Sivut

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Björkin avaruusmusa

(kuvakaappaus Pitchforkin sivulta)
MUSIIKKI  ---  Björk: Biophilia (Wellhart Ltd / One Little Indian Ltd, 2011)

Kun näin Björkin uusimmat levyn kirjaston hyllyllä, mietin pitkään, lainaanko sen vai jätänkö hyllyyn. Olen vuosia sitten ollut Björk-fani, mutta Björkin Medulla-levy oli niin valtava pettymys ja järkytys, että lopetin kuuntelun siihen. Sitä ennen olin pitänyt todella paljon Homogenic- ja Vespertine-levyistä.

Kun laitoin Biophilian soimaan, ensireaktioni oli järkyttynyt epäusko. Mietin, onko tämä jotain pilaa, koska musiikki kuulosti vain alkeelliselta kilkutukselta, jumputukselta ja paukkeelta. Björk lauloi kilkutuksen seassa tyylillilleen uskollisesti eli käheällä äänellä ja epäselvästi englantia ääntäen.

Tilanne muuttui, kun sain vihdoin viimein selvää levyn nimestä. Olin luullut, että Björk on tehnyt levyn Bibliofiliasta eli kirjarakkaudesta tai Biografiasta eli elämänkerrasta. Mutta ei, kyseessä onkin musiikkia elämästä ja sen synnystä, avaruudesta ja maailmankaikkeudesta. Levyn kappaleiden niminä on esimerkiksi Moon (kuu), Thunderbolt (salama), Crystalline (kristallinkirkas), Cosmogony (kosmogonia), Dark matter (musta aukko?), Hollow (ontto; kumea; tyhjä) ja Solstice (Päivänseisaus). Mutta en ymmärrä, miten samaan maailmankaikkeuden syntyhistoriaan mahtuu myös kappaleet Virus (tästäkö elämä alkoi?), Sacrifice (uhraus) ja Mutual core (molemminpuolinen ydin?).

Ymmärrän ja hyväksyn täysin, että taiteilijalla on oikeus taiteellisessa tuotannossaan tarttua mihin tahansa aiheeseen ja tuottaa siitä minkälainen teos tahansa. Ja Björk on nimenomaan Taiteilija isolla T:llä. Mutta minulla on myös oikeus kuuntelijana todeta, että tämä levy oli liikaa. Se oli liian älyllinen. Sen kuuntelu vaatii liikaa ponnisteluja, koska yritin koko ajan epätoivoisesti ymmärtää sitä. Samalla en tietenkään pystynyt rentoutumaan enkä antautumaan musiikin vietäväksi. Tunsin oloni pingottuneeksi ja jännittyneeksi.

Myös sanoitukset alkoivat tökkiä, koska nekin olivat liikaa. Liian runollisia, liian älyllisiä, liikaa yrittämistä. Jos yrittämistä on liikaa, vaarana on sortuminen tekotaiteellisuuteen. Siteeraan alle muutamia kohtia, jotka vain osuivat silmiini. Itselleni ne olivat liikaa, mutta jollekulle toiselle ne saattavat olla juuri sopiva määrä taidetta.

I shuffle around (omat suomennukset: kiertelen ympäriinsä)
the tectonic plates in my chest (mannerlaatat rintakehässäni)
you know i gave it all (tiedät, että annoin kaiken)
trying match our continents (yrittäessäni saada maanosamme osumaan yhteen)
to change seasonal shift (muuttaakseni vuodenaikojen vaihtelun?)
to form a mutual core (muodostaakseni molemminpuolisen ytimen)
             (kappaleesta Mutual core)

As the lukewarm hands of the gods (kun jumalien haaleat kädet)
came down and gently picked my adrenalin pearls (tulivat alas ja hellävaraisesti keräsivät adrenaliinihelmeni)
placed them in their mouths (sijoittivat ne suuhunsa)
and rinsed all the Fear out (ja huuhtoivat kaiken Pelon pois)
nourished them with their saliva (ravitsivat niitä syljellään)
          (kappaleesta Moon)

En tiedä, onko Björkin levy muutenkaan kauhean innovatiivinen ja onnistunut. Björkin avaruus kuulostaa siltä, miltä se on aina ennenkin kuulostanut eli epäinhimilliselta ja uhkaavalta. Mikäli olen oikein käsittänyt, avaruus ei oikeasti kuulosta miltään, koska ääni ei etene, jos ilmakehä puuttuu. Mutta mikä levy-yhtiö julkaisisi äänettömän levyn tai kuka tulisi keikalle kuuntelemaan kahden tunnin hiljaisuutta?

PS. Olisi kiva, jos tämän tekstin yhteydessä olisi YouTube-video. Pitää ensin selvitellä, miten videoita siirretään. Ei ole varmasti sen monimutkaisempaa kuin kuvakaappauskaan (jonka olen juuri äsken oppinut), mutta jos ei tiedä, niin ei tiedä.

2 kommenttia:

  1. Hei, hauska huomata, että on olemassa taas yksi kulttuuriblogi - niitähän ei ole yhtään liikaa. :)

    (Youtube-videon lisääminen on helppoa. Klikkaa siellä haluamasi videon alta "jaa", sitten "upota" ja kopioi se koodi. Sitten postausta kirjoittaessa valitse kohta "HTML" ja liitä koodi sinne.)

    VastaaPoista
  2. Kiitokset ohjeistasi! Kirjoitin ne muistiin ja yritän saada videon lisäämisen onnistumaan tässä lähipäivinä.

    VastaaPoista