torstai 2. elokuuta 2012

Suljetun saaren mysteeri


ELOKUVA (dvd)  ---  Martin Scorsese: Suljettu saari (Shutter Island)(Paramount, 2009)

Aluksi vinkki: Jos et ole nähnyt tätä elokuvaa ja haluat myöhemmin katsoa sen, älä lue tekstiäni, koska se sisältää juonipaljastuksia ja tulkintoja.

Martin Scorsesen Suljettu saari esitettiin Suomen televisiossa äskettäin. Missasin leffasta puolisen tuntia alusta. Kun lässähdin sohvalle, elokuva imaisi heti mukaansa. Se jäi kieppumaan mieleen moneksi päiväksi ja siksi koin olevani pakotettu katsomaan sen uudestaan dvd:ltä.

Elokuva rinnastuu mielessäni muihin hulluuden kuvauksiin. Päällimmäisenä tulevat mieleen skitsofreniaa kuvaava Kaunis mieli (A Beautiful Mind, 2001, ohjaaja Ron Howard) ja lapsuuden skitsofreniasta kertova Spider (Spider, 2002, ohjaaja David Cronenberg). Suljettu saari kuvaa tulkintani mukaan traumojen laukaisemaa psykoosia, johon liittyy paranoidisuutta.

Ehkä on syytä tähän väliin briiffata leffan juonta (Amerikka, 1950-luku): Sheriffi Teddy Daniels (Leonardo Dicaprio) saapuu työparinsa kanssa vankilamielisairaalaan tutkimaan kadonneen potilaan Rachel Solondon tapausta. Vankilamielisairaala sijaitsee suljetulla saarella. Sairaalan työtekijät ovat oudon haluttomia luovuttamaan tietoja Solondosta. Daniels alkaa vähitellen epäillä, että saarella tapahtuu jotain hämärää, mahdollisesti laittomia ihmiskokeita. Hän epäilee lobotomia-leikkauksia tai neuroleptisten lääkkeiden/huumeiden pakkosyöttöä potilaille.

Saarella Danielsin mieli alkaa rakoilla, koska muistot (tai kuvitelmat) Dachaun keskitysleiristä alkavat tunkea hänen päähänsä. Daniels on näkevinään Dachau-upseerin sairaalan työntekijänä. Sheriffillä on muitakin traumoja: hänen vaimonsa on kuollut tulipalossa, jonka sytyttäjänä hän pitää naapuria nimeltä Andrew Laeddis. Daniels jauhaa pakonomaisesti Laeddiksesta ja uskoo tämän olevan saarella. Myös sheriffin lapset näyttäytyvät painajaisunissa, kuolleina.

Vähitellen katsojalle alkaa muuttua entistä epäselvemmäksi, mikä on totta, mikä kuvitelmaa. Ensimmäisellä kokonaisella katselukerralla olin melkein vakuuttunut, että saarella oikeasti tehdään ihmiskokeita, joissa potilaiden mieliä manipuloidaan lobotomialla tai neurolepteillä. Selitys tuntui vakuuttavalta, koska onhan ihmisiä aikaisemminkin käytetty epäeettisissä ihmiskokeissa. Tulee mieleen natsi-Saksan karmaisevat ihmiskokeet juutalaisilla, aasialaisten suorittamat aivopesut vangeilla ja totalitaristisissa valtioissa ilmenneet tapaukset, joissa toisinajattelijoita on suljettu mielisairaaloihin leimaamalla heidät vainoharhaisiksi.

Katsojan on helppo "tuudittautua" uskoon ilkeistä vankilamielisairaalapsykiatreista, koska tämä linja jatkuu elokuvassa reippaasti yli puolivälin. Tässä mielessä Scorsesen hulluuskuvaus poikkeaa elokuvista Kaunis mieli ja Spider, joissa hulluuden harhat repeävät huomattavasti aikaisemmin. Kauniissa mielessä on helppo erottaa, mikä on totta, mikä harhaa, mutta Suljetussa saaressa Scorsese pitää yllä ilkeän sairaalan illuusiota suorastaan hävyttömän pitkään. Sen takia leffan loppupuolella ilmaantuva toinen selitysvaihtoehto tuntuu kuin läpsäisyltä kasvoille.

Toisen kokonaisen katselukerran jälkeen selitin leffan fiktionsisäisen totuuden itselleni näin: Teddy Daniels on oikeasti olllut Dachaun keskitysleirillä vapauttamassa vankeja ja ottamassa kiinni vartijoita. Hän on oikeasti työskennellyt Amerikassa sheriffinä, mutta menettänyt työkykynsä karmeiden perhetapahtumien jälkeen: hänen mielisairas vaimonsa sytytti heidän talonsa palamaan ja myöhemmin hukutti heidän kolme, yhteistä lastaan. Daniels ei pysty sisäistämään rakastamaansa vaimoaan pyromaaniksi ja murhaajaksi ja siksi hän luo mielikuvitushahmon Andrew Laeddiksen, joka toimii tavallaan syntipukkina.

Toisen katselukerran jälkeen en enää uskonut, että Rachel Solondoa on oikeasti olemassa, vaan sekin on Danielsin mielikuvitushahmo, joka palvelee jotain tarkoitusta. Uskon myös, että työparina näyttäytynyt mies on oikeasti ex-sheriffin psykiatri. Lakkasin uskomasta, että suljetulla saarella tapahtuisi oikeasti ihmiskokeita. Daniels on oikeasti luokiteltu vaaralliseksi vangiksi, koska hän tappoi vaimonsa, tavallaan tämän pyynnöstä, koska vaimo halusi vapautuksen.

Mutta elokuva ei jää aukottomaksi. Eniten ihmettelen, miksi traumatisoitunut mies olisi sairastunut nimenomaan paranoidiseen psykoosiin. Eikö "pelkkä" masennus olisi riittänyt? Näin maalaisjärjellä ajateltuna sairaudeksi sopisi mielestäni paremmin psykoottinen depressio. Paranoidisuus on ilmeisesti peräisin Dennis Lehanen romaanista, johon leffa perustuu. Onhan paranoidisuus tietysti dramaattisempi vaihtoehto kuin "pelkkä" depressio, mutta mielestäni se ei ole psykologisesti uskottava. Piste.

Muutenkin juoniratkaisut ovat paikoitellen teennäisiä. Miksi ihmeessä psykiatrit lähtisivät mukaan potilaan harhoihin ja järjestäisivät potilaalle peräti laivamatkan saarelle, jonka aikana tämä voi kuvitella olevansa sheriffi eikä potilas. Mitä järkeä tällaisessa vaivannäössä oikein olisi? Mielestäni ei yhtään mitään. Eikö se ole pelkkää rahan haaskausta ja muutenkin älyvapaata toimintaa? Mutta toisaalta, elokuvat ovat elokuvia ja fiktio on fiktiota.

Jäin ihmettelemään, miksi hoitava henkilökunta pitkään myötäilee potilaan harhoja ja sitten yhtäkkiä täräyttää totuuden päin naamaa? Tarkoitan kohtausta, jossa psykiatri sanoo: "You don't have a partner". Sopiihan tämäkin tietysti oivallisesti dramatiikan vaatimuksiin, mutta entäpä psykologinen uskottavuus?

Vaikka elokuvassa on paljon ärsyttävää, pidän siitä kuitenkin. Eniten vetosivat unikohtaukset, joissa kuollut vaimo ja kuolleet lapset näyttäytyivät verisinä ja vaatteet vettä valuen. Leikkaus ja musiikki olivat myös kovaa kamaa.

Jos joku on nähnyt leffan, ottakaa ihmeessä kantaa! Olen kiinnostunut myös kommenteista, mitä mieltä olet "epäselvistä" elokuvista (muistakin kuin tästä), jotka voi tulkita monella tavalla. Ärsyttääkö vai hyväksytkö ratkaisut, jotka eivät tunnu "katsojaystävällisiltä"?

4 kommenttia:

  1. Olen lukeut tuon David Lehanen kirjan Suljettu saari ja myöhemmin katsoin myös elokuvan. Siitä on kuitenkin aikaa, joten en ihan tarkalleen muista, millaiset oli mietteet (harmi, etten tuohon aikaan pitänyt aktiivisesti kirjablogia eli en voi luntata tuntemuksiani).

    Pidin kyllä sekä kirjasta että leffasta. Itse muistaakseni käsitin niin, että tuo "jahtausleikki" saarella hoitohenkilökunnan ja psykiatrin taholta järjestettiin siinä toivossa, että Daniels ns. tulisi järkiinsä ja muistaisi/tajuaisi, mitä on tapahtunut. Kieltämättä omituinen metodi lähteä potliaan harhoihin mukaan, mutta elokuvassa tietty kaikki on sallittua ;)

    Luin mielenkiinnolla mietteitäsi kys. elokuvasta. Pitäisi varmaan katsoa se jossain vaiheessa uudelleen, kun en nähtävästi siitä niin paljon enää muista.

    VastaaPoista
  2. Itse en ole Lehanen kirjaa lukenut. Voi olla, että siitä vihdoin selviäsi fiktion "totuus". Olet näköjään käsittänyt leffan samalla tavalla kuin minäkin, mikä rauhoittaa mieltäni. Leffa oli todella häkellyttävä katselukokemus, koska katsojan annetaan uppoutua potilaan harhoihin niin pitkäksi aikaa (suunnilleen puolitoista tuntia ja totuus ilmenee vasta aivan lopussa). "Kaunis mieli" oli helpompi katselukokemus, koska siinä katsojan ei tarvitse "mennä mukaan" potilaan harhoihin niin pitkäksi aikaa eikä harhoja kuvata yhtäjaksoisesti.

    Olen edelleen todella kiinnostunut "vaikeista" leffoista, joissa sekoitetaan totta ja harhaa tai unta valvetta. Tämäkin leffa oli voimakas elämys ja kyllä sen voisi vielä katsoa uudelleen monta kertaa.

    VastaaPoista
  3. Moikka!

    Kyseinen leffa tuli eilen telkkarista ja näin sen ensimmäistä kertaa. Kuten huomaat, et ole ainoa kenen mieleen leffa jää roikkumaan (mietin leffaa ja sen juonta ja tapahtumia koko päivän, ja nyt illalla oli pakko hakea googlesta apuja siihen että pääsen yli siitä!). Elokuva on erittäin vaikuttava, ja samaistun sanoihisi elokuvan kulusta.

    Muutamiin asioihin kiinnitin huomiota. Elokuvan lopussa (jossa Teddy on majakalla ja tajuaa vainoharhansa) Suljetun saaren johtaja kertoo hänelle, että hänet on saatu ymmärtämään tilanne moneen kertaan, mutta Teddy on aina romahtanut kun henkilökunta on halunnut selvittää onko hän oikeasti parantunut. Portailla jossa Teddy istuu loppukohtauksessa, hänen työparinsa kysyy häneltä jotakin, ja Teddyn vastauksen perusteella hän ei ole parantunut. Partneri vaihtaa katseen kauempana seisovan johtajan kanssa josta huokuu tietty pettymys. Pian Teddy lähtee hoitajien mukaan (paikkaan jota ei kerrota) ja elokuva loppuu kohtaan jossa kuvataan majakka. Toisin sanoen ymmärsin, että Teddy vietiin majakalle leikkaukseen, koska hän ei ollut parantunut. Eli Teddy oli oikeassa saaren ja hlökunnan suhteen, mutta hänet saatiin uskomaan omaan paranoidiaan kuten katsojakin. Saarella siis tehtiin ihmiskokeita ja Teddy joutui osaksi niitä.

    Elokuva herättää todella paljon tunteita ja olisi upeaa kuulla mitä mieltä olet teoriastani. Otetaan myös huomioon, että olen katsonut elokuvan vain kerran (ja missasin alusta 10min). Toisaalta kun luen kommenttiani uudestaan, menen vain lisää sekaisin ja tuntuu ettei mikään ole oikea tulkinta. Hmm.. pitäisköhän mun huolestua tästä pakonomaisesta totuuden hankkimisesta..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi! Huomasin kommenttisi vasta nyt ja vastaan siihen heti. Minun on pakko myöntää, etten muista elokuvasta enää juuri mitään, ja siksi en voi ottaa kantaa tulkintaasi.

      Näinköhän auttaisi, jos lukisi kirjan, johon elokuva perustuu? En tosin tiedä, onko sitä suomennettu. Toinen vaihtoehto voisi olla katsoa elokuvaa useaan kertaan. Jospa se tulkinta siitä hahmottuisi. Kolmantena vaihtoehtona olisi lukea muiden katsojien tulkintoja elokuvasta. Kieltämättä Suljettu saari on haastava ja vaikeatulkintainen elokuva ;)

      Poista