keskiviikko 22. elokuuta 2012

Leffakarkkeihin liittyvä problematiikka


Vieläkin ketuttaa Tuula-Liina Variksen mutuhuttu-nälväisy. Mielestäni siihen sisältyy itserakkaudeksi tulkittava oletus, että kaikki bloggaajat olisivat Variksen palvelijoita, joilla on velvollisuus tuottaa Kirjailijaliiton puheenjohtajan peukuttamaa tekstiä eli analyyttista, asiantuntevaa ja arvioivaa.

Toivottavasti Varis on vihdoin viimein pystynyt sisäistämään tosiasian, että bloggaajat eivät ole allekirjoittaneet minkäänlaista sopimusta liittyessään Bloggeriin (tai muuhun palvelimeen), jossa sitouduttaisiin kirjoittamaan vain ja ainoastaan tietyllä tyylillä ja vain ja ainoastaan tietyistä aiheista.

Ainakin itse olen käsittänyt bloggaamisen perusperiaatteet näin: 1) kuka tahansa voi 2) milloin tahansa kirjoittaa 3) mistä tahansa aiheesta 4) millä tahansa tyylillä, kunhan noudattaa Suomen ja Kalifornian osavaltion (koskee Bloggerin käyttäjiä) lakeja. Toivon totisesti, että nämä yksinkertaiset perusyhtälöt valkenevat myös Varikselle. Eli suomeksi: jos haluaa kirjoittaa täyttä paskaa, se on luvallista.

Sain päähäni idean selvittää, kuinka korkealentoisesti ja (pseudo)tieteellisesti voi kirjoittaa niinkin triviaalista aiheesta kuin leffakarkit. Tekstini ei millään tavalla nosta suomalaisen kritiikin tasoa eikä tekstini edistä maailmanrauhaa eikä sillä ole muitakaan yleviä tavoitteita. Mutta kirjoittaminen on tapa viihdyttää itseään. Onko sekin nykyään rikos tai synti? Vai onko se epäterveellistä?

Tästä se lähtee:
Kun istahdat kotisohvallesi, olipa se sitten plyysiä, gobeliinia, verkaa, sarkaa, puuvillaa tai nahkaa, ja aloitat leffan katsomisen, mieltäsi askarruttaa leffakarkkeihin liittyvä problematiikka. Joudut toteamaan, että aiheen käsittely loistaa poissaolollaan tieteen ja taiteen historiassa.

Et löydä filosofeja, jotka olisivat vetäytyneet tutkijankammioihinsa meditoimaan tätä kysymystä. Poissa ovat munkit ja mystikot, joiden sielu olisi vaeltanut leffakarkkien problematiikan parissa ja muodostanut siitä dogmaattisia oppijärjestelmiä. Yhtään lääketieteen Nobelia ei ole ansaittu leffakarkkien ansiokkaalla ja pitkäjänteisellä tutkimustyöllä.

Yksikään trubaduuri ei ole musisoinut kauniin neidon ikkunan alla aiheenaan leffakarkit. Aiheesta ei ole maalattu taulunpuolikastakaan. Ainoa henkilö, joka taiteen maailmanhistoriassa on jaksanut syväluodata leffakarkkien realiteetteja, on popin kuningatar Madonna, joka levyllään Hard Candy (Warner Bros, 2008) laulaa turkish delighteista, candy caloreista ja sugarista, sokeroiduista unelmista.

Mutta yksin pitää sinun päättämän, minkälaisiin leffakarkkeihin tai muihin naposteltaviin päädyt. Yksin seisot eksistentialistisessa angstissasi ruokakaupan karkkihyllyn edessä ja lapat karkkisäkkiisi vaahtokarkkeja, viinikumeja, salmiakkeja, lakuja, riisisuklaita, tryffeleitä ja muita suklaita. Yksin joudut ratkaisemaan elämäsi keskeisimmät kysymykset: valitsenko kingkongeja vai liitulakuja vai molempia; sopivatko noitapillit yhteen vaahtokarkkien kanssa; minkä värisissä viinikumeissa on vähiten karsinogeenisia aiheita; olisiko minun vaihteeksi radikaalisti kokeiltava pääsiäisrakeita, tervapiruja tai väärysnaamoja?

Entä miten leffakarkit korreloivat leffagenren kanssa? Jos katsot komediaa, pitääkö karkkiesi välkehtivän sateenkaaren väreissä? Jos ruudussasi pyörii mustalla huumorilla kuorrutettu komedia, pitääkö karkkiesi hehkuvan mustapuhuvina, sysimustan salmiakkisina tai lakritsisina? Entäpä draama, minkälaisen kombinaation muodostavat riuduttava draama ja makeat namuset? Ei, silloin sinun on syytä tarttuman suolapaloihin. Draama kulminoituu valkoisten popcornien homogeeniseen massaan. Draaman kitkeränsuloisuus kompensoituu dippaamalla maissilastuja guacamole-kastikkeeseen, jonka olet juuri äsken produktoinut keittiössäsi avokadosta, tomaatista, sipulista, jalopenosta, sitruunamehusta ja mustapippurista.

Jos iltasi aktualisoituu ns. taide-elokuvaan, sinun tulee huolella valitseman naposteltavat ja juotavat. Taide-elokuvan sofistikoituneisuus realisoituu valitsemalla taiteellisuuta reflektoivan viinin (punaviini, totta kai, mieluiten täyteläinen ja keskitanniininen), jota siemailet kristallilasista. Samalla asetat dorsodentaaliseen suuhusi brie-juuston siivulla päällystetyn voileipäkeksin tai hapankorpun.

Mutta jos katsot kauhuelokuvaa, jossa morbiditeetti lisääntyy tangentuaalisesti, sinun tulee inserttaaman barbeque-maustettuja perunalastuja, joita sullot suuhusi suksessiivisissa sekvensseissä. Splatter-elokuvien visuaalinen frekvenssi implikoi suolakurkkujen eksplisiittista deduktiota. Klassikojännityselokuvien indeksaalisesti eksplikoitu parilointi kompensoi suolatikkujen kaneerista barbarismia sekä saattaa injektoitua komplikaatioineen glaseerattuun monostesiaan, jolloin parenteesi voi olla kerettiläinen ja pneumaattis-eskatologinen.

Eiköhän tämä riitä tältä päivältä.

4 kommenttia:

  1. No niin, nyt pahoitin sitten minäkin mieleni. Kiitos Varis, oletko nyt tyytyävinen, oletko??! Tuliko hyvä mieli, tuliko?!

    Ihmeellinen aivopieru kerta kaikkiaan. Kävin lunttaamassa vanhempaa postaustasi ja olin kus... laskea muroihini :D

    Ja miksei leffakarkkeja ole tosiaan tutkittu?! Ehkä sinun pitää ottaa tämä aihe tutkiaksesi, kun olet noin hyvin alkuun päässyt. Ehkä tutkielman julkaistuasi Varis arvostaa sinua ihan eri tavalla.

    Itse en syö leffanameja. Täällä karkit on pahoja eikä saa salmiakkia. Juon yleensä leffan kanssa viiniä ja cocktaileja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä lähtee vähitellen ketutuskäyrät laskuun, kun olen jo kahdesti purkautunut aiheesta. Olen lukenut Variksen kirjoituksen myös kokonaisuudessaan. Siinähän käsitellään pääasiassa ammattikriitikkojen toimeentulovaikeuksia, mutta olisi voinut Varis jättää mutuhuttu-nälväisyn pois.

      Leffan kanssa cocktaileja? Ei ole koskaan tullut mieleen tuollainen yhdistelmä. Meikäläinen on ihastunut itsetehtyyn guacamoleen ja maissilastuihin. Kaupan guacamole näyttää melkein hernekeitolta eikä makukaan paljon poikkea siitä. Äsken katsoin Hitchcockin Vertigon dvd:ltä ja hyvältä maistui. ;)

      Poista
  2. Tieteellisyydestä en tiedä, mutta minun suutuntumani piti popcorn-tyrkisk peber volcano-päärynälimsa -kombosta elokuvateatteritestiolosuhteissa fantasialeffaa katsoessa ;D

    Mutta! Jatkotutkimusta tarvittaisiin siihen onko suutuntuma sama, jos makukomboa testataan samalla leffalla kotisohvalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh-hoh! Aluksi luulin, että olet syönyt tyrkish pebereillä ja päärynälimsalla maustettuja popcorneja, mutta sitten tajusin, että ehkä kuitenkin erikseen...

      Itse en ole koskaan raaskinut ostaa leffassa popcornia, kun ne ovat älyttömän kalliita. Kotona popcornia voi tehdä melkein ilmaiseksi. Irtokarkkeja tulee ostettua ja yleensä makuyhdistelmät eivät oikein sovi yhteen. En edes uskaltaisi kokeilla turkinpippurin ja päärynä yhdistelmää. :-O

      Poista