?)kirjan Erityisherkkä ihminen. Odotin jälleen järeää tietopainotteista esitystä, mutta petyin raskaasti. Hermojani kiristivät kirjan epämääräisyys ja epätieteellisyys, lässyttävä ja lepertelevä kirjoitustyyli, järjettömät esimerkkitapaukset sekopäisistä/mielisairaista ihmisistä ja nöyryyttävät harjoitukset tyyliin käperry sikiöasentoon sängylle ja odota että joku tulee ruokkimaan sinut. Not for me. Uskon, että kirja on tärkeä pioneeriteos, mutta lopulliseksi totuudeksi siitä ei ole.

Juhani Mattilan tietokirjassa Herkkyys ja sosiaaliset pelot kirjoitustyyli oli ja on asiallinen. En olisi jaksanut peräkkäin kahta lässytyskirjaa. Jälleen odotin neurologista tietoiskua, mutta sentään lääketiede vilahteli siellä täällä (kirjoittaja on lääkäri). Tällä hetkellä luen neurotieteeseen perustuvaa kirjaa Buddhan aivot. Pakkohan minun on lukea myös Anja Snellmanin omaelämäkerrallinen romaani Antautuminen. Jossain vaiheessa luen myös Ted Zeffin ja Ilse Sandin "hengissäselviämisoppaat" sensitiivisille ihmisille, jotka yrittävät pärjätä ei-sensitiivisen enemmistön (60 % ?) luomassa maailmassa. (Jos sensitiivisiä ja erittäin sensitiivisiä ihmisiä on yhteensä jopa 40 % väestöstä, kauhean pienestä vähemmistöstä ja marginaali-ilmiöstä ei taida olla kyse???)

Eli: mitä minulle on tähän mennessä selvinnyt aiheesta herkkyys/sensitiivisyys:
1. sensitiivisyys (kuten myös ei-sensitiivisyys) on SYNNYNNÄINEN JA PYSYVÄ HERMOSTOLLINEN OMINAISUUS
2. sensitiivisyys (ja ei-sensitiivisyys) on usein PERINNÖLLINEN OMINAISUUS
3. herkkyyttä ei voi poistaa pakkoreipastamalla ja pakkokaraisulla; ei-sensitiivisyyttä ei voi poistaa pakkoherkistämällä
4. herkkyys on SUKUPUOLINEUTRAALI OMINAISUUS
5. sekä herkkyys että ei-herkkyys ovat sinänsä NEUTRAALEJA OMINAISUUKSIA (mutta tietyissä olosuhteissa sekä herkkyydestä että ei-herkkyydestä voi olla hyötyä tai haittaa)

Minulle on tärkeää myös, mitä herkkyys EI ole:
1. herkkyys EI ole sentimentaalisuutta, imelyyttä, tunteen teeskentelyä
2. herkkyys EI ole naisellisuutta eikä epämiehekkyyttä
3. herkkyys EI ole Ihan V¤#&nmoista Ihanuutta 24/7  (tämä oletus ärsyttää minua erityisesti)
4. herkkyys EI ole huonommuutta mutta ei myöskään paremmuutta (vaikkakin herkkyys voi olla olosuhteista riippuen sekä rikkaus että rasite)

Jos joku on jaksanut lukea tekstini loppuun saakka, toivottavasti myös huomaa, etten ole itse väittänyt olevani yhtään mitään. Jos asia tosiaan on niin, että puolet naisista on jo ehtinyt huutaa megafoniin olevansa erityisherkkiä, minä en sitä virhettä tee. Ihan niin tyhmä en ole.

6 kommenttia:

  1. Minun on pakko tulla kommentoimaan, kun ilmeisesti tulin sysänneeksi sinua näihin pohdiskeluihin. Tietenkin muutenkin haluan kovasti aina tulla blogiisi, vaikka ei olisi niin paljon sanottavaakaa.

    Minun mielestäni on hyvä kirjoittaa juuri siitä, mikä häiritsee.
    Toivottavasti saat myös kommentteja muiltakin kuin minulta, koska minusta on hyvä päästä keskustelemaan asioista, jotka häiritsevät mieltä.

    Tuosta kylmän ja kuuman tuntemisesta tuli mieleeni sellainen, että on myös ihan fyysisiä syitä palelemiseen ja kuuman kokemiseen. Itselläni on kilpirauhashormonin vajaus; otan thyroxiniä lisää pillereinä, mutta eiväthän ne vaikuta tasaisesti. Minulla on aina laukussa iso huivi mukana, johon voin kääriytyä horkan yllättäessä. En ikimaailmassa voisi matkustaa lentokoneessa pienissä shortseissa ja T-paidassa. Kotona kuljen lempivillatakkini kanssa, villis päälle, villis pois, villis harteille.

    Nuo sinun lopun listauksesi ovat hyviä tiivistyksiä.

    Onhan herkkä-sanalla kuitenkin myös ne perinteiset(hyvin positiiviset) merkitykset sielukas, tunteikas, tunteellinen, jotka nykyisessä sanan lääketieteellisessä painotuksessa unohdetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjattahan se siellä, jotenkin arvasin ;) Mutta pitää olla tarkkana, ettei vain herkkyys-gate nro 3 käynnisty... Älä panikoi, olen jo aika rauhallinen. Tämän tekstin kirjoittaminen rauhoitti minua, en tiedä miten se vaikutti lukijoihin.

      Eilen avasin tekstitiedoston nimellä Herkkyys tekstinkäsittelyohjelmaan. Kirjoitan siihen tajunnanvirtatyylillä taideterapettista vuodastusta. Olen aikaisemminkin kirjoittanut vuodatuksia eri aiheista ja on helpottanut. Yleensä pyrin suuntaamaan kaikkein raivohulluimmat purkaukset johonkin muualle blogiini, mutta tämän asian kohdalla ajattelin, että paskaako väliä. Jos menee maine, niin sittepähän menee. Tai kai se on mennyt jo ajat sitten.

      Tuosta kilpirauhashormonista en tiedä. Mutta jos sinulla on todettu vajaus, ei varmaan muita vaihtoehtoja kuin pillereiden rouhiminen.

      Tällä hetkellä minua kiinnostaa tässä herkkyys-asiassa eniten nimenomaan lääketieteellinen puoli, neurologia, koska haluan ilmiön kytkeytyvän johonkin konkreettiseen. Hermosto on konkreettinen.

      Poista
  2. Komppaan Marjattaa, että monet sairaudet voivat aiheuttaa erilaisia herkkyysoireita, ja itselläni on myös tuo kilpirauhasen vajaatoiminta, eli kylmä ja kuuma vaihtelevat ikävästi.
    Itselläni on tuo kuuloyliherkkyys. Nykyisin toinen korva on koko ajan suorastaan yliherkkä. On siitä hyvätkin puolet, sillä erotan eri lintujen lauluäänet, lepakot ym. Kun olen paljon luonnossa, niihin on oppinut, enkä säpsähtele jatkuvasti. Tiedän, että joku katsoo minua pimeässä, se on ollut sammakko tai sisilisko tai etana ja tuolla saaressa usein käärme. Tunnen milloin punkki tarttuu kiinni. Ihoni on yliherkkä. Näitä voisi luetella vaikka kuinka paljon.
    Uskon, että minun kohdallani kysymys on hermostollinen ominaisuus. DNA on latautunut sähköisesti, vitsi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. What? Onko ihmiskorvalla mahdollista erottaa lepakoiden ultraääniä? Vai tarkoititko lepakoiden siipien ääntä?

      Itselläni erilaiset haju(havainnot) aiheuttavat yleensä voimakkaimmat reaktiot. Mahaa vääntää, syke nousee, välillä jopa hengitys vaikeutuu, jos ahdistun syvästi. Ei tarvitse edes mikään vaarallinen tai kammottava haju (esim. kalma), vaan milloin mikäkin arkipäivään liittyvä tavallinen haju/tuoksu.

      Erilaiset äänet rupeavat nopeasti ärsyttämään, esim. ruokakauppojen viivakoodilukijoiden piippaukset, kauppakeskusten mainoskuulutukset, kahvilassa lautasten ja aterioiden paiskominen(?), äänten kaikuminen seinistä, huutaminen ja kirkuminen. Yleensä tepsii välttely ja rajaaminen, mutta aina ei voi valita.

      Minulla ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa. Lähinnä ilmenee sellaista, että kun tulen bussiin ulkoilmasta, avaan heti takin vetoketjun tai muuten läkähdyn. Jos talvella tulen -20 asteen pakkasesta sisätiloihin +20 lämpötilaan, pipo on riuhtaista päästä melkein välittömästi ja takki avattava, koska muuten tunnen tukehtuvani. Hermostoni kirkuu: kuuma, kuuma!

      Yritän tässä vähitellen saada sensitiivisyyden biologista/kemiallista/fysikaalista puolta haltuun. Jossain vaiheessa etsin hakusanoilla: psykofyysinen herkkyys, aivojen neurofysiologia, neurofysiologinen herkkyys, suodatin aivoissa. Kun pohjana on vain lukiobiologia, vaikeuksia on luvassa ;)

      Poista
    2. Oppia ikä kaikki, mielenkiintoinen oppimisaihe. Lepakot ääntelevät, se on sellaista sihinää, ehkä se on siipien ääni.
      Mies hermostuu pikaisesti, kun sanon toisesta huoneesta, että sieltä kuuluu jotain ääniä, vaikka ovet ovat kiinni.
      Hajusta en puhunut mitään, mutta se on aika tarkka ja kauppojen hajuosastot ovat suorastaan kammottavia paikkoja hajuineen. En voisi olla myöskään töissä kukkakaupoissa tai leipomoissa. Aivastuksista ei tulisi loppua.

      Poista
    3. Joo, en ole mikään lepakkotutkija. Jostain luontodokkarista sain käsityksen, että lepakoista lähtee pelkästään ultraääniä. Ehkä se oli kuitenkin niin, että osaa lepakoiden äänistä voi kuulla ja osaa ei. Joka tapauksessa huomasin, että sinun havaintosi metsässä ovat paljon tarkempia kuin minun. Itse havainnoin lähinnä niitä tuoksuja ja hajuja, ilman kosteutta ja ilmavirtoja, kaikenlaisia rasahduksia ja tuulen ääntä ja sitten sellaista ylimalkaisia värivaikutelmia ja valojen ja varjojen vaihtelua. Käyn usein metsässä ja ainakin kuljen lenkkipolulla metsän sivuitse. Yleensä rauhoitun metsässä huomattavasti, kun muuten olen tällainen hermoraunio (pahimmillaan).

      Minulle kaikkein raskain hajuympäristö olisi sairaalan vuodeosasto, joka siellä sekoittuu monenlaista hajua (ruoka, lääkkeet, puhdistusaine, sairaus, kuolema ja jokin epämääräinen epätoivon haju). Toinen yhtä kauhea hajuympäristö on eräs kosmetiikkakauppa, joka lemuaa kadulle saakka. Joskus kävin kysymässä myyjiltä, että miten te pystytte olemaan täällä. Sanoivat että kyllä tähän tottuu.

      Poista