Sivut

tiistai 3. tammikuuta 2017

Huomioita Sahlbergin kirjasta


Asko Sahlberg: Irinan kuolemat (Like, 2015)

Mitä enemmän pidän kirjasta, sitä enemmän kirjoittaminen jännittää. Nyt jännittää todella paljon. Jos olen pitänyt kirjasta "liikaa", en aina ole pystynyt kirjoittamaan ollenkaan. Näin kävi esimerkiksi Joyce Carol Oatesin Blonden kohdalla.

(tauko jonka aikana kuuntelen tietokoneen huminaa; sormet kylmenee, mutta ihoa ei enää kihelmöi eikä mahaa väännä)

Kielellisestä ilmaisusta:
Sahlbergin kielessä koko todellisuus on personoitu tai elollistettu: aika, luonnonilmiöt, kaupungit, talot, maisemat, maat, historiankulku jne.
Päivät ja yöt tuntevat kuin ihmiset: päivät ikävöivät öitä, ne roikkuvat öiden välissä harmaina ja haluttomina; yö kääntää nurin pehmeän ihonsa ja sen kääntöpuoli paljastuu jääkylmiä piikkejä kasvavaksi vuodaksi; yö kiertyy äänien ympärille; yöt ja päivät lävistävät toisiaan
Valo ja äänet ovat eläviä olentoja: hiljaisuus ryömii pimeästä; valo läähättää; laulu imeytyy kirjaston seiniin, lakoaa nurkkiin
Talot muistuttavat ihmisiä: talo on ryppyinen ja vaivainen, talon suolet kurnivat, hampaat narskuvat, talo räpsyttelee vettyneitä silmäluomiaan niin että ikkunaruudut helisevät; talo on niin uupunut että se painuu hitaasti vinoon; talon seinät huokailevat jäisiä huokauksiaan 
Talot ovat suhteessa metsän ja peltojen kanssa: yöllä läheinen metsä ryömii vielä lähemmäs; puiden oksat ojentautuvat hapuilemaan talon seiniä; juuret työntyvät eteenpäin sokeasti ja ahnaasti; ne pääsevät ullakolle ja alkavat tavoitella kattoa; ne syövät hitaasti seiniä, imevät sitä itseensä 
Maisemat elävät: pellot hytisevät veden kylmyydestä; maisemat tuijottavat pimeinä ja hiljaisina; puut kääntävät selkänsä ja seisovat vaiti; mustien pilvien kasvoille on jäänyt sota ja kun ne alkavat sylkeä vettä, siihen on sekoittunut verta
Pommitettu kaupunki on kuin kuoleva eläin: kaupungin ruhossa on reikiä, sen raajoista vuotaa verta
Pommikoneet ovat isoja lintuja, jotka tiputtavat taivaalta mustia munia 
Junat ovat isoja eläimiä, jotka ryömivät ja huohottavat
Luonnollisesti myös ihmisen psyykkiset tilat on personoitu: unet odottavat pimeässä
Myös kokonainen valtakunta voi syntyä, elää ja kuolla: Suomi on kuollut
(sitaateissa aikamuotoja muutettu, sitatteja poimittu sieltä täältä, puolipisteet eivät ole alkuperäisessä tekstissä)

Huumaannuin myös tavasta, jolla Sahlberg kuvaa elävää historiaa, havaintoja ja muistia, tunteita, kokemuksia ja traumoja.

Tämän enempää en pysty tai halua kirjoittaa. Koen, että liiallinen "lässytykseni" pilaa kirjan. Blogitekstini on parempi jättää torsoksi.

(tauko jonka kuuntelen jälleen tietokoneen huminaa; olen tyhjentynyt ja typertynyt)(lisään linkit jonain muuna päivänä)

10 kommenttia:

  1. Ei muuta kuin että: Sahlberg <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että olet myös blogannut Sahlbergista just äsken. En pysty juuri nyt lukemaan sitä. Menen lenkille rauhoittumaan ;)

      Poista
  2. Tuija, saat minut kiinnostumaan tästä valtavasti! Kävin katsomassa tietoja Sahlbergistä. En ole lukenut häneltä mitään (muistaakseni), mutta nyt luen. Mitä metaforia... puut kääntävät selkänsä ja seisovat vaiti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis muistaisin kyllä, jos olisin lukenut näin ainutlaatuisella tyylillä kirjoitettua proosaa. Tämä pitää lukea hitaasti. Nuo kuvaukset talosta ja maisemasta saavat minut muistamaan, miten koin lapsena asioita ja joskus edelleen. Nyt kun kirjoitan muistojani omakustanteeksi, tämä voisi viedä minua siinä eteenpäin, auttaa tuntemaan, miten voimakkaasti lapsena kaiken koki ja nostaa esiin unohtuneita asioita.
      Lähdenpä kirjaston sivuille ...

      Poista
    2. Olen lukenut Sahlbergilta muitakin kirjoja, mutta ennen bloggausaikaani. Tähän hätään en tietenkään muista yhtään nimeä. Kirjoille oli ominaista uhkaava mutta kiehtova tunnelma ja hämärä kerronta. Henkilöt olivat yleensä laitapuolen kulkijoita, mutta sympaattisia. Sahlbergin uusimpia, historiallisia romaaneja en ole lukenut, Pilatesta enkä Herodosta.

      Tässä romaanissa kuvataan paljon asioita lapsen näkökulmasta. Miksei myös aikuinen voisi kokea maailmaa samantyylisesti. Ainakin oma kokemusmaailmani muistuttaa Sahlbergin kuvaamaa ja siksi se kai kolahtaa niin kovaa.

      Toivottasti pidät Sahlbergista. Jos et kuitenkaan innostu, älä syytä mua.

      Poista
    3. Korjaus: siis tietenkin Pilatus, ei Pilates-venyttely

      Poista
  3. Olen lukenut jotain Sahlbergia, mutta se taisi olla ihan eri tyyppi kuin tämä. En muista lukemani Sahlbergin etunimeä enkä kirjan nimenä, mutta kirjan nimen muistan, jos kuulen sen. Kirjan kansi ainakin oli punainen.

    Irinan kuolemat (onpa kaunis nimi) kuulostaa kieleltään kiinnostavalta, mutta pommikoneet ohjaa ajatuksia suuntaan, joka ei niinkään kiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan sytytä, mikä kirja voisi olla kyseessä. En ole lukenut läheskään kaikkia Sahlbergeja.

      Tekstistäni ei saa mitään selvää kirjan sisällöstä. Nyt selvennän, että Irinan kuolemat on Suomesta Ruotsiin lähetetyn sotalapsen tarina. Tapahtumat ovat surullisia ja väkivaltaisia. Ei ole varsinainen sotakirja, vaan kertoo pikemminkin psykologisesta totuudesta. Jos tämäkään nyt mitään selvensi...

      Poista
  4. Ymmärrän yskän, eli joskus kirja mykistää. Hienosti poimit juuri tuon Sahlbergin kirjan kuvaustavan! On se omanlaisensa, riipaisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, hienosta kirjasta ei kehtaa kirjoittaa mitään sekundatekstiä... Luen parhaillaan Sahlbergin "Yö nielee päivät". Sen tyyli on suorasanaisempi, ei niin runollinen.

      Poista